Valaistuminen!

Olin eilen taas vaihteeks semmosessa vaihto-oppilas tapaamisessa. Juttelin siellä sitten tietysti paljon muitten vaihtareitten kokemuksista ja erityisen pitkään rupattelin yhen Sofian kanssa, joka on viettäyt vaihtovuoden liettuassa. Ja herranjumala miten paljon asioita miulle valkeni!

Oon jotenki tähän asti pelänny, että voi ei, mitä jos tästä vaihtovuodesta ei tuukkaan ikimuistonen, tuntuu että kaikilla muilla on ollu hauskempaa ja enemmän koettavaa ja enemmän kavereita. Mitä jos tästä ei tuuukkaan paras vuosi miun elämässä, niinku kaikki muut vaihtarit on aina blogiinsa kirjottanu? Mitä mie oonkaan taas itelleni menny tuommosia odotuksia tekemään! Oon tähän asti kokenu jo niinpaljon kaikkee uutta ja mukavaa, että voisin kirjottaa kirjan. Ja Sofia anto miulle ihan eri näkökulman koko vuoteen, esim: Eikö oiskii surullista, jos mie eläisin näin nuorena miun elämäni parhaan vuoden? :D Miten järkevä kysymys! Ajattelin, että en oo luonu itelleni hirveitä odotuksia, että mikä minuu nyt vaivaa, enhän mie voi pettyä, jos ei oo isoja osotuksia? Mutta tajusinkin, että perhana miehän oon jotenki ajatellu tuon asian ytimen ihan väärin.

Ja monet entiset vaihtarit on kertoillu niistä ihanista hetkistä, miten ne on ajatellu, että JES, miten siistii että oon täällä. Miten rohkee olin, ja miten hieno paikka tää täysin uus kaupunki on. Ja mie voin jo kertoo, että tämmösen elämyksen miekin oon käyny täällä läpi:

Seisoin S-bahnissa, jossain keskustassa, menossa paikasta A paikkaan B, oli jo pimeetä, ja kaupungin valot loisti ihanasti. Sitten näin televisiotornin kaikkien kerrostalojen yli. Menin ihan kananlihalle, kun ajattelin, miten hienoo, että oon just nyt täällä. Vaikka kaikki ei ookkaan menny ihan ilman propleemia, niin silti. Ja näitä hetkiä tulee miulle varmasti toistamiseen, niinkun niitä huonompiakin päiviä.

Tässä lähiviikkoina oon myös huomannu miten oon esim koulussa yhtyny luokkatovereitten keskusteluihin ilman viiden minuutin mietintätaukoo: '' hmm.. miten mie nyt tän lauseen muotoilisin silleen, että nää ymmärtäis tän miun palikkasaksan oikein...'' (ja lause on sitten yleensä loppujen lopuks menny mönkään, tai oon jättäny kokonaan sanomatta) Ja joka kerta kun huomaan tuosta noin vaan puhuneeni, tunne on melko sanoin kuvaamaton.

Hehheh, ja lihomisestakaan en oo enää jaksanu stressiä vääntää. Mitä sitten ku housut ei mahu enää jalkaan, saanpahan ostaa uusia vaatteita? Ja sitäpaitsi oon kuullu, että useinmiten nuo pienet lisäkilot karisee melkeinpä kokonaan pois, kun menee kotiin. (että se on sitten sen ajan murhe) Kuulin myös, että painon nousulle ei voikkaan oikeesti tehä täällä mitään, koska se voi johtuu jo jopa kraanavedestä. Ihan vaan siks, että se on erilaista mitä kotona. Miun hiuksetkii on jaksanu kasvaa vallan mainoisti, mistä iloitsenkin melko lailla. Niinkin kun on kuulemma miun kohtalotovereille käyny, että hiukset on lopettanu kokonaan kasvamisen vaihtovuotena ja jatkanu kasvua normaalisti heti kotiin palattua. ::D jotenki uskomatonta.

Oon vaan tässä neljän kuukauden aikana tullu jotenkin siiihen tulokseen, ettei kukaan vaihtari oo oikeesti ihan tervejärkinen. Ai mitenniin? No miettikääpä! Tyypit vaan ottaa ja lähtee vuodeks heipparallaa vähän maailmalle ja vielä yksin. Joo. Kun meen suomeen en varmaan pelkää enää mitään, mikään e oo pahempaa kun vaihtovuosi. Okei, jos vaikka muotoilisin tuon lauseen toisella tavalla.. :D Mikään muu ei opeta niin paljoa uusia juttuja tai mistään muusta et saa kerättyy niin paljoo rohkeutta

(mikä vielä riittää varmasti koko loppu elämäks)

mitä vaihtovuodesta. :)

Asiasta kolmanteen, tänään pakkasin sitten tavarat kasaan. Tuntuu tällä hetkellä ihan samalta, niinkun sillon kun suomessa pakkasin. Tiesin että lähen, mutta en jotekaa tajunnu sitä. Se tulee sitten taas vähän jälessä, kun oon asunu uudessa perheessä sen kaks kuukautta. Leivoin muuten entiselle perheelle läksiäislahjaks ja uudelle perheelle tuliaiseks korvapuusteja. Ja tuli muuten hienoja ja hyviä! =D


Meitsi ja korvapuustit :)


Pakko nyt kirjottaa ihan tänne, ennenku tää tunne menee ohi:

Oon onnellinen.

Joulua odotellessa..

Se ois sitten tasan kuukaus jouluun!

Täällä on pyöriny kyllä jo jouluhässäkät kaupoissa pitemmän aikaa ja alexanderplatzillekkin on noussu semmonen huvipuisto maailman pyörineen ja vuoristoratoineen ja joulumarkkinoista puhumattakaan! Kunhan satun seuraavan kerran ohi kulkemaan, niin räppäsen pari kuvaa..

Oon tähän asti jotenki oottanu joulua hirveesti. Tai kun kaikki entiset vaihto-oppilaat aina sanoo, että jouluna osaatte jo täydellisesti puhua ja kaikki sujuu vallan mainiosti. Ja muutenkin, oon tosi kiinnostunu miten erilainen tuleva joulu tulee olemaan. Olin kyllä yhtenä päivänä kaupungilla, ja jossain kaupassa oli jo jotain joulun tuoksusia kynttilöitä, niin sillon vihlas kyllä aika syvällä sydämessä.. kun jouluhan se vasta sitä perheen yhteistä aikaa onkin.

Oon jo joitain eroavaisuuksia saksalaisen ja suomalaisen joulun valmisteluissa huomannu. Esimerkiks joulupiparit.. Oltiin siis leipomassa 'pipareita' jotka tehtiin perus vaaleasta voitaikinasta, mistä oon itse normaaleita keksejä kotona leiponu. Eihän ne semmoset mitään joulupipareita ole! :D No ihan sama, hauskaa meillä ainakin oli!



Täällä juhlittiin myös 11. maraskuussa 'Martin päivää' jolloin kaikki lapset käveli hämärän tullen itse askartelemansa lyhdyt kädessä ja laulelivat lyhtylauluja. (Martti on siis kuuluisa herra sitä, että hän puolitti miekalla viittansa ja antoi toisen puolen köyhälle miehelle vaatteeksi.) Luulin aluks, että kyseinen juhla ois ihan pienimuotonen. Kun sitten yhtäkkiä katu täytty ihmisistä juomaan glühviiniä ja lämmintä mehua, tajusin, että tää onkin ihan reilun kokonen festivaali. Paistettiin tikkuleipää (joka ei kyllä miellyttäny minuu ei sitten ollenkaan! se ei maistunu oikeestaan millekkään hyi :D ) ja tikun pääähän tökättyä omenaa (mikä taas maistu ihan omenamuhennokselta) ja tunnelma oli mukava.





Ja ens viikonloppuna oiskin sitten ensimmäinen adventti. Ja muutto.. Vahdan siis perhettä mutta en onneksi kauaksi lähde. Ihan tässä samalla kadulla pysyn, nii ei tarvii koulua tai ystäväpiirejä muuttaa. Ja tuo uusi perhe ja miun alkuperäinen isäntäperhe on tuntenu toisensa jo 14 vuotta, joten yhteys alkuperäiseen perheeseen pysyy varmasti. Oudointa/epämukavinta muutossa on se, että joudun pakkaamaan tavaroita, mutta tiedän etten lähdekkään vielä omaan kotiin, suomeen..

Tänään muuten Berliiniin satoi ensilumi! (tai noh, lumi ja lumi.. Plus asteita oli vielä sen verran, että räntää se taisi enimmäkseen olla..) Joka tapauksessa olin jotenkin erityisen innoissani lumisateesta! Olin just kerenny mietiskelemään, että tuntuu siltä, että täällä olis jopa pimeämpää mitä suomessa, koska lumi ei ole tietä valaisemassa! Mutta niin se harmaus täällä vielä jonkin aikaa pysyy, koska satanut lumi suli tietysti heti maahan päästyään pois.. Olin myös reipas ja kävin ostamassa itelleni lapaset (semmosen ohuet, perus mustat lapaset), ettei sormia ala kylmämään. (kesällä pakattuani kun ei lapasia tullut mukaan otettua..) Moni on nyt sitten tullut heittämään mm. koulussa kommenttia tyyliin: '' hehheh, kivat lapaset!'' ja muutaman toiston jälkeen alko minuu pikkuhiljaa ihmetyttämään: Eikö nää täällä muka talvella lapasia käytä? Menin sitten ihan suoraan luokkatoveriltani kysymään, että mikä tässä mättää, vai ihanko muuten vaan ihmiset jakelee tuommosia huvittuneita kohteliasuuksia. Kaveri katto miun lapasia, ja tokas sitten naureskellen, että no jaa, itse hän omisti tuollaiset, kun oli ykkös luokalla.. Isot ihmiset kun käyttävät sormikas mallia. :D Kummallista porukkaa.

Kummallisuudesta puheen ollen, tuli taas juteltua pöydän ääressä ruokailutavoista. Saksalaiset sanoo, että kaikki mitkä lentää, saa syödä käsin. ( käsin= siis ilman haarukkaa ja veitseä) En kuitenkaan jotenkaan osaa ottaa semmosta isoaisoa kanan jalkaa vaan kätöseen ja rueta pistämään massuun. Varsinkin sillon kun se on kuuma, se on paljon kätevämpää ensin pilkkoa lautasele ja sitten alkaa syömään. (ja ihan btw. syökö suomalaiset sen kanan nahkan myös? Mie nimittäin närpin senkin siitä päältä tietysti pois, ja olin taas monen kummallisesti toljottavan silmäparin tähtäämänä..) Ja täällä taas sitten esim. makkara pilkotaan AINA lautaselle ja sitten syödään. Meillä kun se on taas toisinpäin: jos ostat grilliltä makkaran, saat sen ihan suoraan pikkupaperiin käärittynä käteen. Että ruokailu olisi helpompaa..

Mutta tämmöstä tällä kertaa! Viimestään jouluna sitten lisää! :)

PS. KIRJOTIN FYSIIKAN KOKEESTA 1- !! ja olin ihan puulla päähän lyöty. (1 = paras)

Koulua ja vaikeita valintoja.

Minuu pelottaa, että toistan itteeni kauheesti tänne miun blogiin. :D Kirjotanko mie aina samoja juttuja? Nojaa, kohan tänne jotain mukavuuksia höpöttelen. :)

Koulun käynnistä ei oo kyllä tarvinnu ottaa tässä vähään aikaan minkäänlaisia paineita. Miusta tuntuu, etten oo käyny kouluu tyyliin vielä ollenkaan. Tai kun miettii, että kohtahan on jo joululoma.. Vuoden alussa meni tietysti läksyihin aikaa paljon enemmän, kun piti kääntää saksasta suomeks niin paljon uusia sanoja. Mutta nyt kun oon kaikki perus jutut opetellu, niin koulu sujuu melkein mutkitta. Ja tähän asti oon vaan kertaillu koulussa aiheita, jotka oon jo viimevuonna suomessa käsitelly. (paitsi tietysti se matikka..)

En tiiä oonko jo aiemmin maininnu, miten paljon täällä oppilaat jää luokalleen? Kysyin miun luokkalaisilta, että eiks se sitte oo täällä niin vakavaa, jos joku joutuu kertaamaan vuoden? Vastaukseks tuli, että ei sen yhen vuoden kertaaminen nyt nii kauheeta ois. Mut jos joutus sitten jo kolmannen kerran saman luokan kertaamaan, nii saattais ne samat aiheet alkaa tylsistyttämään. Nauroin: sehän se suurin ongelma siinä oiskin, kun alkais koulussa tylsää olemaan.. :D

Myös senki takia tuntuu yheltä lomailulta, kun miulta tippuu aina hirveesti koulutunteja pois. Viime torstaina ja perjantaina miulla oli vaan kaks tuntia kouluu. Sitte juttelin miun gast-äidin kanssa tuosta luokallejäämisestä ja puuttuvista koulutunneista, nii se kerto, että ongelma on saksan koulujärjestelmässä. Nimittäin puuttuvat koulutunnithan jothuu siitä, että opettajia on täällä liian vähän. Jos joku opettaja on poissa, sille ei löydetä sijaista. Ja opettajien vähäisyys taas johtuu siitä, että niille maksetaan palkkaa vaihtelevasti kaupungista riippuen. Eli hyvät opettajat muuttaa siihen kaupunkiin työskentelemään, missä tietysti maksetaan parempaa palkkaa. Niimpä sinne, missä palkka on huonompi, jää vähän vähemmän motivaatiota omistavat opettajat. Ja jos opettajan motivaatio on alhaalla, myös oppilasta ei kiinosta opiskella... Siinähän se sitten menee niinku dominoradassa, kun yks palkki kaatuu, alkaa kaikki muutkin pikkuhiljaa kaatumaan peräkkäin.

Asiasta kukkaruukkuun..

Vaihto-oppilasvuodelle lähteminenhän oli iso valinta. Mut ei sitä sillon miettiny, että ehkä sitä vielä itse vaihtovuoden aikana joutuu isojen päätösten keskelle. Miun gast-isällä todettiin vakavampi sairaus. Nyt olis sitten valinnan paikka, että vaihdanko uuteen perheeseen vai jäänkö? Kun mietin vaihtovuottani, valitsisin tietysti toisen perheen. Että saisin varmasti viettää mukavan ja ikimuistoisen vuoden, eikä tarvitsis elää sairauden keskellä. Mutta toisaalta.. oon just oppinu tuntemaan kaikki perheenjäsenet, ja alkanu tykkäämään kakista ja kaikesta. Mutta päivä kerrallaan edetään jatukihenkilön kanssa vaihetaan tiuhaan tahtin ajatuksia. :)

Että tällasta tänne Berliinin sateiseen lauantai-iltaan. :)

Bis bald!