Palat Saksaa, Luxemburgia ja Ranskaa.

Viikonloppu meni kyllä nopeesti! Oltiin miun äidin isän syntymäpäivillä Igelissä. Lennettiin ensin Berliinistä Frankfurt hahn- lentokentälle ja ajettiin sitten bussilla Trieriin, josta sitten isovanhemmat haki meidät autolla Igeliin. Törmäsin muuten kyseisellä bussimatkalla suomalaisiin turisteihin! Oli outoo alkaa yhtäkkä papattamaan suomeks ilman puhelinta tai skypeä. :D

Igel on siis pieni kylä ihan Luxemburgin vieressä (4km). Läheltä löytyy myös kaupunki nimeltä Trier, joka on erittäin kuuluisa, koska se on luultavasti Saksan vanhin kaupunki. Itse Trierissä meillä ei valitettavasti ollu aikaa kierrellä, koska oli niin paljon muuta ohjelmaa. Mutta onneks mennään vielä jossain vaiheessa vuotta tuonne takasin, niin pääsen sitten kunnolla tutustumaan ja kuvia räpsimään sun muuta.

Viimeviikonloppuna tutustuin hirveesti miun perheen sukulaisiin. Mm. serkkuihin ja molempiin isovanhempiin. Kun miun isovanhemmat haki meidät bussipysäkiltä, oli ihanaa astuu ulos bussista, ja kuulla, kun isoäiti huuti: ''HYVVEE PÄIVVEE'', ihanku oisin suomessa ollu. :D ( saksassa 'ää' äännetään enemmän 'ee'nä, nii sen takia tuo toivotus tuli niinku savoks viännettynä :D ) Ja miusta oli tosi ihana kuunnella kun isoisä selitti hirveesti kaikkia tarinoita Trieristä ja Igelistä, ja minuu ei yhtää haitannu vaikka en kaikkee aina ihan ymärtänykkään, musta oli vaan tärkeetä, että se halus kertoo miulle kaikkia juttuja. :)Ja miusta vanhat ihmiset on ihania, kun ne selittää kaikkia niille tärkeitä asioita ja kokemuksia omasta nuoruudestaan ja kaikesta mahollisesta.

Perjantai meni siis suurimmaks osaks matkusteluun. Oltiin vasta joskus tosi myöhään illasta perillä.

Lauantaina oli itse juhlapäivä, jolloin käytiin koko porukalla (=serkut ja enot ja muut) syömässä hienoo ruokaa hienossa ravintolassa, ja illasta kahviteltiin vielä isovanhempien luona.
Huvittavinta koko päivässä oli se, että juhlimassa oli tietysti myös Luxenburgista ja ihan Ranskan rajalta tulevia sukulaisia ja tuttuja, ja että Annin elämästä tulis vähän helpompaa, on joka paikassa tietysti totuttu tervehtimään eritavalla. :)
¤ Saksassa tervehditään yleensä antamalla yksi poskisuudelma..
¤ ..Rankassa antamalla kaksi poskisuudelmaa..
¤ .. ja Luxemburgissa kolme..

Että arvoppa siinä sitten, että kuka tulee mistäkin päin, että mitenkä paljon sitä pitää kutakin pussailla? :D Yhtä nykimistä koko tervehtimiset. :D ja jotkut taas kun tiesivät, että oon Suomesta, tyytyvät pelkkään kättelyyn? :D

Mutta pienistä ongelmista huolimatta ilta suju erittäin mukavasti. Yhessä vaiheessa tehtiin silleen, että joku sano miulle lauseen saksaks, mie toistin saman suomeks, ja joku vielä mumis saman luxemburin kielellä. :D Hauskaa oli.

No sitten koitti sunnuntai. Ja kerta meillä oli aikaa vielä iltaan asti, päätettiin lähtee autolla Luxemburgin puolelle. Rajan ylitystä ei oikeestaan ees huomannu, kyltit vaan kerto, että nyt on maata vaihettu.



Ajettiin koko ajan ihan Saksan ja Luxemburgin rajalla, Luxemburgin puolella. Vaan Mosel- joki oli välissä.



^ eli yllä olevassa kuvassa näkyy Mosel-joki ja toisella puolella Saksa.

Ja ympärillä näky talojen lisäks hirveesti viinirypäleviljelmiä. Ja jotkut viinirypäleviljelmät oli istutettu hirmu jyrkkään rinteeseen!



^ tuo kuva on kyllä saksan puolelta, mutta tuossa erottuu tuo jyrkkyys parhaiten.

Ja kun kerta oltiin Luxemburgissa, jossa äiti on syntyny, näin myös ohimennen sen lapsuuden kodin.



^ Eli ajettiin suunnilleen Trierin kohdalta rajan yli Luxemburgiin ja siitä sitten etelään Schengeniin asti. Schengenissä kirjotettiin joskus sopimus, joka säätelee ihmisten liikkumista euroopassa. (eli lähinnä, ettei tarvii aina passia näytellä, kun liikkuu maasta toiseen) Ja käytiin sitten siellä paikan päällä, missä tää allekirjotus on tehty.



Schengen^

Ja sitten kun ajettiin tarpeeks pitkään etelään, tuli tietysti vastaan Ranskan raja, mikä ylitettiin silleen mukavasti pikaisesti. :)



Oli outoo vaan seisoo keskellä kaikkea, kääntää vaan vähän päätä, ja sanoo että tuolla on Ranska, ja sitten kääntää vähän enemmän ja näkyy jo Luxemburg, ja sitten vielä Saksa. :)

Sitten myö kipitettiin takasin Saksan puolelle ja käytiin Isän lapsuuden kylällä ja kodilla. Ja viinitarhoja riitti pilvin pimein ja pelot kumpuili, ja oli kaunista, vaikkei aurinko hirveesti paistanukkaan. Metsääkin näky, muttei niin paljoo kuusia, niinku meillä suomessa. Sitten heitin puoliks vitsillä, että mistäs nää sitten joulukuuset jouluna hakee? Vastaukseks kuulinki, että ne lennätetään sinne Tanskasta asti. Hassua, myö kun haetaan kuuset tyyliin takapihalta. :D





^ *mumsmums* viinirypäleitä. Luulin, että viinirypäleet kasvaa jossain paljon lämpimämmässä?

Mutta tämmönen normaali viikonloppu taas takana, katellaan mitä myö seuraavaks keksitään.. :)

Tosissaan tylypahka.

Nyt ois kyllä taas NIIIN hirveesti juttua, että ei tiiä mistä päin sitä alottas.

No ekana tietysti koulu..

Löysin nyt syyn (tai ainakin yhen vaikuttavan tekijän) miun pieniin tutustumis ongelmiin. Olin takertunu yhteen henkilöön miun luokalla, jolla ei oikeestaan ollu kontaktia muihin ihmisiin, joten sen takia en itekkään tietenkää jutellu muitten kanssa. Maanantaina päätin, että nyt saa riittää, en suostu viettämään koko vuotta vaan yhden henkilön kanssa,vaan haluun myös tutustuu muihin luokkatovereihini paremmin. Menin normaaliin tapaan kouluun, kyselin ihmisiltä kuulumisia, mutta en menny luokkaan istumaan sille samalle paikalle minne olin viimeset 2viikkoa aina seilannu. Ja hyvä etten menny. Kuulin yhen päivän sisällä enemmän juttua meidän luokasta, mitä olin koko kahen viikon sisällä kuullu.

Ja samaa rataa jatku sitten koko loppuviikkokin, juttelin ja juttelin ja kuuntelin. Miulle kerrottiin esim. että en tosiaankaa oo ainoo ihminen meidän luokalla, jonka kotimaa ei ole Saksa. Miun luokallahan on siis 25 henkee, joista 11 puhuu äidinkielenään muuta kieltä ku saksaa. :D Oishan tuo pitäny miun jo arvata, koska oon Berliinissä, kaupungissa, jossa on muita kulttuureita pilvin pimein. Mutta kun ei kaikki päällepäin aina näy. Kymppi seeltä löytyy siis Mm. Filippiineiltä, Puolasta, Turkista ja Venäjältä kotoisin olevia nuoria.

Perjantaina oli ihana lähtee viikonlopun viettoon. Oli ensimmäistä kertaa semmonen olo, että oon 10C luokalla. Aina aikasemmin kävin vaan koulussa, ja tuntu siltä, että se on muille ihan sama oonko siellä vaiko en. Ja kun esim. aina perjantaisin lähen kotiin ja muut jää vielä espanjan tunnille, niin ei ne oo varmaan ees pistäny merkille, että joku puuttuu. Viime perjantaina oli kuitenkin ihan erilaista. Kun lähin koulusta, niin koko luokka vilkutti ilosesti ja toivotti hyvät viikonloput. Ah, miten hyvä olo siitä tulikaan. :)

Perjantaista puheen ollen... Meillä vaihtu historian opettaja. (Mikä on miusta tosi outoo; kesken kaiken vaihtaa opettajaa, kun nyt tää uus on ihan sekasin, että mitä ollaan käyty, ja mitä ei..?) Ensimmäisen tunnin jälkeen, huokailin, koska kyseinen mies opettaja oli puhunu niin hiljaa, etten ollu oikeen saanu mitään selvää. (Ihanku ei ymmärtämis vaikeuksia jo valmiiks ois.) Kun toinen tunti alko, se kaivo repustaan pienen, himmeenkultasenkukertavan värisen metallikulhon, jonka reunoilla oli kaiverrettuja koristeita. Vähän niinku jonkun noidan tai shamaanin myrkkykupissa.. Sitten se kaivo vielä pienen puukapulan, jota se sitten piteli toisessa kädessään. Ekana tietysti aattelin, että kyseiset esineet on jotain historiallisia AIHEESEEN LIITTYVIÄ kappaleita, joista se sitten kertoo meille jotain. Mutta yllätyksekseni se nosti ojennetuin käsin tuon kulhon ja kapulan oman päänsä korkeudelle, siristi tarkkaavaisesti silmiä (tai sulki ne, en oo ihan varma, kun olin sillon niin häkeltyny) ja KILAUTTI sitten sillä puukapulalla siihen kupin reunaan. Ja siitähän lähti semmonen heleä kaikuva kumina. Siinä vaiheessa olin varma, että tän on nyt pakko olla vitsi. Mutta opettajan keskittyneestä ilmeestä päättelin, että nyt ei saa nauraa. Sitten se kerto, että hää kilauttelee tuota kupin reunaa aina, kun tarve iskee: jos luokka höpisee liikaa, kun alotetaan jotain uutta, tai kun lopetetaan tunti. Ai että ette arvaa, miten oli naurussa pitelemistä. :D

Nyt kun oon vähän pitempään koulua käyny, nii alan huomaamaan paremmin asioita, jotka on täällä eritavalla. Esim. miusta on tosi hassua ja ärsyttävää, miten vähän tunneilla käytetään koulukirjoja. Kysyin luokkatovereilta, että omistaako ne ollenkaan kemian kirjoja, kun niitä ei oo ikinä tunneilla näkyny. Vastaus oli, että kyllähän tuo kotonta löytyy, mutta ei sitä tunneilla tarvita. Ei tarvita? Miulle se on vaan vähän huonompi juttu, koska miun on vaikeempi seurata opetusta, kun en voi kirjojen sivuja seurata tai aiheen kuvia katella.. Miusta myös tuntuu, että täällä vaaditaan monesti oppilaalta kysymykseen vaan oikee vastaus. Ei kysytä, että ootko oikeesti ymmärtäny asian? Koska joo, kyllähän aina kaiken voi ulkoo opetella, mutta se on ihan eri asia, että ymmärtääkö oppilas sen asian, vaiko ei. Ja opettajalle ei yleensä voi sanoo mitään vastaan, esim. huomauttaa jostain virheestä, että opettaja on väärässä. Koska ihmisiähän nekin on, ei nekään voi aina kaikkee tietää? Myös etiikan tunneilla on välillä hankaluuksia ilmaista omia mielipiteitä, koska monet opettajat on sitä mieltä, että vaan heidän mielipide on se oikea.

Mutta ei tähän koulumaailmaan liittyvää tän enempää tänään.. Pitää vielä viikonlopustakin keretä kirjottelemaan. :)

Ps. Toivon ettei meidän historian opettaja osaa taikoo itelleen suomenkielen lukutaitoa..

I'm a survivor.

Niinhän mie aluks kuvittelin, että oppitunneilla istuminen ois helppoo. Helpointa. Koulussa kaikki muu ois vaikeeta: yrittää pysyy välitunneilla muitten mukana, ja puhua ja ymmärtää, ja sitten ehtiä oikee luokka huone ja vielä ajoissa. Mutta sitten ku pääsis luokkaan istumaan, niin alkais helpotus. Ei tarvii kun kirjottaa pari hassua juttua taululta vihkoon ja kuunnella opettajaa joka höpisee jotain kummallista luokan eessä. Eikä tarvii ees ymmärtää mitään, kukaan ei vaadi miulta vastauksia tai valita, jos en oo jostain syystä lukenu saksantunnille 273 sivua pitkää opusta viikon sisällä. Eli ei se nyt niin vaikeeta voi olla?

Mutta huuhaata taisin taas mennä itelleni lupailemaan. Totuushan on ihan toisenlainen.

Joo, kyllä ne välitunnit on raskaita, en sitä kiellä. Mutta siis ne oppitunnit. Se vaatii niin paljon, ettette voi uskoa. Ekaks: aika käy tosi äkkiä pitkäks, kun en yhtäkkiä jaksakkaan keskittyä siihen mitä se opettaja siellä luokan eessä keikkuu. Sitten kun päätän, että nyt kuuntelen ja keskityn tosi tarkkaan joka ikiseen sanaan, mitä opettajan suusta pääsee.. menee puol minuuttia, niin yllätän itteni mietiskelemästä, mitäs sitä tänään koulunjälkeen söis, tai onpas opettajalla outo asuvalinta tänään. Ja sitten kun haluisin ottaa jotain kontaktia muihin, tehä jotain, sanoo jotain, ihan mitä vaan muuta kun kattoo vaan kelloo ja kysyy vierustoverilta, että mitenköhän äskeinen sana oikeen kirjotetaan, tajuun, etten voi. En vaan vielä voi, kun en kieltä vielä sillä tavalla osaa. Seuraava joka kirjottaa facebookkiin, ettei tajunnu lukion fysiikan oppitunnista mitään, saa olla varma että perästä kuuluu.

No tästä päästäänkin sitten aiheeseen roolit. Nyt sitä vasta tajuaa, mistä sitä ollaan koulussa puhuttu, kun joku selittää, miten ryhmissä jakaudutaan rooleihin. Ja siihen rooliin mihin totut, myös yleensä jäät, koska siitä on tosi vaikee yrittää pois. Nimittäin täällä tulee just kyseinen ongelma esille. En osaa vielä kunnolla kieltä, enkä tunne kunnolla paikallisia ihmisiä, joten jos meen vaikka jonnekkin nuorten iltoihin, oon vaan ihan hiljaa, ja kuuntelen muitten juttuja, ja puhun vaan jos joku kysyy jotain. Ja se riitti sillon alussa miulle, olin vaan tyytyväinen, että oon päässy ihmisten ilmoille, ja että tutustun uusiin tyyppeihin. Noh, sitten tapaan samoja ihmisiä uudestaan ja uudestaan, ja oon ollu koko ajan saksassa kauempaan ja haluisin ja osaisin puhua enemmän.. mutta sitten huomaan, että kun yritän sanoo jotain, en uskallakkaan ja se tuntuu oudolta, koska oon aina ennenki ollu vaan hiljaa ja tyytyny pelkästään kuuntelemaan muitten juttuja. Ja ehkä muutkin on alkanu tottumaan siihen, etten puhu, vaan kuuntelen ja kattelen. Onneks nää ihmiset on kuitenki täällä tosi mukavia ja ymmärtäväisiä, että ei sen kannalta oo pelkoo puhumisen kanssa. Mutta silti.

Ikävä alkaa onneks helpottaa. Se ei tuu enää semmosena ylitsepääsemättömänä kipuna ja itkuna. Voin ihan rauhassa kattoo valokuvia suomesta (ilman että tarvii purra huulta ettei itku pääse) ja puhuu tuttujen ja perheen kanssa. Tottakai miulla on ikävä, mut se tuntuu enää semmosena haikeena tunteena siellä jossain miun sisällä ja pystyn paremmin keskittymään kaikkeen muuhun täällä. Ja ehkä vähän sekin vaikuttaa, että oon jo tottunu tilanteeseen että oon saksassa, enkä enää joka aamu herää tunteeseen: ' mitä ihmettä mie täällä teen, eikö se saksa juttu ollukka unta? '. Oon jo nähny pari saksankielistä untakin.

Ei tää kyllä oo tälle isäntäperheellekkään varmasti helppoo. Kun heidän oma tytär on toisella puolella maapalloa ja joku ihme hiippari suomesta tääällä lymyilemässä. Sitten ne joutuu ensin kuuntelemaan ja lohduttamaan omaa tyttöä, jolla on koti-ikävä ja sitten minuu, kun miulla on joku hätänä.

Mutta silti kaikki ollaan ilosia ja kiitollisia tästä tilanteesta ja nautitaan uusista kokemuksista huonoista päivistä huolimatta. :)

Ja niinhän se tais olla, että miulla oli synttäritkin tässä jokupäivä? Oli kyllä melko erikoinen kokemus sekin. Ei jotenkin tuntunu yhtään synttäreiltä, mikä johtu varmaan vaan siitä, ettei äiti ollu tavalliseen tapaan leipomassa perinteistä kakkua ja läheiset halaamassa ja onnittelemassa. :D Noh, miut sitten kumminkin revittiin klo 06:15 aamulla sängystä ylös avaamaan lahjoja. :) (hieman erilaista tää juhlakulttuuri täällä..) Sain hirmusesti kaikkia maalaus systeemeitä, ja sitten lahjakortin H&M:ään ja ihanan laukun miun isäntävanhemmilta. Parasta sain kuitenkin odottaa vähän pitempään, nimittäin pakettia rakkaasta kotimaasta. Ruisleipä oli valitettavasti päässy homehtumaan, mutta kaikki muu oli säilyny terveenä tänne asti. Pelkäsin että alan nyyhkyttämään kauheesti ku aukasen paketin, mutta yllätykeks miulle tuli ihanan turvallinen ja rakastettu olo. Tuli semmonen tunne, että kaikki on hyvin, ja että enhän mie ees kaukana oo? :)



Mutta niin se vaan on ettei se aurinko aina Berliinissäkään paista. :D Ja elämäähän se vaan on, eikä ilman huonoja päivä osaa sitten niistä hyvistä nauttia. :)


'' Leben ist wie Zeichnen ohne Radiergummi. ''

'' Elämä on kuin piirtämistä ilman pyyhekumia. ''

Lyhyt katsaus uusille kotikulmilleni.

Eli pitäis varmaan kertoilla minkälaista koulutietä sitä täällä tallataan ja minkälaisessa talossa sitä oleskellaan... :)



^Tässä kuvassa näkyy miun talo. :) Normaali rivitaloasunto neljässä kerroksessa.

Miun huone (mikä on oikeasti siis Annan, joka on Uruguayssä) on ihan ylimmässä kerroksessa.



^ rakastan sitä valon määrää, mikä huoneeseen pääsee noista ihanista katto ikkunoista <3 :)

Ja etten vaa unohtas suomee (niinku se muka ois mahollista), oon tehny itelleni semmosen pienen muistelu/itku-nurkkauksen :D



^ Eli oon laittanu miun yöpöydälle kuvan perheestä, Anskulta saadun läksiäislahjan, halinallen, postimerkkejä kirjeitä varten, ja paljon nenäliinoja. :)



Ja nykyään siis en käytä oikeestaan ikinä linja-autoo, vaan ajelen U-bahneilla joka paikkaan. :p Kätevää ja nopeeta; Täällä jos myöhästyt junasta, nii seuraava tulee yleensä 3 minuutin sisällä.. Savonlinnassa oottelisit linja-autoo sen 30 minuuttia =D hehheh. (yllä kuva lähimmän U-bahn aseman sisäänkäynnistä)



Tuommosilla käytävillä sitä junaa sitten odotellaan. ^

Ja tässä vielä kuva meidän kadun päästä, jota pitkin kuljen joka päivä kouluun. :)



Tästä aiheesta teksti jääkin sitten melko lyhyeen.. :D

In the jungle, the lion sleeps tonight.

Se ois sitten taas yks viikonloppu täynnä menoa ja meininkiä vierähtäny ohi. Perjantai meni mukavasti perheen kanssa biljardia pelatessa ja viikonloppua suunnitellessa. Katharina lähti nimittäin lauantai aamuna Bremeniin peleihin, joten päätimme viettää 'turisti' viikonlopun isäntävanhempien kanssa.



Ja olin tosi taitava, kuten kuvasta voi päätellä.. ^

Heitettiin Katharina Spandaun juna-asemalle ja kierreltiin hieman paikallisilla kaduilla, ja lähettiin siitä sitten ajelemaan Outlet-sentteriin. (Spandau on yksi osa Berliiniä.)



Ihania ristikkotaloja. (Spandau)^

Outlet-sentteri on vähänniinkun kauppakeskus, mutta ''kylämuodossa'' ja suunnilleen kaikki kaupat on täynnä pelkkiä ale tuotteita. Suosittelen lämpimästi merkkivaatteita (nike, adidas, lacoste...) käyttäville shoppailijoille!



Jokaisella kaupalla oli oma talo, ja talot oli rakennettu ihan vieri viereen niinku pienessä kylässä. :) ^

Pienen shoppailukierroksen jälkeen ajeltiin Charlottenburgin linnalle ja käppäiltiin sitten linnan puistoissa ja otettiin paljon kuvia auringosta nautiskellen. Kävästiin myös viereisellä katukirpputorilla.



SITTEN tuli sunnuntai, ja päätettiin kauniin sään kunniaks lähtee eläintarhaan. Täällä ihmisten on vaikee ymmärtää, ettei Suomen eläintarhassa oo norsuja, kirahveja, virtahepoja, sarvikuonoja, pandakarhuja tai ees jääkarhuja. Kun täältä ne kaikki löytyy.



Elehvantti^



Virtahepo ^



Jääkarhu, joka makoili oikein rennosti, eikä tahtonu millään namaansa näyttää. ^

Illalla meillä oli vielä sen verran puhtia, että jaksettiin elokuva kattoo. Katottiin 'Keinohrhase', joka oli ihan älyttömän hyvä! Ymmärsin jopa kaikki tärkeimmät kohtaukset vaikka elokuva oli saksaksi puhuttu ja näytelty. (ei siis typeriä dubbauksia) :D

Että tällasta tälläkertaa, nyt alko taas uus viikko ja uudet kujeet. :) Lisää juttua luvassa myöhemmin. :P