Ens maanantaina alkais se koulu. En oo vieläkään ihan mukana kaikissa jutuissa/tunne kaikkia, mutta eipä tuo minuu haitttaa, en mie tarvii ihan kaikkea. :P
Ja kun se oikee arki alkaa, nii luulen, että kaikki alkaa menemään vielä normaalimmin. Kyllähän mie nyttenki oon jo tajunnu sen, että oon takasin kotona, mutta se, että olin joskus muka vuoden poissa, on vielä vaikee käsittää.
Mutta eiks tää nyt vähän niinku tarkottais sitä, että miun vaihtariblogi alkas olla lopussaan?
Vielä ois YFUn kotiaiset (kotiinpaluuleiri?) jälellä, missä päästään rupatelemaan vaihtareiden kesken, miten järkyttävää se elämä nyt täällä suomessa onkaan. ;D
Varmaan mie ehkä joskus voisin ihan normi blogin värkätä.. kai vissiin joo heh. :D
Mutta niin se aika vaan kuluu. Semmonenkin asia tullu tässä opittua!
Eli kiitän kaikkia lukijoita ja tukijoita, tää tyttö lähtee jatkaa elämäänsä. ;)
Adios!
keskiviikko 10. elokuuta 2011
keskiviikko 27. heinäkuuta 2011
''Noh, miltäs se elämä täällä suomessa nyt maistuu?''
''Noh, miltäs se elämä täällä suomessa nyt maistuu? Onko ihanaa? Vai hirveetä? Vai kauheeta?'' Oli äitin kysymys tänään kun joensuusta kotiinpäin ajeltin. Sitten miun suusta alko pulppuumaan niin paljon tekstiä, että aattelin jakaa ne ihan teijjän kanssa.
Mitä miulle tuli ihan ekana mieleen tuli, oli,että kotona on IHANA olla. Miusta on ihana nähä kavereita ja tulla ja mennä miten vaan itestään tuntuu. Siis tottakai miun äiti haluu tietää missä mie oon, ja että mihin aikaan oon SUUNNILLEEN tulossa kotiin, mutta siinä on aika iso ero sen kanssa mitä se berliinissä oli. Siellä miun isä varsinki halus tosi tarkkaan tietää minne oon menossa, kenen kanssa, ja tarkan kellonajan millon oon tulossa kotiin JA MILLÄ. (junilla oli turha ees kuvitella ajavansa klo 12 aikaan yöllä yksin kotia) Ja jos olin tulossa myöhään illalla kotiin, piti isän olla aina hereillä kun tulin. Eikä siinäkään ollu mitään ongelmaa, muttakun siinäkään ei ollu vaihtoehtoja. Jos isä oli perjantai-iltana väsyny ja halus mennä nukkumaan klo 10, tarkotti se myös että mie oon kotona klo 10. Enkä mie siitä ikinä tappelemaan alkanu, kun ymmärtäähän sen, että niillä on ihan hirmunen vastuu. Mitä jos miulle ois tapahtunu jotaki? Niitähän siitä ois syytetty.
Mutta siis nyt osaa arvostaa sellasta erilaista vapautta. Täällä pikkukaupungissa tapahtuu korkeintaan keskellä päivää jotakin, jos sillon sattuu ees ihmisiä kävelemään vastaan. No ei ihan, mutta melkein. :D
Ja sekin, että niitä ihmisiä on vähemmmän, on miusta tosi ihanaa! Ei oo aina nii pitkiä jonoja ja ruuhkia, ja jos haluu mennä keilaamaan, ei tarvii aina erikseen soitella ja varata ja..
Ja luonto! Miun ei tarvii ajaa kun 5 minuuttia autolla nii oon puhtaan järven rannalla ja voin mennä uimaan maksutta. Ja meillä on mehtää. Ja peltoa. Ja tilaaaaaaa. Saan kävellä ilman kenkiä pihoja ja polkuja pitkin ilman että kukaan kattoo silmät pyöreenä, että hyi siun jalathan likantuu.
Mut mie toivon, että tää miun väsymys häipyy melko pian pois. Kun on ihan semmonen veltto makarooni olo, enkä jaksa tehä mittään. Ja jotenki oon mie vielä henkisestikkin tosi väsyny tuon vuoden takia.
Mikä minuu aluks järkytti kun tulin oli se, miten olin oottanu sitä tunnetta, kun pääsen halaamaan äitiä. Se ois varmaan se maailman paras tunne, ja saisin kaikki ahistuksen ja ikävän tunteet heitettyy jorpakkoon. Mut sittenku äiti oli siinä. Ja sain halata sitä. Tottakai se oli ihanaa, mutta mie olinki vielä niin sekasin ja väsyny ja ihmeissäni.. Se tuntukin siltä, ku oisin skypettäny äitin kanssa ja halannu sitä tietokonetta. En tiiä ymmärtääkö tuosta mittään. Mutta siis mie tiiän että se henkilö on siinä, mutta jotenki oli vielä semmonen olo, että se on niin kaukana jossain.
Onneks oon kuitenki päässy siitä epätodellisuuden tuntesta aika hyvin, ja äiti alkaa tuntumaan taas ihan vaan äidiltä.
Juu, tässä taas tälleen vähän jotakin. :)
Mitä miulle tuli ihan ekana mieleen tuli, oli,että kotona on IHANA olla. Miusta on ihana nähä kavereita ja tulla ja mennä miten vaan itestään tuntuu. Siis tottakai miun äiti haluu tietää missä mie oon, ja että mihin aikaan oon SUUNNILLEEN tulossa kotiin, mutta siinä on aika iso ero sen kanssa mitä se berliinissä oli. Siellä miun isä varsinki halus tosi tarkkaan tietää minne oon menossa, kenen kanssa, ja tarkan kellonajan millon oon tulossa kotiin JA MILLÄ. (junilla oli turha ees kuvitella ajavansa klo 12 aikaan yöllä yksin kotia) Ja jos olin tulossa myöhään illalla kotiin, piti isän olla aina hereillä kun tulin. Eikä siinäkään ollu mitään ongelmaa, muttakun siinäkään ei ollu vaihtoehtoja. Jos isä oli perjantai-iltana väsyny ja halus mennä nukkumaan klo 10, tarkotti se myös että mie oon kotona klo 10. Enkä mie siitä ikinä tappelemaan alkanu, kun ymmärtäähän sen, että niillä on ihan hirmunen vastuu. Mitä jos miulle ois tapahtunu jotaki? Niitähän siitä ois syytetty.
Mutta siis nyt osaa arvostaa sellasta erilaista vapautta. Täällä pikkukaupungissa tapahtuu korkeintaan keskellä päivää jotakin, jos sillon sattuu ees ihmisiä kävelemään vastaan. No ei ihan, mutta melkein. :D
Ja sekin, että niitä ihmisiä on vähemmmän, on miusta tosi ihanaa! Ei oo aina nii pitkiä jonoja ja ruuhkia, ja jos haluu mennä keilaamaan, ei tarvii aina erikseen soitella ja varata ja..
Ja luonto! Miun ei tarvii ajaa kun 5 minuuttia autolla nii oon puhtaan järven rannalla ja voin mennä uimaan maksutta. Ja meillä on mehtää. Ja peltoa. Ja tilaaaaaaa. Saan kävellä ilman kenkiä pihoja ja polkuja pitkin ilman että kukaan kattoo silmät pyöreenä, että hyi siun jalathan likantuu.
Mut mie toivon, että tää miun väsymys häipyy melko pian pois. Kun on ihan semmonen veltto makarooni olo, enkä jaksa tehä mittään. Ja jotenki oon mie vielä henkisestikkin tosi väsyny tuon vuoden takia.
Mikä minuu aluks järkytti kun tulin oli se, miten olin oottanu sitä tunnetta, kun pääsen halaamaan äitiä. Se ois varmaan se maailman paras tunne, ja saisin kaikki ahistuksen ja ikävän tunteet heitettyy jorpakkoon. Mut sittenku äiti oli siinä. Ja sain halata sitä. Tottakai se oli ihanaa, mutta mie olinki vielä niin sekasin ja väsyny ja ihmeissäni.. Se tuntukin siltä, ku oisin skypettäny äitin kanssa ja halannu sitä tietokonetta. En tiiä ymmärtääkö tuosta mittään. Mutta siis mie tiiän että se henkilö on siinä, mutta jotenki oli vielä semmonen olo, että se on niin kaukana jossain.
Onneks oon kuitenki päässy siitä epätodellisuuden tuntesta aika hyvin, ja äiti alkaa tuntumaan taas ihan vaan äidiltä.
Juu, tässä taas tälleen vähän jotakin. :)
perjantai 22. heinäkuuta 2011
KOTONA OLLAAN!
Moi kaikki.
Nii se vaan hurahti. Mitä? Oon kotona? Jep.
Pahoittelen tätä pitkää taukoo kirjottamisessa.. Mutkun miun viimeset viikot berliinissä oli joka minuuttia myöten suunniteltuja ja täyteen buukattuja. Toiseksvikana viikkona piti vielä käyä koulussa ja yrittää saaha läksiäislahjat valmiiks ja pakkailla ja ja ja.. ja viimenen viikko meni kavereitten kanssa.
Ja YES- seminaarikin meni tosi hyvin. Oli hauskaa tutustuu taas ihmisiin jotka oli kotosin ties mistä. Ja niinku aiemmin kirjottelin, että pelotti semmonen, että siitä tulee kauhee itkuparku leiri, mut ihme kyllä ei tullu. Kaikki oli varmaan niin sekasin eri tunteista ja tuoksuista ettei myö varmaan ees tajuttu että se oli meijjän viimenen viikonloppu. Päivät meni erilaisia tehtäviä ja ryhmätöitä tehdessä aiheista '' rajat ''. Esim. Henkilökohtaiset rajat taikka fyysiset rajat ja mitä näitä kaikkia on. Ja illat meni discossa ja otettiin vielä ilo irti loppuajasta.
Ja perheen hyvästitkin meni tosi sujuvasti. Miun perheenjäsenet itkeskeli, mutta ihe olin jotenki niin jumissa kaikista tunteista mitä miulla oli, etten osannu itkee enkä nauraa. Ja lentokoneen meininki se vasta sekavaa olikin. Kaikki vaihtarit oli ihan hermona, suu kävi jokaisella koko ajan ja kaikki varmaan yritti vaan jotenkii unohtaa että ollaan menossa kotiin.
Koko laskeutumisen ajan sää oli hirmu sumusta, eikä nähny mannerta kun vasta ihan viime vaiheilla. En ois kyllä ikinä uskonu, että ihmine voi alkaa itkemään nähdessään ihan vaan suomalaista mehtää. Se oli itkua ja naurua ja hysteeriä ja kikkee sekasin. Ja mie tietysti sain kaikki muutkin vollotamaan, ja eiköhän se koko lentokone huutanu kohta kuorossa. Muut matkustajat katteli vähän ihmeissään ja kun oltiin laskeuduttu, tuli joku poika miusta ohi ja sano :'' tsemppiä ''. :D
Ja kun näin perheen ekaa kertaa lentokentällä.. ne oli tehneet miulle semmosen ison kankaan missä luki:'' tervetuloa kotiin Anni '', mutta enhän mie ees tajunnu lukee sitä sillä hetkellä. :D
Ekalla viikolla tuli puhuttua niin paljon saksaa.. Menin kerran jopa kaupan kassalle ja toivotin pirteesti että : '' Hallo!''. Myyjä tuijotti minuu pelokkaana (hänelä ku ei vissiin tuo kielitaito nii hallinnass tai jotaki :D ) ja sitten myöhemmin vasta tajusin että huppis.
Minuu kyllä pelotti aluks hirveesti, että muut ihmiset alkaa väheksymään minuu siitä, että puhuin välillä automaattisesti saksaa. Että '' siinä se nyt on nii olevinaan ja leveilee vuodellaan''. Mutku ei, miun piti oikeesti keskittyy puhumaan suomee, se on ihan hirvee kuvitella, ettei MUKA pystyis puhumaan äidinkieltään, mut niin se vaan meni.
Ja samoin kaikki jutut, kaikki mitä muut kerto, tuli tietysti oma juttu mieleen mitä on joskus saksassa tapahtunu.. Kanssa kauhee pelko,että muita ei enää jaksa kiinnostaa, mut mistä muustakaan mie voisin puhuu? Oon ollu kokonaisen vuoden muualla. Ja täällä on kaikki muutenki muuttunu sen verran, että tosi moneen keskusteluun on ihan mahotonta yhtyä mitenkään muuten kun kysymällä että ''ai mitä? ai millon? ai kuka? ''
Ja viimeyönä tuli kanssa mietittyy, että miun eka viikko suomessa meni ihmettelyyn, eikä voinu tajuta että on oikeesti täällä. Ja sitten miulla alko työt eikä ollukkaan enää aikaa ihmetellä ,joten nyt oonki lentäny paikasta toiseen hirveellä vauhilla. Ja se ei välttämättä oo mikää hyvä juttu..
Ja miun saksakaveritki on laittanu hirveesti viestiä ja voivotelleet kun en vastaa tai oo onnline. Harmittaa minuu tietysti etten kerkee, mut haluis että nekin ymmärtää, etten voi enää jatkaa miun elämää siellä vaan miun on pakko siirtää saksa samalla tavalla sivuun, niinku tein suomelle kun olin poissa. Tai muuten saan lukittautuu huoneeseeni ja skypettää koko loppu elämäni, että kerkeen kertoo kaikille joka asiasta.
Mut oon ehkä keksiny semmosen pienen ratkasun tuohon yhteydenpito ongelmaan. Voisin nimittäi (ainakin yrittää) perustaa blogin saksaks, jossa kertoisin että mitä miulle kuuluu. Kun ne on ne ''mitä kuuluu'' kysymykset aika lailla samoja joka henkilöllä, niin ois aika kätevää että nekin pystyis miun kuulumisia lueskelemaan ilman että pitää erikseen kaikille jotain kertoilla. Mutta tosiaan se ainut este on varmaans e aika..
Eli tämmöstä. :) Aika suurpiirteisesti kirjotettua taas, mutta seuraavassa blogissa taas enemmän.. :)
Nii se vaan hurahti. Mitä? Oon kotona? Jep.
Pahoittelen tätä pitkää taukoo kirjottamisessa.. Mutkun miun viimeset viikot berliinissä oli joka minuuttia myöten suunniteltuja ja täyteen buukattuja. Toiseksvikana viikkona piti vielä käyä koulussa ja yrittää saaha läksiäislahjat valmiiks ja pakkailla ja ja ja.. ja viimenen viikko meni kavereitten kanssa.
Ja YES- seminaarikin meni tosi hyvin. Oli hauskaa tutustuu taas ihmisiin jotka oli kotosin ties mistä. Ja niinku aiemmin kirjottelin, että pelotti semmonen, että siitä tulee kauhee itkuparku leiri, mut ihme kyllä ei tullu. Kaikki oli varmaan niin sekasin eri tunteista ja tuoksuista ettei myö varmaan ees tajuttu että se oli meijjän viimenen viikonloppu. Päivät meni erilaisia tehtäviä ja ryhmätöitä tehdessä aiheista '' rajat ''. Esim. Henkilökohtaiset rajat taikka fyysiset rajat ja mitä näitä kaikkia on. Ja illat meni discossa ja otettiin vielä ilo irti loppuajasta.
Ja perheen hyvästitkin meni tosi sujuvasti. Miun perheenjäsenet itkeskeli, mutta ihe olin jotenki niin jumissa kaikista tunteista mitä miulla oli, etten osannu itkee enkä nauraa. Ja lentokoneen meininki se vasta sekavaa olikin. Kaikki vaihtarit oli ihan hermona, suu kävi jokaisella koko ajan ja kaikki varmaan yritti vaan jotenkii unohtaa että ollaan menossa kotiin.
Koko laskeutumisen ajan sää oli hirmu sumusta, eikä nähny mannerta kun vasta ihan viime vaiheilla. En ois kyllä ikinä uskonu, että ihmine voi alkaa itkemään nähdessään ihan vaan suomalaista mehtää. Se oli itkua ja naurua ja hysteeriä ja kikkee sekasin. Ja mie tietysti sain kaikki muutkin vollotamaan, ja eiköhän se koko lentokone huutanu kohta kuorossa. Muut matkustajat katteli vähän ihmeissään ja kun oltiin laskeuduttu, tuli joku poika miusta ohi ja sano :'' tsemppiä ''. :D
Ja kun näin perheen ekaa kertaa lentokentällä.. ne oli tehneet miulle semmosen ison kankaan missä luki:'' tervetuloa kotiin Anni '', mutta enhän mie ees tajunnu lukee sitä sillä hetkellä. :D
Ekalla viikolla tuli puhuttua niin paljon saksaa.. Menin kerran jopa kaupan kassalle ja toivotin pirteesti että : '' Hallo!''. Myyjä tuijotti minuu pelokkaana (hänelä ku ei vissiin tuo kielitaito nii hallinnass tai jotaki :D ) ja sitten myöhemmin vasta tajusin että huppis.
Minuu kyllä pelotti aluks hirveesti, että muut ihmiset alkaa väheksymään minuu siitä, että puhuin välillä automaattisesti saksaa. Että '' siinä se nyt on nii olevinaan ja leveilee vuodellaan''. Mutku ei, miun piti oikeesti keskittyy puhumaan suomee, se on ihan hirvee kuvitella, ettei MUKA pystyis puhumaan äidinkieltään, mut niin se vaan meni.
Ja samoin kaikki jutut, kaikki mitä muut kerto, tuli tietysti oma juttu mieleen mitä on joskus saksassa tapahtunu.. Kanssa kauhee pelko,että muita ei enää jaksa kiinnostaa, mut mistä muustakaan mie voisin puhuu? Oon ollu kokonaisen vuoden muualla. Ja täällä on kaikki muutenki muuttunu sen verran, että tosi moneen keskusteluun on ihan mahotonta yhtyä mitenkään muuten kun kysymällä että ''ai mitä? ai millon? ai kuka? ''
Ja viimeyönä tuli kanssa mietittyy, että miun eka viikko suomessa meni ihmettelyyn, eikä voinu tajuta että on oikeesti täällä. Ja sitten miulla alko työt eikä ollukkaan enää aikaa ihmetellä ,joten nyt oonki lentäny paikasta toiseen hirveellä vauhilla. Ja se ei välttämättä oo mikää hyvä juttu..
Ja miun saksakaveritki on laittanu hirveesti viestiä ja voivotelleet kun en vastaa tai oo onnline. Harmittaa minuu tietysti etten kerkee, mut haluis että nekin ymmärtää, etten voi enää jatkaa miun elämää siellä vaan miun on pakko siirtää saksa samalla tavalla sivuun, niinku tein suomelle kun olin poissa. Tai muuten saan lukittautuu huoneeseeni ja skypettää koko loppu elämäni, että kerkeen kertoo kaikille joka asiasta.
Mut oon ehkä keksiny semmosen pienen ratkasun tuohon yhteydenpito ongelmaan. Voisin nimittäi (ainakin yrittää) perustaa blogin saksaks, jossa kertoisin että mitä miulle kuuluu. Kun ne on ne ''mitä kuuluu'' kysymykset aika lailla samoja joka henkilöllä, niin ois aika kätevää että nekin pystyis miun kuulumisia lueskelemaan ilman että pitää erikseen kaikille jotain kertoilla. Mutta tosiaan se ainut este on varmaans e aika..
Eli tämmöstä. :) Aika suurpiirteisesti kirjotettua taas, mutta seuraavassa blogissa taas enemmän.. :)
maanantai 13. kesäkuuta 2011
Turisti?
Moi kaikki!
En oo kirjottanu taas viimeks ku joskus... hui.
Eli vaikken sitä voiskaa uskoo, nii viimesiä viikkoja viedään. OIKEESTI
En voi tajuta tätä.. yks päviä vaan havahuin, että hemmetti, miullaei oo kun kolme viikkoo aikaa pakata kamat kasaan, ennenku viimenen seminaari alkaa.. No täytin sitten taas yhen kymmenen kilon paketin 8))
En tiiä mistä miun pitäs silleen kirjotella.. Tai ku oon aina kirjotellu semmosia turistijuttuja :D siis.. että kävin siellä ja siellä ja tein sitä ja tätä.. mut nytten kun jotenki tuntee ittesä täällä asuvaks, eikä kaikki asiat oo enää uutta ja ihmeeellistä, nii ei ookkaan yhtäkkiä enää varma, että mistäs sitä pitäs kirjottaa.. ?!
Esim semmoset asia, että täällä berliinissä saatta välillä eksyä, ei oo enää nii uutta ja ihmeellistä.
Mutta nyt haluun kumminkii kertoo yhestä esimerkistä, miten suunnistamisessa tarvitaan se pieninkin hiven keskittymistä mitä vaan löytyy..
TARINA ERÄÄSTÄ TIISTAI PÄIVÄSTÄ
Eli. ’’Olipa kerran Anni ja Lysiane. Molemmat tytöt ovat viettämässä vaihtovuotta berliinissä. He tahtoivat mennä katsomaan ystävänsä teatteriesitystä hänen koululleen. He piirsivät googlen avulla hienon kartan, että löytäisivät perille ajoissa ilman ongelmia. Heidän piti ajaa bussilla päätepysäkille asti ja sen jälkeen kävellä helposti ja huolettomasti parisataa metriä saavuttaakseen määränpäänsä. Bussimatka sujui rattoisasti jutellessa sitä sun tätä ja pian he huomasivatkin saapuneensa päätepysäkille, jolloin tytöt jättivät bussin muiden matkustajien mukana. Jostain kumman syystä eivät Anni ja Lysiane kuitenkaan löytäneet kyseistä koulua niiin helposti kun he olivat kuvitelleet. Juosteensa tunnin ristiin rastiin berliiniä, ja todettuaan pettyneenä myöhästyneensä teatteriesityksestä, päättivät he palata takaisin bussi/metroasemalle. Ja suureksi yllätyksekseen he kokivat valaistuksen! He nimittäin huomasivat että bussi oli jättänyt heidät yhtä pysäkkiä liian aikaisin..’’
Kuvamateriaalia:
^Löydettiin bussipysäkiltä kartta.. Mie osotan sormella sinne missä oltiin, Lysiane sinne missä meidän OIS PITÄNY olla.. hmm.
Okei nojaa, sellasta sattuu.. ja kyllähän myö sitten lopulta löydettiin se oikee katu (ylhäälä kuvassa) ja koulukin.. oli kyllä teatterit jo ohi, mutta oltiin ylpeitä että päästiin määränpäähmme!
KULTTUURIEN KARNEVAALI 2011
Mie vannon, etten oo ikinä nähny noin paljoo ihmisä samalla kertaa niinku kulttuurien karnevaalissa.
Kyseinen tapahtuma järjestettiin täällä berliinissä ja siinä oli osanottajia 60 eri maasta (jos oikein muistan?) Käveltiin kulkueessa mukana YFU:n kanssa. Tunnelma, sää ja ihmiset, kaikki oli niin hullua ja hauskaa ja jee! Karnevaalimeininkiä parhaimmillaan!
Meijjän teemana oli ’’ YFU:lla maailmasta värikäs ’’. Puettiin kaikki valkoset T-paidat päälle, joista sitten kävelymatkan aikana tuli värikkäitä maaleilla ja huiveilla. Tanssittiin, laulettiin, riehuttiin. Loppujen lopuks oltiin kaikki yltäpäältä maalissa hiuksia unohtamatta. Alotettiin kulkuekierros klo 12:30. Ajattelin, että köpöteltäs se pari tuntia, ja sitten ois homma ohi. Loppujen lopuks oltiin sitten ’’maalissa’’ klo 17:10. Illalla pakotti jalkoja jostain kumman syystä ja nälkäkin oli aika hirvee, kun oli tullu vaan veden ja keksien voimin hihhuloituu.
^ Vielä suhkot puhtaat paidat/naamat.
^ ja siitä se ajatus sitten pikkuhiljaa lähti..
^ Esimerkki muista ryhmistä ketkä siellä tanssi.
Mutta oikeesti, herranjumala sitä ihmisen määrää! Järjestysmiehien piti olla työntämässä ihmisiä sivuun, että mahuttiin kävelemään! Ja puhelimella oli turha yrittää ottaa yhteyttä keneenkään kun oli linjat niin tukossa.
Tässä taas yks elämys, mikä tulee pysymään varmasti ikuisesti takaraivossa. Niinku jo aiemmin sanoin, miulla ei oo enää yhtään semmonen ns. ’’turisti’’ olo! Turistit oli kattomassa tuota, mie olin berliiniläisenä kulkemassä ITSE KULKUEESSA. suorastaan järkyttävää.:D
Ja ainiin, kävin tänään ''itägalleriassa''.Eli kattomassa niitä kuuluisia maalauksia, joita sillon joskus maalattiin berliinin muuriin. Meinasin ihan unohtaa kertoo! Oon niin väsyny, kello tulee yks, ja huomenna pitäs jaksaa vielä kouluun. Nojaa, onneks palautetaan vaan kirjat ja lähetään sitten melkein samoin tein jo takasin kotiin..
^Be Berlin!
Syvällisempää tekstiä on varmasti luvasssa viiemistään kahden viikon sisällä.
PS. tiiän jopa jo lentoaikataulut..
En oo kirjottanu taas viimeks ku joskus... hui.
Eli vaikken sitä voiskaa uskoo, nii viimesiä viikkoja viedään. OIKEESTI
En voi tajuta tätä.. yks päviä vaan havahuin, että hemmetti, miullaei oo kun kolme viikkoo aikaa pakata kamat kasaan, ennenku viimenen seminaari alkaa.. No täytin sitten taas yhen kymmenen kilon paketin 8))
En tiiä mistä miun pitäs silleen kirjotella.. Tai ku oon aina kirjotellu semmosia turistijuttuja :D siis.. että kävin siellä ja siellä ja tein sitä ja tätä.. mut nytten kun jotenki tuntee ittesä täällä asuvaks, eikä kaikki asiat oo enää uutta ja ihmeeellistä, nii ei ookkaan yhtäkkiä enää varma, että mistäs sitä pitäs kirjottaa.. ?!
Esim semmoset asia, että täällä berliinissä saatta välillä eksyä, ei oo enää nii uutta ja ihmeellistä.
Mutta nyt haluun kumminkii kertoo yhestä esimerkistä, miten suunnistamisessa tarvitaan se pieninkin hiven keskittymistä mitä vaan löytyy..
TARINA ERÄÄSTÄ TIISTAI PÄIVÄSTÄ
Eli. ’’Olipa kerran Anni ja Lysiane. Molemmat tytöt ovat viettämässä vaihtovuotta berliinissä. He tahtoivat mennä katsomaan ystävänsä teatteriesitystä hänen koululleen. He piirsivät googlen avulla hienon kartan, että löytäisivät perille ajoissa ilman ongelmia. Heidän piti ajaa bussilla päätepysäkille asti ja sen jälkeen kävellä helposti ja huolettomasti parisataa metriä saavuttaakseen määränpäänsä. Bussimatka sujui rattoisasti jutellessa sitä sun tätä ja pian he huomasivatkin saapuneensa päätepysäkille, jolloin tytöt jättivät bussin muiden matkustajien mukana. Jostain kumman syystä eivät Anni ja Lysiane kuitenkaan löytäneet kyseistä koulua niiin helposti kun he olivat kuvitelleet. Juosteensa tunnin ristiin rastiin berliiniä, ja todettuaan pettyneenä myöhästyneensä teatteriesityksestä, päättivät he palata takaisin bussi/metroasemalle. Ja suureksi yllätyksekseen he kokivat valaistuksen! He nimittäin huomasivat että bussi oli jättänyt heidät yhtä pysäkkiä liian aikaisin..’’
Kuvamateriaalia:
^Löydettiin bussipysäkiltä kartta.. Mie osotan sormella sinne missä oltiin, Lysiane sinne missä meidän OIS PITÄNY olla.. hmm.
Okei nojaa, sellasta sattuu.. ja kyllähän myö sitten lopulta löydettiin se oikee katu (ylhäälä kuvassa) ja koulukin.. oli kyllä teatterit jo ohi, mutta oltiin ylpeitä että päästiin määränpäähmme!
KULTTUURIEN KARNEVAALI 2011
Mie vannon, etten oo ikinä nähny noin paljoo ihmisä samalla kertaa niinku kulttuurien karnevaalissa.
Kyseinen tapahtuma järjestettiin täällä berliinissä ja siinä oli osanottajia 60 eri maasta (jos oikein muistan?) Käveltiin kulkueessa mukana YFU:n kanssa. Tunnelma, sää ja ihmiset, kaikki oli niin hullua ja hauskaa ja jee! Karnevaalimeininkiä parhaimmillaan!
Meijjän teemana oli ’’ YFU:lla maailmasta värikäs ’’. Puettiin kaikki valkoset T-paidat päälle, joista sitten kävelymatkan aikana tuli värikkäitä maaleilla ja huiveilla. Tanssittiin, laulettiin, riehuttiin. Loppujen lopuks oltiin kaikki yltäpäältä maalissa hiuksia unohtamatta. Alotettiin kulkuekierros klo 12:30. Ajattelin, että köpöteltäs se pari tuntia, ja sitten ois homma ohi. Loppujen lopuks oltiin sitten ’’maalissa’’ klo 17:10. Illalla pakotti jalkoja jostain kumman syystä ja nälkäkin oli aika hirvee, kun oli tullu vaan veden ja keksien voimin hihhuloituu.
^ Vielä suhkot puhtaat paidat/naamat.
^ ja siitä se ajatus sitten pikkuhiljaa lähti..
^ Esimerkki muista ryhmistä ketkä siellä tanssi.
Mutta oikeesti, herranjumala sitä ihmisen määrää! Järjestysmiehien piti olla työntämässä ihmisiä sivuun, että mahuttiin kävelemään! Ja puhelimella oli turha yrittää ottaa yhteyttä keneenkään kun oli linjat niin tukossa.
Tässä taas yks elämys, mikä tulee pysymään varmasti ikuisesti takaraivossa. Niinku jo aiemmin sanoin, miulla ei oo enää yhtään semmonen ns. ’’turisti’’ olo! Turistit oli kattomassa tuota, mie olin berliiniläisenä kulkemassä ITSE KULKUEESSA. suorastaan järkyttävää.:D
Ja ainiin, kävin tänään ''itägalleriassa''.Eli kattomassa niitä kuuluisia maalauksia, joita sillon joskus maalattiin berliinin muuriin. Meinasin ihan unohtaa kertoo! Oon niin väsyny, kello tulee yks, ja huomenna pitäs jaksaa vielä kouluun. Nojaa, onneks palautetaan vaan kirjat ja lähetään sitten melkein samoin tein jo takasin kotiin..
^Be Berlin!
Syvällisempää tekstiä on varmasti luvasssa viiemistään kahden viikon sisällä.
PS. tiiän jopa jo lentoaikataulut..
torstai 2. kesäkuuta 2011
tiistai 24. toukokuuta 2011
toukokuisia iloja ja suruja
Päivä päivältä valutaan loppua kohti..
Nyt kirjottelen tämmösen lyhyen tiivistelmän miun huhtikuun tapahtumista.
Elikkäs, miulla kävi täällä hyvin kotoisia vieraita! Nimittäin Tiuhti, joka tulee kanssa Savonlinnasta ja tekee vaihtovuotta Saksassa! Ei olla kyllä ikinä aikasemmin yhteyttä pidetty, Savonlinna kun on semmonen suurkaupunki.. Oltiin kyllä joskus 5. luokalla tekemässä samaa koulunjärjestämää teatteriprojektia, eli sen verran tunnetaan. :D Mutta ajateltiin siis, että voisin leikkiä viikonlopun turistiopasta (ja Tiuhti turistia) ja pitää muutenkin hauskaa Berliinissä. Oli tosi ihana viikonloppu ja tullaan varmasti olemaan kavereita vielä siellä Suomenkin puolella! Siitä viikonlopusta sen enempää, jos enemmän kiinnostusta meijjän touhuista riittää, niiin jätän sananvallan Tiuhdille, elikkä hänen blogia voitte lukea tästä osoitteesta : http://artworldandi.blogspot.com/2011/05/berliini-6-852011-kaikenlaista-muuta.html
^ Täsä myö ja Alexanderplatz. Tuli muuten hullu olo, kun yhessä vaiheessa pysähdyttiin miettimään, että täällä myö 16- vuotiaat Berliinissä oma-aloitteisesti tuttavuutta tehdään. Hui. :)
Sitten meni yks viikonloppu perheen kanssa matkustellessa. Käytiin nimittäin Dresdenissä!
Kyseiset rakennukset on Dresdenin vanhan kaupungin puolelta. Tosi kauniin näköstä!
Kaupungin hälinän jälkeen päätettiin ajella luonnon rauhaan. Määränpäänä oli siis Felsenburg ja sen upeat kalliomuodostelmat. (Joita kutsutaan nimellä :Neurathen)
^ Näköalat oli ihan huikeet, en oo ikinä nähny mitään noin kauniita luonnonmuodostelmia. Olo oli kun jossain satumaassa, hiidet ja keijjut vaan puuttu.
Viime viikonloppu menikin YFU:n merkeissä. (ja niin menee ens viikonloppukin) Meille järjestettiin Re-Entry viikonloppu, jossa puhuttiin näinkin pirteistä aiheista kuten: hyvästien jättö, läksiäislahjat, kotiinpaluu.. Kyseisellä seminaarilla oli siis vaihtareita jotka tulee Berliinistä tai sen ympäriltä. Tunnettiin jo oikeestaa kaikki toisemme, mikä nosti tunnelmat vielä nopeemmin kattoon vaikka haikeet puheenaiheet olikin. Tanssittiin, laulettiin, naurettiin. Jossain vaiheessa tajuttiin, että tää oli meidän viimenen seminaari, missä kaikki ollaan yhessä (siis kaikki, myös ne jotka tulee meksikosta, kolumbiasta, USA:sta...) .. Meidän loppu seminaari (YES) kun on vaan eurooppalaisille vaihtareille.. Päätettiin kumminki jättää murheet huomiselle ja yrittää nauttia yhteisestä ajasta täysin siemauksin.
Minuu ei oo vielä ollenkaan pelottanu ajatus kotiinpaluusta, päin vastoin. Nyt kumminkin viimeviikonloppuna tuli ajateltuu taas kaikenlaista. Meidän piristykseks meille luettiin jotain vanhoja kirjeitä, joita entiset vaihtarit olivat lähettäneet isäntäperheilleen kotiinpaluun jälkeen. Niitten kirjeitten sisältö meni suunnilleen tätä rataa:
'' ...Mikään ei oo enää niinkun aiemmin, en tiiä enää minne kuulun. Kaveriporukat on vaihtunu ihan hirmusesti, ja tuntuu ettei miulla oo täällä enää yhtään kavereita. Ruoka, josta tykkäsin ennen, ei enää maistukkaan hyvältä. Miun sisko on miulle vihanen, koska miun pääpuheenaiheeni on vaihtovuosi..vaihtovuoden jälkeinen vuosi kotona, on kuin toinen vaihtovuosi''
Ah, tervetuoloa kotiin.
En mie voi jotenkaa kuvitella, että oisin jotenki noin surullinen ku meen kotiin? Miehän meen kotiin? Ei se nyt noin outoo ja erilaista voi olla.. vai voiko?
Ja nyt on alkanu ketuttamaan sekin, kun nyt kun miulla on enää se about 5 viikkoo aikaa, niin alan huomaamaan miten paljon ihmisiä oon keränny ympärilleni. On tullu kutsuja illanviettoon, tai syömään tai elokuviin tai, tai, tai.. (haha, sain jopa mäkissä myyjän puhelin numeron kuitin taakse.. okei, mutta ei siitä sen enempää..) Mut voi elämä miks nyt? Miks ei sillon kuus kuukautta sitten kun mie oikeesti tarttesin tätä?
Noh, parempi myöhään kun ei milloinkaan, vai?
Nyt kirjottelen tämmösen lyhyen tiivistelmän miun huhtikuun tapahtumista.
Elikkäs, miulla kävi täällä hyvin kotoisia vieraita! Nimittäin Tiuhti, joka tulee kanssa Savonlinnasta ja tekee vaihtovuotta Saksassa! Ei olla kyllä ikinä aikasemmin yhteyttä pidetty, Savonlinna kun on semmonen suurkaupunki.. Oltiin kyllä joskus 5. luokalla tekemässä samaa koulunjärjestämää teatteriprojektia, eli sen verran tunnetaan. :D Mutta ajateltiin siis, että voisin leikkiä viikonlopun turistiopasta (ja Tiuhti turistia) ja pitää muutenkin hauskaa Berliinissä. Oli tosi ihana viikonloppu ja tullaan varmasti olemaan kavereita vielä siellä Suomenkin puolella! Siitä viikonlopusta sen enempää, jos enemmän kiinnostusta meijjän touhuista riittää, niiin jätän sananvallan Tiuhdille, elikkä hänen blogia voitte lukea tästä osoitteesta : http://artworldandi.blogspot.com/2011/05/berliini-6-852011-kaikenlaista-muuta.html
^ Täsä myö ja Alexanderplatz. Tuli muuten hullu olo, kun yhessä vaiheessa pysähdyttiin miettimään, että täällä myö 16- vuotiaat Berliinissä oma-aloitteisesti tuttavuutta tehdään. Hui. :)
Sitten meni yks viikonloppu perheen kanssa matkustellessa. Käytiin nimittäin Dresdenissä!
Kyseiset rakennukset on Dresdenin vanhan kaupungin puolelta. Tosi kauniin näköstä!
Kaupungin hälinän jälkeen päätettiin ajella luonnon rauhaan. Määränpäänä oli siis Felsenburg ja sen upeat kalliomuodostelmat. (Joita kutsutaan nimellä :Neurathen)
^ Näköalat oli ihan huikeet, en oo ikinä nähny mitään noin kauniita luonnonmuodostelmia. Olo oli kun jossain satumaassa, hiidet ja keijjut vaan puuttu.
Viime viikonloppu menikin YFU:n merkeissä. (ja niin menee ens viikonloppukin) Meille järjestettiin Re-Entry viikonloppu, jossa puhuttiin näinkin pirteistä aiheista kuten: hyvästien jättö, läksiäislahjat, kotiinpaluu.. Kyseisellä seminaarilla oli siis vaihtareita jotka tulee Berliinistä tai sen ympäriltä. Tunnettiin jo oikeestaa kaikki toisemme, mikä nosti tunnelmat vielä nopeemmin kattoon vaikka haikeet puheenaiheet olikin. Tanssittiin, laulettiin, naurettiin. Jossain vaiheessa tajuttiin, että tää oli meidän viimenen seminaari, missä kaikki ollaan yhessä (siis kaikki, myös ne jotka tulee meksikosta, kolumbiasta, USA:sta...) .. Meidän loppu seminaari (YES) kun on vaan eurooppalaisille vaihtareille.. Päätettiin kumminki jättää murheet huomiselle ja yrittää nauttia yhteisestä ajasta täysin siemauksin.
Minuu ei oo vielä ollenkaan pelottanu ajatus kotiinpaluusta, päin vastoin. Nyt kumminkin viimeviikonloppuna tuli ajateltuu taas kaikenlaista. Meidän piristykseks meille luettiin jotain vanhoja kirjeitä, joita entiset vaihtarit olivat lähettäneet isäntäperheilleen kotiinpaluun jälkeen. Niitten kirjeitten sisältö meni suunnilleen tätä rataa:
'' ...Mikään ei oo enää niinkun aiemmin, en tiiä enää minne kuulun. Kaveriporukat on vaihtunu ihan hirmusesti, ja tuntuu ettei miulla oo täällä enää yhtään kavereita. Ruoka, josta tykkäsin ennen, ei enää maistukkaan hyvältä. Miun sisko on miulle vihanen, koska miun pääpuheenaiheeni on vaihtovuosi..vaihtovuoden jälkeinen vuosi kotona, on kuin toinen vaihtovuosi''
Ah, tervetuoloa kotiin.
En mie voi jotenkaa kuvitella, että oisin jotenki noin surullinen ku meen kotiin? Miehän meen kotiin? Ei se nyt noin outoo ja erilaista voi olla.. vai voiko?
Ja nyt on alkanu ketuttamaan sekin, kun nyt kun miulla on enää se about 5 viikkoo aikaa, niin alan huomaamaan miten paljon ihmisiä oon keränny ympärilleni. On tullu kutsuja illanviettoon, tai syömään tai elokuviin tai, tai, tai.. (haha, sain jopa mäkissä myyjän puhelin numeron kuitin taakse.. okei, mutta ei siitä sen enempää..) Mut voi elämä miks nyt? Miks ei sillon kuus kuukautta sitten kun mie oikeesti tarttesin tätä?
Noh, parempi myöhään kun ei milloinkaan, vai?
tiistai 3. toukokuuta 2011
Odottavan aika on pitkä..
.. mutta sitä jaksaa paremmin kun on mitä odottaa.
Jo 9 kuukautta takana - enää 2 edessä.
Eilen oli taas yks vaihtaritapaaminen. Naurettiin, juteltiin. Kaikki on onnellisia. Kaikki on vihdoin saaneet rakennettua jonkinlaisen ihmissuhdeverkoston ympärilleen koulukavereista, perheestä, muista vaihtareista koostuen. Kaikki on oppineet tuntemaan Berliinin (niin hyvin kun vaan yhdessä vuodessa kerkeää). Berliinistä on tullu meille kaikille koti - just kun pitää rueta pakkaamaan laukkuja.
En saanu yhtenä iltana unta ja rupesin miettimään kuluneita yhdeksää kuukautta ja myös ihan sitä aikaa, kun olin vielä suomessa, kun olin vasta päättäny lähtee vaihtariks. Yhtäkkiä miun päähän vaan pälkähti kysymys, että miten hitossa mie oikeesti uskalsin? En ruennu epäröimään, vaikka miun paras kaveri rupes heti kyynelehtimaan ikävää kuullessaan miun ideasta, ja kun olin hettämässä hakupapereita postilaatikkoon ja äiti kysy >> Ootko nyt Anni ihan varma..? Mieti nyt, sie jos saatkin sen stipendin, ja oikeesti lähet..?<< tokasin vaan rennosti >> no sitten mie lähen<<. Ja sekin, että täällä paskan päivän sattuessa en siltikkään oo vielä kertaakaan pakannut matkalaukkuja kasaan. En haluu kuulostaa mitenkään itserakkaalta, mutta kyllä mie oon ihan hemmetin ylpee siitä että lähin - niinku saapi kaikki muutkin vaihtarit itestään olla! Unohtamatta tietysti sitä, että oon myös tosi kiitollinen kaikkien tuesta ja kannustuksesta! ♥
---------------------------------------------
.. No voi hitsin pimpulat, täähän kuulostaa jo ihan joltain jäähyväis kirjeeltä! =D..
.. vähän niinkun eilen junassa vaihtareitten kanssa kun juteltiin samasta aiheesta - ja päädyttiin palakurkussa tunnustamaan, miten tärkeitä meistä kaikista on toisillemme tullu.. En haluu ees ajatella mitä meidän loppuseminaarista tulee.. :D
--------------------------------------------
Miks lähin vaihtoon?
Halusin oppia puhumaan saksaa? - joo
Halusin oppia tuntemaan saksaa, sen kaupunkeja ja kulttuuria? - joo
uusia kokemuksia? - joo
Noin mie aina vaihtovuoden alussa vastailin. Nyt oon tietysti edelleen samaa mieltä, mutta noita kriteereitä on tullu ehkä vielä pari lisää.. ja miks nyt, miks ei vaikka parin vuoden päästä ku oisin vanhempi ja viisaampi? Miks nyt kun kotona tapahtuu suuria muutoksia? Oisin joka tapauksessa päässy uuteen kouluun ja oppinu tuntemaan uusia ihmisiä?
Taisin lähtee ettimään jotain.. itteeni? esim. Ysillä en ollu ihan 100% varma haluunko nyt sinne taideluokioon vai lyskalle.. tai ehkä artemiaan..? Nyt miulla on jotenki paljon vahvemmat mielipiteet tai ainakin tiiän paljon paremmin mikä on miulle tärkeetä ja mitä arvostan. Ainut mikä minuu vähän ennen lähtöä pelotti/inhotti, oli kotona tapahtuvat muutokset. Olin kyllä varma että haluun vaihtoon, mutta en ollu tosiaankaa varma halusinko sitä nyt ysin jälkeen kun kaikki oli muutenki yhtä kaaosta. Nyt oon kuitenkin sitä mieltä, että lähin just erittäin hyvänä ajankohtana. Jos oisin jääny odottamaan jotain parempaa aikaa, ei ois varmaan tullu ikinä ees lähettyy. Koska mikä sitten ois ollu se hyvä(/huono) elämäntilanne? Ei sellasta oo olemassakaan.
Ja joo, Savonlinnassa on asia jos toinenki muuttunu tän vuoden aikana: on tullut entiselle jalkapallokentälle k-kauppaa ja s-markettia ja rakennettu siltaa ja ties mitä, ja kaveripiirit.. ne jos mitkä on muuttunu.. ja takasin tullessa saankin levitellä miun tavaroita yhden kodin sijasta kahteen eri kotiin. (Lista varmaan kasvaa kun pääsen tarkastelemaan asioita ihan livenä..). Mutta ei minuu kyllä kotiintuleminen pelota, päin vastoin, oon ihan ilonen että meijjän pikkupiireissäkin jotain uutta tapahtuu. :D
Ja positiivisesti ajateltuna: en varmaan oottas kotiintuloa välttämättä niin innoissani, jos tietäisin, että palaan niihin samoihin kuvioihin kun lähtiessä.
Jo 9 kuukautta takana - enää 2 edessä.
Eilen oli taas yks vaihtaritapaaminen. Naurettiin, juteltiin. Kaikki on onnellisia. Kaikki on vihdoin saaneet rakennettua jonkinlaisen ihmissuhdeverkoston ympärilleen koulukavereista, perheestä, muista vaihtareista koostuen. Kaikki on oppineet tuntemaan Berliinin (niin hyvin kun vaan yhdessä vuodessa kerkeää). Berliinistä on tullu meille kaikille koti - just kun pitää rueta pakkaamaan laukkuja.
En saanu yhtenä iltana unta ja rupesin miettimään kuluneita yhdeksää kuukautta ja myös ihan sitä aikaa, kun olin vielä suomessa, kun olin vasta päättäny lähtee vaihtariks. Yhtäkkiä miun päähän vaan pälkähti kysymys, että miten hitossa mie oikeesti uskalsin? En ruennu epäröimään, vaikka miun paras kaveri rupes heti kyynelehtimaan ikävää kuullessaan miun ideasta, ja kun olin hettämässä hakupapereita postilaatikkoon ja äiti kysy >> Ootko nyt Anni ihan varma..? Mieti nyt, sie jos saatkin sen stipendin, ja oikeesti lähet..?<< tokasin vaan rennosti >> no sitten mie lähen<<. Ja sekin, että täällä paskan päivän sattuessa en siltikkään oo vielä kertaakaan pakannut matkalaukkuja kasaan. En haluu kuulostaa mitenkään itserakkaalta, mutta kyllä mie oon ihan hemmetin ylpee siitä että lähin - niinku saapi kaikki muutkin vaihtarit itestään olla! Unohtamatta tietysti sitä, että oon myös tosi kiitollinen kaikkien tuesta ja kannustuksesta! ♥
---------------------------------------------
.. No voi hitsin pimpulat, täähän kuulostaa jo ihan joltain jäähyväis kirjeeltä! =D..
.. vähän niinkun eilen junassa vaihtareitten kanssa kun juteltiin samasta aiheesta - ja päädyttiin palakurkussa tunnustamaan, miten tärkeitä meistä kaikista on toisillemme tullu.. En haluu ees ajatella mitä meidän loppuseminaarista tulee.. :D
--------------------------------------------
Miks lähin vaihtoon?
Halusin oppia puhumaan saksaa? - joo
Halusin oppia tuntemaan saksaa, sen kaupunkeja ja kulttuuria? - joo
uusia kokemuksia? - joo
Noin mie aina vaihtovuoden alussa vastailin. Nyt oon tietysti edelleen samaa mieltä, mutta noita kriteereitä on tullu ehkä vielä pari lisää.. ja miks nyt, miks ei vaikka parin vuoden päästä ku oisin vanhempi ja viisaampi? Miks nyt kun kotona tapahtuu suuria muutoksia? Oisin joka tapauksessa päässy uuteen kouluun ja oppinu tuntemaan uusia ihmisiä?
Taisin lähtee ettimään jotain.. itteeni? esim. Ysillä en ollu ihan 100% varma haluunko nyt sinne taideluokioon vai lyskalle.. tai ehkä artemiaan..? Nyt miulla on jotenki paljon vahvemmat mielipiteet tai ainakin tiiän paljon paremmin mikä on miulle tärkeetä ja mitä arvostan. Ainut mikä minuu vähän ennen lähtöä pelotti/inhotti, oli kotona tapahtuvat muutokset. Olin kyllä varma että haluun vaihtoon, mutta en ollu tosiaankaa varma halusinko sitä nyt ysin jälkeen kun kaikki oli muutenki yhtä kaaosta. Nyt oon kuitenkin sitä mieltä, että lähin just erittäin hyvänä ajankohtana. Jos oisin jääny odottamaan jotain parempaa aikaa, ei ois varmaan tullu ikinä ees lähettyy. Koska mikä sitten ois ollu se hyvä(/huono) elämäntilanne? Ei sellasta oo olemassakaan.
Ja joo, Savonlinnassa on asia jos toinenki muuttunu tän vuoden aikana: on tullut entiselle jalkapallokentälle k-kauppaa ja s-markettia ja rakennettu siltaa ja ties mitä, ja kaveripiirit.. ne jos mitkä on muuttunu.. ja takasin tullessa saankin levitellä miun tavaroita yhden kodin sijasta kahteen eri kotiin. (Lista varmaan kasvaa kun pääsen tarkastelemaan asioita ihan livenä..). Mutta ei minuu kyllä kotiintuleminen pelota, päin vastoin, oon ihan ilonen että meijjän pikkupiireissäkin jotain uutta tapahtuu. :D
Ja positiivisesti ajateltuna: en varmaan oottas kotiintuloa välttämättä niin innoissani, jos tietäisin, että palaan niihin samoihin kuvioihin kun lähtiessä.
sunnuntai 1. toukokuuta 2011
Pääsiäis-kuulumisia!
Hyvvää pääsiäistä ja vappua ja kevättä! ♥
Nyt ois sitten loma lopuillaan.. Oli kyllä huisketta ja melskettä! Kerkesin mie kyllä onneks jossain välissä rentoutumaankin. Nyt alkaa kahden kuukauden loppukirit, kalenteri on kesäkuun alkuun asti ihan täyteenbuukattu.. Ja tää oli sitten miun viimenen loma täällä! Näillä kun alkaa kesälomat vasta joskus sillon kun mie lähen kotia. (Eli heinäkuun alussa..)
Ekan lomaviikon viettelin Berliinissä kavereita tapaillessa ja perheen kanssa nähtävyyksiä kierrellessä.
Tyttöjen kanssa päiväkävelyllä. ;) (Emma, Elise)^
Veneiltiin Müggelseellä perheen kanssa. Ihanan kesäinen sää, mikäs sen parempaa? ^
Juutalaisten muistomerkillä Berliinissä.^
En muuten tienny, että pääsiäinen on täällä niin paljon tärkeempi/jotenki juhlallisempi mitä suomessa. Onhan sitä sietysti suomessakin ihmisiä, jotka pääsiäistä enemmän juhlii, mutta itelleni se ei ainakaan oo mitenkään erityisen tärkee juhlapyhä ollu.
Miun isäntäperheen pääsiäisohjelma meni tätä rataa: lauantaina tehtiin ruokavalmisteluja sunnuntaita varten (esim värjättiin kananmunia elintarvikeväreillä..) ja mentiin kattomaan pääsiäiskokkoa tuttujen puutarhalle. Pääsiäissunnuntaina etittiin pääsiäismunia puutarhasta ja perhetuttuja tuli kylään ja syötiin paljon paljon paljon..
^Oli kyllä enemmän tai vähemmän juhannus fiilikset tuossavaiheessa! :D Grilliruokaa, vihree luonto, kokko..
^ Pääsiäismunia etsiskelemässä..( huomatkaa vaatetus: minishortsit. Aamulla klo 11. Ja nää väittä että täällä ei ole vielä kesä?!) Saatiiin muuten ihan pieniä lahjojakin (mie sain kirjan ja lipun teatteriin), eikä pelkästään vaan suklaata.. Suklaa olikin vähän huono vaihtoehto puutarhaan piilotettavaks 25 asteen lämpötilassa.. Löysin vielä iltapäivälläkin pari suklaamunasta puskanjuurelta.. hieman sulaneina..
Toisella viikolla ajettiin neljäks päiväks Itämerelle, Warnemünde nimiseen pikkukaupunkiin. Sää suosi ja tunnelmat oli kohillaan! Ja Warnemünde on tosi kaunis kapunki, ihanan rauhallinen turisteista huolimatta. Tekee hermoille hyvää päästä välillä vähän tuulettumaan täältä suurkaupungin melskeestä..
^ ranta, Itämeri
^ Warnemünden satama- ja torialuetta..
^ Keräiltiin rannalta ''kanan jumalia'' niinku näitä saksaks kutsutaan (jos oikein ymmärsin..?). Eli kiviä missä on reikiä. Saan ihania koruja aikaseks..
Muttta niin se aika siis viilettää. Nyt on talvivaatteetkin tiiviiks pakatussa paketissa valmiina suomeen lähetystä varten.. En kyllä tiiä miten ihmeessä saan nää kaikki tavarat takasin suomeen (no joojoo, tietysti postilla, mutta ei kyllä huvittas tuhansia euroja maksaa..) .. nojaa, onhan miulla vielä se 9 viikkoa aikaa yrittää keksiä joku järkevä keino..
Seuraavalla kerralla kerron varmaan meidän Re-Entry viikonlopusta. Meille berliiniläisille vaihtareille on vielä järjestetty oma seminaari (toukokuun puolessavälissä), jossa saahaan jutella mukavia ihan vaan näin berliinissä asuneiden vaihtareiden kesken. :)
Mietin muuten tuossa ykspäivä, että vähän siitä YES- loppuseminaarista tulee hauskaa, 400 nuorta eripuolilta eurooppaa jne. Mut sitten rupesin miettii toisin päin.. 400 nuorta ja kaikki itkee surusta ja onnesta.. :D hmm, tätä odotellessa..
Ps. Viime postauksessa kerroin Mauerparkista, ja taisin ihan lisätä kuvankin, ja kerroin että siellä on aina ihan hirmusesti ihmisiä jne. Luin sitten lehen otsikoista, että sunnuntaisin siellä nousee kävijämäärät 45 tuhanteen! 45000 haloo! Savonlinnan asukasmäärä on 30 tuhatta... :D Ehh.. normi.
Nyt ois sitten loma lopuillaan.. Oli kyllä huisketta ja melskettä! Kerkesin mie kyllä onneks jossain välissä rentoutumaankin. Nyt alkaa kahden kuukauden loppukirit, kalenteri on kesäkuun alkuun asti ihan täyteenbuukattu.. Ja tää oli sitten miun viimenen loma täällä! Näillä kun alkaa kesälomat vasta joskus sillon kun mie lähen kotia. (Eli heinäkuun alussa..)
Ekan lomaviikon viettelin Berliinissä kavereita tapaillessa ja perheen kanssa nähtävyyksiä kierrellessä.
Tyttöjen kanssa päiväkävelyllä. ;) (Emma, Elise)^
Veneiltiin Müggelseellä perheen kanssa. Ihanan kesäinen sää, mikäs sen parempaa? ^
Juutalaisten muistomerkillä Berliinissä.^
En muuten tienny, että pääsiäinen on täällä niin paljon tärkeempi/jotenki juhlallisempi mitä suomessa. Onhan sitä sietysti suomessakin ihmisiä, jotka pääsiäistä enemmän juhlii, mutta itelleni se ei ainakaan oo mitenkään erityisen tärkee juhlapyhä ollu.
Miun isäntäperheen pääsiäisohjelma meni tätä rataa: lauantaina tehtiin ruokavalmisteluja sunnuntaita varten (esim värjättiin kananmunia elintarvikeväreillä..) ja mentiin kattomaan pääsiäiskokkoa tuttujen puutarhalle. Pääsiäissunnuntaina etittiin pääsiäismunia puutarhasta ja perhetuttuja tuli kylään ja syötiin paljon paljon paljon..
^Oli kyllä enemmän tai vähemmän juhannus fiilikset tuossavaiheessa! :D Grilliruokaa, vihree luonto, kokko..
^ Pääsiäismunia etsiskelemässä..( huomatkaa vaatetus: minishortsit. Aamulla klo 11. Ja nää väittä että täällä ei ole vielä kesä?!) Saatiiin muuten ihan pieniä lahjojakin (mie sain kirjan ja lipun teatteriin), eikä pelkästään vaan suklaata.. Suklaa olikin vähän huono vaihtoehto puutarhaan piilotettavaks 25 asteen lämpötilassa.. Löysin vielä iltapäivälläkin pari suklaamunasta puskanjuurelta.. hieman sulaneina..
Toisella viikolla ajettiin neljäks päiväks Itämerelle, Warnemünde nimiseen pikkukaupunkiin. Sää suosi ja tunnelmat oli kohillaan! Ja Warnemünde on tosi kaunis kapunki, ihanan rauhallinen turisteista huolimatta. Tekee hermoille hyvää päästä välillä vähän tuulettumaan täältä suurkaupungin melskeestä..
^ ranta, Itämeri
^ Warnemünden satama- ja torialuetta..
^ Keräiltiin rannalta ''kanan jumalia'' niinku näitä saksaks kutsutaan (jos oikein ymmärsin..?). Eli kiviä missä on reikiä. Saan ihania koruja aikaseks..
Muttta niin se aika siis viilettää. Nyt on talvivaatteetkin tiiviiks pakatussa paketissa valmiina suomeen lähetystä varten.. En kyllä tiiä miten ihmeessä saan nää kaikki tavarat takasin suomeen (no joojoo, tietysti postilla, mutta ei kyllä huvittas tuhansia euroja maksaa..) .. nojaa, onhan miulla vielä se 9 viikkoa aikaa yrittää keksiä joku järkevä keino..
Seuraavalla kerralla kerron varmaan meidän Re-Entry viikonlopusta. Meille berliiniläisille vaihtareille on vielä järjestetty oma seminaari (toukokuun puolessavälissä), jossa saahaan jutella mukavia ihan vaan näin berliinissä asuneiden vaihtareiden kesken. :)
Mietin muuten tuossa ykspäivä, että vähän siitä YES- loppuseminaarista tulee hauskaa, 400 nuorta eripuolilta eurooppaa jne. Mut sitten rupesin miettii toisin päin.. 400 nuorta ja kaikki itkee surusta ja onnesta.. :D hmm, tätä odotellessa..
Ps. Viime postauksessa kerroin Mauerparkista, ja taisin ihan lisätä kuvankin, ja kerroin että siellä on aina ihan hirmusesti ihmisiä jne. Luin sitten lehen otsikoista, että sunnuntaisin siellä nousee kävijämäärät 45 tuhanteen! 45000 haloo! Savonlinnan asukasmäärä on 30 tuhatta... :D Ehh.. normi.
torstai 14. huhtikuuta 2011
Sitä sun tätä.
Okei nyt siirrytään taas takasin aiheeseen vaihtovuosi.. :)
Ja anteeeeeks tuhannesti miljoonasti kun en oo kirjotellu.. häviää tuo aika ihan kokonaan..
Skypetin tuossa ykskin päivä äitin kanssa ja siinä jo hyvästit sanottiin kunnes äiti mainihti:
Ä: Anni, voitas nyt taas yrittää silleen enemmän skypettää ettei taas näin isoja taukoja tulis..
A: Joo, mut eihän tästä nyttenkää oo kun viikko kun viimeks juteltiin..?
Ä: Anni, siitä on kolme viikkoo kun viimeks juteltiin!
A: Eikä varmasti, juteltiin sillon ku siulla oli synttärit!
Ä: Miun synttärit oli KOLME viikkoo sitten?!
hups.. =)
Mutta joo, mistäs nyt kirjottaisin.. No alotetaan nyt vaikka tälleen säästä niinku yleensä.. Eli lämmintä on ollu ja puut ja puskat vihertää ja kukkii ihanasti! Nytten on sadellukin parina päivänä vettä, mutta hyvä vaan, kun on nii kuivaa ollu... Pari viikkooo sitten sunnuntaina oli ensimmäinen TOSI lämmin päivä, mikä käytettiin tietysti kavereitten kanssa hyväks, ja lähettiin kaupungin puistoon piknikille. Eipä kyllä oltu ainoita joilla oli sama idea mielessä käynyt, kyseinen puisto oli nimittäin NIIN täynnä että hyvä että mahtu kävelemään! Olin varma et siellä on vähintäänkin jotkut viikonloppu festarit käynnissä! Mutta ei siis ollu, kaikki vaan hengaili siellä ihan vaan hyvän sään kunniaks. :D Kyllä myö sitten loppujen lopuks onneks vielä yks nurmikkoläntti löydettiin, että päästiin istuskellen jäätelöstä nauttimaan..
^ Mauerpark
Ja pääsiäistä lähestytään kans kovaa vauhtia! Tänään kävin vaa tekemässä etiikan kokeen ja nyt alkaa.. kahen viikon LOMA ♥ Tuntuu kyllä että ois lomaa jo pidemmän aikaa ollu, kun viimeviikollakaan ei ollu ollenkaan koulua MSA esitelmien takia. (MSA= isot loppukokeet 10.luokalla)Itsekin otin osaa, kun tän vuoden alussa rehtori mainihti, etten voi saada todistusta jos en tee MSAssa mukana. Niinpä pyöräytin tuossa esitelmän Berliinin ja Savonlinnan välisistä eroista (ilmasto ja kasvillisuus ym.) josta meninkin tosi hyvällä numerolla läpi! Jännitti kyllä ihan hirveesti ennen esitelmän alkua, mutta kun jännityksestä päästiin nii saatiin opettajien kanssa hyvät keskustelut aikaseks (mm. itikoista ja niitten torjumisesta!?).
Pääsiäisen kunniaks koristeltiin sitten tuossa jo pari viikkoa sitten puutarhaa värikkäillä pääsiäismunilla ja kävi mielessä kysymys, että miks myö ei suomessa tehä niin? Muuta kun sisällä tietysti.. Mut sitten muistinki, että eikös meillä pääsiäisen aikaan vielä pensaikot oo lumenpeitossa, tai vähintään ilman minkäänlaisia hiirenkorvia.. :D
Että ei suomi unohu niin päädyttiin tuossa sitten Emman kanssa vähän karjalanpiirakoita leipomaan! Ei niitä kaikkia tainnu kyllä ulkonäön perusteella karjalanpiirakoiks tunnistaa, mutta maku oli onneks aika lähellä alkuperäistä! :D
^ Karjalanpiirakoita ♥ (ja valokuvahan otettu tietysti vaan niistä muotovalioista ;))
Käytiin sitten vielä yks päivä vierailemassa Suomen suurlähetystössä, ku Emman piti käyä äänestämässä. Oltiin sitten aluks ihan innoissaan, että ''jee, suomalaisia, päästään juttelemaan oikeitten suomalaisten kanssa '' mutta joduttiin valitettavasti pettymään.. Suomalaisiin törmättiin kyllä.. mutta ne oli kyllä niin myrtsin näkösiä viilipyttyjä, että ei kyllä hirveesti huvittanu keskustelun alkuu rueta vääntämään.. Kun astuttiin ovesta sisään, niin ne tätit vaan mulkoili meitä ensin ihmeissään, sen jälkeen ne murahti, että ollaanko äänestämään tulossa, ja myöntävän vastauksen jälkeen tuli vaan nopeet ohjeet ja keskustelu loppu siihen.
Mut ettei koti-ikävä alkais liikaa kuohumaan näitä suomijuttuja tekemällä, oon jatkanut tähän saksalaiseen kulttuuriin perehtymistä. Käytiin nimittäin kaverin kanssa Leipzigissa kirjamessuilla, ja sen jälkeen käytiin tietysti kaupungin perus nähtävyydet läpi.
^ Elisen kanssa Leipzigin juna-asemalla.
^ Leipzig, Bachin asuinkaupuki.
Mitäs muuta.. Eipä kai mitään. :) Nyt lähen lomailemaan ja loman jälkeen kirjottelen taas uuestaan kuulumiset. ;)
Mukavia pääsiäisiä kaikille ! ♥
PS. saan rueta kohta lähettää ekoja paketteja suomeen päin. :o
Ja anteeeeeks tuhannesti miljoonasti kun en oo kirjotellu.. häviää tuo aika ihan kokonaan..
Skypetin tuossa ykskin päivä äitin kanssa ja siinä jo hyvästit sanottiin kunnes äiti mainihti:
Ä: Anni, voitas nyt taas yrittää silleen enemmän skypettää ettei taas näin isoja taukoja tulis..
A: Joo, mut eihän tästä nyttenkää oo kun viikko kun viimeks juteltiin..?
Ä: Anni, siitä on kolme viikkoo kun viimeks juteltiin!
A: Eikä varmasti, juteltiin sillon ku siulla oli synttärit!
Ä: Miun synttärit oli KOLME viikkoo sitten?!
hups.. =)
Mutta joo, mistäs nyt kirjottaisin.. No alotetaan nyt vaikka tälleen säästä niinku yleensä.. Eli lämmintä on ollu ja puut ja puskat vihertää ja kukkii ihanasti! Nytten on sadellukin parina päivänä vettä, mutta hyvä vaan, kun on nii kuivaa ollu... Pari viikkooo sitten sunnuntaina oli ensimmäinen TOSI lämmin päivä, mikä käytettiin tietysti kavereitten kanssa hyväks, ja lähettiin kaupungin puistoon piknikille. Eipä kyllä oltu ainoita joilla oli sama idea mielessä käynyt, kyseinen puisto oli nimittäin NIIN täynnä että hyvä että mahtu kävelemään! Olin varma et siellä on vähintäänkin jotkut viikonloppu festarit käynnissä! Mutta ei siis ollu, kaikki vaan hengaili siellä ihan vaan hyvän sään kunniaks. :D Kyllä myö sitten loppujen lopuks onneks vielä yks nurmikkoläntti löydettiin, että päästiin istuskellen jäätelöstä nauttimaan..
^ Mauerpark
Ja pääsiäistä lähestytään kans kovaa vauhtia! Tänään kävin vaa tekemässä etiikan kokeen ja nyt alkaa.. kahen viikon LOMA ♥ Tuntuu kyllä että ois lomaa jo pidemmän aikaa ollu, kun viimeviikollakaan ei ollu ollenkaan koulua MSA esitelmien takia. (MSA= isot loppukokeet 10.luokalla)Itsekin otin osaa, kun tän vuoden alussa rehtori mainihti, etten voi saada todistusta jos en tee MSAssa mukana. Niinpä pyöräytin tuossa esitelmän Berliinin ja Savonlinnan välisistä eroista (ilmasto ja kasvillisuus ym.) josta meninkin tosi hyvällä numerolla läpi! Jännitti kyllä ihan hirveesti ennen esitelmän alkua, mutta kun jännityksestä päästiin nii saatiin opettajien kanssa hyvät keskustelut aikaseks (mm. itikoista ja niitten torjumisesta!?).
Pääsiäisen kunniaks koristeltiin sitten tuossa jo pari viikkoa sitten puutarhaa värikkäillä pääsiäismunilla ja kävi mielessä kysymys, että miks myö ei suomessa tehä niin? Muuta kun sisällä tietysti.. Mut sitten muistinki, että eikös meillä pääsiäisen aikaan vielä pensaikot oo lumenpeitossa, tai vähintään ilman minkäänlaisia hiirenkorvia.. :D
Että ei suomi unohu niin päädyttiin tuossa sitten Emman kanssa vähän karjalanpiirakoita leipomaan! Ei niitä kaikkia tainnu kyllä ulkonäön perusteella karjalanpiirakoiks tunnistaa, mutta maku oli onneks aika lähellä alkuperäistä! :D
^ Karjalanpiirakoita ♥ (ja valokuvahan otettu tietysti vaan niistä muotovalioista ;))
Käytiin sitten vielä yks päivä vierailemassa Suomen suurlähetystössä, ku Emman piti käyä äänestämässä. Oltiin sitten aluks ihan innoissaan, että ''jee, suomalaisia, päästään juttelemaan oikeitten suomalaisten kanssa '' mutta joduttiin valitettavasti pettymään.. Suomalaisiin törmättiin kyllä.. mutta ne oli kyllä niin myrtsin näkösiä viilipyttyjä, että ei kyllä hirveesti huvittanu keskustelun alkuu rueta vääntämään.. Kun astuttiin ovesta sisään, niin ne tätit vaan mulkoili meitä ensin ihmeissään, sen jälkeen ne murahti, että ollaanko äänestämään tulossa, ja myöntävän vastauksen jälkeen tuli vaan nopeet ohjeet ja keskustelu loppu siihen.
Mut ettei koti-ikävä alkais liikaa kuohumaan näitä suomijuttuja tekemällä, oon jatkanut tähän saksalaiseen kulttuuriin perehtymistä. Käytiin nimittäin kaverin kanssa Leipzigissa kirjamessuilla, ja sen jälkeen käytiin tietysti kaupungin perus nähtävyydet läpi.
^ Elisen kanssa Leipzigin juna-asemalla.
^ Leipzig, Bachin asuinkaupuki.
Mitäs muuta.. Eipä kai mitään. :) Nyt lähen lomailemaan ja loman jälkeen kirjottelen taas uuestaan kuulumiset. ;)
Mukavia pääsiäisiä kaikille ! ♥
PS. saan rueta kohta lähettää ekoja paketteja suomeen päin. :o
maanantai 21. maaliskuuta 2011
Mielipiteitä.
Nyt alkaa tulla mielipidettä kehiin niin että rutisee. Onkohan tämmönen etes laillista?
Tää blogipäivitys ei tuu olemaan niin vaihtari painotteinen.. vai tuleeko.. ei miusta, en tiiä. Kai tää tähän miun vuoteen jollain lailla liittyy. No joo, kirjotampa silti.
Tää on siis näitä päiviä kun maailma ärsyttää. Siis ei mitkään erilliet ihmiset, vaan yleensäkkin kaikki mailman ihmiset, ihmislaji yleensä. (okei, tässä vaiheessa rupee lukija miettimään, että kyllä se anni on viimestään nyt järkensä menettäny..)
Ajatuksethan lähti aluilleen Japanin katastrofista. Okei, se että siellä sattu olemaan maaanjäristys ei ehkä oo ihmisten vika. Sekään, että siihen päälle pyörähti vielä 10 metrin kokonen tsunami, ei ehkä myöskään oo ihmisten syytä. Mutta mites on atomienergian laita? Tai sen, että jos se Fukushiman laitos nyt poksahtais, tai sulais, ja säteilyttäs koko Atlantiksen. ( okei, en nyt tiiä pystyiskö tuo niin isoa tuhoa aikaan saamaan..? Mutta hyvin se Tsernobylkin sai euroopassa asiat mullin mallin) Miun päässä herää myös tietysti kysymys, että miks tuollaselle alueelle on ees menty joku ydinvoimala rakentamaan? Siellähän on maanjäristyksiä ja vaikka mitä ja vaikka miten usein.. Sen puoleen, kyllähän ne japanilaiset sen tietää, ja sen takia osaa rakentaa maanjäristyksen kesätävän voimalan.. ja mistä muualtakaan tuommonen ihmismäärä sais tarvittavasti eneriaa.. mutta! Kaikki riskit tiedetään nykyään, mitä voi tapahtua..
'' Virheistä oppii '' - No ihminen ei kyllä opi. Parista huonosta esimerkistä huolimatta ihminen yrittää niin pitkään uudestaan, ennenkun taas menee joku pieleen. Amerikan ydinvoimala onnettomuuden ja Tsernobylin onnettomuuden takanakin oli ihmisen virheet. Mutta sen takia juuri ajateltiin, ettei mikään voi ydinvoimalassa pieleen mennnä, ellei ihminen itse tee virhettä. Eikö muka luonnonkatastrofeja olla laskettu mukaan? Että ei sen ihmisen aina tarvitse väärää nappia painaa, että räjähdys aikaan saadaan.. Mutta se, että Tsernobylinkin seuraukset näkyy vielä tänäkin päivänä.. esim. osa saksan villisijoista ei oo vieläkään syötävää tavaraa sätelyn takia.. Ei siitä puhuta. Niin se ihminen osaa silmänsä sulkea.
Tästä päästäänkin aiheeseen: Libyan levottomuudet. Olin jotenkin järkyttyny, miten nykyaikana voi vielä olla diktaattoreita? Sitten kun rupesin asioista enemmän selvää ottamaan, niin niinhän se on vielä monessakin maassa. Mutta se ei kiinnosta maailmaa. No miks sitten yhtäkkiä Libyan on surennuslasin alla? No koska niillä on jotain,mitä muu maailma tarttee. Öljyä. Sitten ollaan, että huihui, voivoi, miten sielllä Libyanissa on asiat huonosti. Ja samalla taas tuijjotellaan omaa pyllyä, kun alkaa pelottaa öljyn saannin loppuminen. Tottakai minuu harmittaa asioiden kulku Libyanissa, mutta niin kyllä muuallakin maailmaa. Miks ei sitten samalla lähetettäis niitä hävittäjiä muihinkin maihin missä ongelmia luuraa?
Oli vaan jotenkin ahistava tajuta, miten ihminen tekee maailmasta pahan. '' Maailman viisain eläin on ihminen.'' - Vai onko? Miusta ihminen on maailman laiskin ja omahyväisin eläin. Maapallo on kauneinta mitä meillä on. Maapallo on KAIKKI mitä meillä on. Vielä enemmän alkaa ahistamaan se, että ihan varmasti sitä itekkin atomienergiaa käytän, ja syön geenimuunneltuja kasveja, ja suklaata mikä on lennätetty afrikasta suomeen ja tiiä millä lapsityöleireillä lie kasvatettua sekin.. Ja onhan tuota tupakkaakin kokeiltu ja pari sademetsän puuta siihen päälle kaadettu.
Perkele.
Miusta tuntuu, että ihmiset voi jo liian hyvin. Siis tarkotan, ei tietenkään joka paikassa, mutta suurimmilta osin. Meillä alkaa vaihtua kännykät joka kuukaus, on läppärit ja feispuukit. On rahaa ruokaan! Ennen oli arvostettua kurvikkaat vartolot. Sillähän näytit vaan varakkuuttas. Nytten tarkottaa raha plastiikkakirurgun veistä ja laihdutuskuureja. Liikaa rahaa, liikaa ruokaa? Eikös sitä noin voisi verrata? Eikö ihmisillä oo enää oikeita ongelmia, niin pitää niitä ite rueta väntämään?
Tulkaa hei pliis kertomaan, ettei se maailma oikeesti näin paha oo.
Tää blogipäivitys ei tuu olemaan niin vaihtari painotteinen.. vai tuleeko.. ei miusta, en tiiä. Kai tää tähän miun vuoteen jollain lailla liittyy. No joo, kirjotampa silti.
Tää on siis näitä päiviä kun maailma ärsyttää. Siis ei mitkään erilliet ihmiset, vaan yleensäkkin kaikki mailman ihmiset, ihmislaji yleensä. (okei, tässä vaiheessa rupee lukija miettimään, että kyllä se anni on viimestään nyt järkensä menettäny..)
Ajatuksethan lähti aluilleen Japanin katastrofista. Okei, se että siellä sattu olemaan maaanjäristys ei ehkä oo ihmisten vika. Sekään, että siihen päälle pyörähti vielä 10 metrin kokonen tsunami, ei ehkä myöskään oo ihmisten syytä. Mutta mites on atomienergian laita? Tai sen, että jos se Fukushiman laitos nyt poksahtais, tai sulais, ja säteilyttäs koko Atlantiksen. ( okei, en nyt tiiä pystyiskö tuo niin isoa tuhoa aikaan saamaan..? Mutta hyvin se Tsernobylkin sai euroopassa asiat mullin mallin) Miun päässä herää myös tietysti kysymys, että miks tuollaselle alueelle on ees menty joku ydinvoimala rakentamaan? Siellähän on maanjäristyksiä ja vaikka mitä ja vaikka miten usein.. Sen puoleen, kyllähän ne japanilaiset sen tietää, ja sen takia osaa rakentaa maanjäristyksen kesätävän voimalan.. ja mistä muualtakaan tuommonen ihmismäärä sais tarvittavasti eneriaa.. mutta! Kaikki riskit tiedetään nykyään, mitä voi tapahtua..
'' Virheistä oppii '' - No ihminen ei kyllä opi. Parista huonosta esimerkistä huolimatta ihminen yrittää niin pitkään uudestaan, ennenkun taas menee joku pieleen. Amerikan ydinvoimala onnettomuuden ja Tsernobylin onnettomuuden takanakin oli ihmisen virheet. Mutta sen takia juuri ajateltiin, ettei mikään voi ydinvoimalassa pieleen mennnä, ellei ihminen itse tee virhettä. Eikö muka luonnonkatastrofeja olla laskettu mukaan? Että ei sen ihmisen aina tarvitse väärää nappia painaa, että räjähdys aikaan saadaan.. Mutta se, että Tsernobylinkin seuraukset näkyy vielä tänäkin päivänä.. esim. osa saksan villisijoista ei oo vieläkään syötävää tavaraa sätelyn takia.. Ei siitä puhuta. Niin se ihminen osaa silmänsä sulkea.
Tästä päästäänkin aiheeseen: Libyan levottomuudet. Olin jotenkin järkyttyny, miten nykyaikana voi vielä olla diktaattoreita? Sitten kun rupesin asioista enemmän selvää ottamaan, niin niinhän se on vielä monessakin maassa. Mutta se ei kiinnosta maailmaa. No miks sitten yhtäkkiä Libyan on surennuslasin alla? No koska niillä on jotain,mitä muu maailma tarttee. Öljyä. Sitten ollaan, että huihui, voivoi, miten sielllä Libyanissa on asiat huonosti. Ja samalla taas tuijjotellaan omaa pyllyä, kun alkaa pelottaa öljyn saannin loppuminen. Tottakai minuu harmittaa asioiden kulku Libyanissa, mutta niin kyllä muuallakin maailmaa. Miks ei sitten samalla lähetettäis niitä hävittäjiä muihinkin maihin missä ongelmia luuraa?
Oli vaan jotenkin ahistava tajuta, miten ihminen tekee maailmasta pahan. '' Maailman viisain eläin on ihminen.'' - Vai onko? Miusta ihminen on maailman laiskin ja omahyväisin eläin. Maapallo on kauneinta mitä meillä on. Maapallo on KAIKKI mitä meillä on. Vielä enemmän alkaa ahistamaan se, että ihan varmasti sitä itekkin atomienergiaa käytän, ja syön geenimuunneltuja kasveja, ja suklaata mikä on lennätetty afrikasta suomeen ja tiiä millä lapsityöleireillä lie kasvatettua sekin.. Ja onhan tuota tupakkaakin kokeiltu ja pari sademetsän puuta siihen päälle kaadettu.
Perkele.
Miusta tuntuu, että ihmiset voi jo liian hyvin. Siis tarkotan, ei tietenkään joka paikassa, mutta suurimmilta osin. Meillä alkaa vaihtua kännykät joka kuukaus, on läppärit ja feispuukit. On rahaa ruokaan! Ennen oli arvostettua kurvikkaat vartolot. Sillähän näytit vaan varakkuuttas. Nytten tarkottaa raha plastiikkakirurgun veistä ja laihdutuskuureja. Liikaa rahaa, liikaa ruokaa? Eikös sitä noin voisi verrata? Eikö ihmisillä oo enää oikeita ongelmia, niin pitää niitä ite rueta väntämään?
Tulkaa hei pliis kertomaan, ettei se maailma oikeesti näin paha oo.
perjantai 18. maaliskuuta 2011
Opittua.
- Kun asut suurkaupungissa, älä koskaan sovi tapaamispaikaks McDonald'sia.
Niitä kun sattuu aika tiheesti ainakin Berliinissä olemaan.. (yli 60 kappaletta..) - Asetu liukuportaissa aina oikeaan reunaan. (Vasemmalta juoksee ohi ne joilla on kiire) Ja pidä samalla huolta tavaroistasi.. (ettei lähde jonkun ohijuoksevan mukaan)
- Bussipysäkillä ei tarvitse huitoa saadakseen linja-auton pysähtymään.
- Jos unohdat teitetellä tuntematonta, ei pidä ihmetellä epäköhteliasta reaktiota.
- Kaikki ei oikeesti tiedä mitä salmiakki on.
- Suomalainen suklaa on edelleen sitä parasta.
lauantai 12. maaliskuuta 2011
Kevättä ilmassa!
Ooooo, tätä sitä on odotettu! Berliinin harmaa ja inhottava talvi alkaa olla takana! Tänään oli auringossa huimat 17 astetta, tuuli oli vielä melkos viileä, mutta niin se saa kyllä maaliskuussa vielä ollakkin!
Oli ihana kävellä keskustan pikkukaduilla, kun kaikki istuskeli terasseilla ja nautti auringon lämmöstä! Ja nurmikko alueilla oli ihmisiä piknikillä ja linnut laulo ja ja ja.
Puutarhassakin keväkukkaset kukki.
Anni on hyvällä tuulella.
:)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)