Odottavan aika on pitkä..

.. mutta sitä jaksaa paremmin kun on mitä odottaa.

Jo 9 kuukautta takana - enää 2 edessä.

Eilen oli taas yks vaihtaritapaaminen. Naurettiin, juteltiin. Kaikki on onnellisia. Kaikki on vihdoin saaneet rakennettua jonkinlaisen ihmissuhdeverkoston ympärilleen koulukavereista, perheestä, muista vaihtareista koostuen. Kaikki on oppineet tuntemaan Berliinin (niin hyvin kun vaan yhdessä vuodessa kerkeää). Berliinistä on tullu meille kaikille koti - just kun pitää rueta pakkaamaan laukkuja.

En saanu yhtenä iltana unta ja rupesin miettimään kuluneita yhdeksää kuukautta ja myös ihan sitä aikaa, kun olin vielä suomessa, kun olin vasta päättäny lähtee vaihtariks. Yhtäkkiä miun päähän vaan pälkähti kysymys, että miten hitossa mie oikeesti uskalsin? En ruennu epäröimään, vaikka miun paras kaveri rupes heti kyynelehtimaan ikävää kuullessaan miun ideasta, ja kun olin hettämässä hakupapereita postilaatikkoon ja äiti kysy >> Ootko nyt Anni ihan varma..? Mieti nyt, sie jos saatkin sen stipendin, ja oikeesti lähet..?<< tokasin vaan rennosti >> no sitten mie lähen<<. Ja sekin, että täällä paskan päivän sattuessa en siltikkään oo vielä kertaakaan pakannut matkalaukkuja kasaan. En haluu kuulostaa mitenkään itserakkaalta, mutta kyllä mie oon ihan hemmetin ylpee siitä että lähin - niinku saapi kaikki muutkin vaihtarit itestään olla! Unohtamatta tietysti sitä, että oon myös tosi kiitollinen kaikkien tuesta ja kannustuksesta! ♥

---------------------------------------------

.. No voi hitsin pimpulat, täähän kuulostaa jo ihan joltain jäähyväis kirjeeltä! =D..

.. vähän niinkun eilen junassa vaihtareitten kanssa kun juteltiin samasta aiheesta - ja päädyttiin palakurkussa tunnustamaan, miten tärkeitä meistä kaikista on toisillemme tullu.. En haluu ees ajatella mitä meidän loppuseminaarista tulee.. :D

--------------------------------------------

Miks lähin vaihtoon?

Halusin oppia puhumaan saksaa? - joo
Halusin oppia tuntemaan saksaa, sen kaupunkeja ja kulttuuria? - joo
uusia kokemuksia? - joo

Noin mie aina vaihtovuoden alussa vastailin. Nyt oon tietysti edelleen samaa mieltä, mutta noita kriteereitä on tullu ehkä vielä pari lisää.. ja miks nyt, miks ei vaikka parin vuoden päästä ku oisin vanhempi ja viisaampi? Miks nyt kun kotona tapahtuu suuria muutoksia? Oisin joka tapauksessa päässy uuteen kouluun ja oppinu tuntemaan uusia ihmisiä?

Taisin lähtee ettimään jotain.. itteeni? esim. Ysillä en ollu ihan 100% varma haluunko nyt sinne taideluokioon vai lyskalle.. tai ehkä artemiaan..? Nyt miulla on jotenki paljon vahvemmat mielipiteet tai ainakin tiiän paljon paremmin mikä on miulle tärkeetä ja mitä arvostan. Ainut mikä minuu vähän ennen lähtöä pelotti/inhotti, oli kotona tapahtuvat muutokset. Olin kyllä varma että haluun vaihtoon, mutta en ollu tosiaankaa varma halusinko sitä nyt ysin jälkeen kun kaikki oli muutenki yhtä kaaosta. Nyt oon kuitenkin sitä mieltä, että lähin just erittäin hyvänä ajankohtana. Jos oisin jääny odottamaan jotain parempaa aikaa, ei ois varmaan tullu ikinä ees lähettyy. Koska mikä sitten ois ollu se hyvä(/huono) elämäntilanne? Ei sellasta oo olemassakaan.

Ja joo, Savonlinnassa on asia jos toinenki muuttunu tän vuoden aikana: on tullut entiselle jalkapallokentälle k-kauppaa ja s-markettia ja rakennettu siltaa ja ties mitä, ja kaveripiirit.. ne jos mitkä on muuttunu.. ja takasin tullessa saankin levitellä miun tavaroita yhden kodin sijasta kahteen eri kotiin. (Lista varmaan kasvaa kun pääsen tarkastelemaan asioita ihan livenä..). Mutta ei minuu kyllä kotiintuleminen pelota, päin vastoin, oon ihan ilonen että meijjän pikkupiireissäkin jotain uutta tapahtuu. :D

Ja positiivisesti ajateltuna: en varmaan oottas kotiintuloa välttämättä niin innoissani, jos tietäisin, että palaan niihin samoihin kuvioihin kun lähtiessä.