Joulua odotellessa, osa 2

Adventtikranssi, jossa kaikki neljä adventtikynttilää. Löytyy ainakin Berliinissä joka kodin joulukoristevalikoimasta.

Kolme yötä jouluun on.. Herran jumala miten se on jo lähellä! En osaa jotenkaan yhtään kuvitella! Tai kun vastahan oli elokuu, ja itku kurkussa ikävissäni mietin, että ei se joulu ikinä tuu, ei aika kulu! Sitten marraskuun koittaessa harkihin jo joululahjojen ostoa, mutta päädyin sitten siihen tulokseen, että on liian aikasta ryhtyä moiseen hommaan.. Ja niinkun joka vuos, miulle tuli lopulta kiire lahjaostosten kanssa, ja veikkaan, ettei yksikään paketti mikä on suomeen lähtenyt, tule ajallaan määränpäähänsä. (Ja nekin mitä sain ajoissa lähetettyä tuli viikon päästä takasin, kun en ollu tarpeeks postimerkkejä liimaillu.)

Mitäs tässä joulukuussa onkaan siis kerennyt tapahtumaan.. Saksalaisia joulukeksejä on tullut leivottua ihan mielinmäärin: varsinkin perinteisiä kanelitähtiä ja murotaikinapipareita.



Jouluostosten myötä onkin tultu juostua noilla joulumarkkinoilla ihan väsymykseen asti. Berliinin 60:stä joulumarkkinavaihtoehdosta löytyy kyllä jokaiseen makuun mieleinen! Itse olen jo käynyt noista kuudessa. Tässä niistä muutama..


Reinickendorfin joulumarkkinat kirkon pihassa. Ihanan lähellä, pieni alue, ja lämmin tunnelma!


Skandinaaviset joulumarkkinat, ja kuten kuvasta näkyy, SUOMALAISIA erikoisuuksiakin oli saatavilla! (Huvitti kyllä, kun glöginmyyjä tajus, että tuun suomesta, piti sen äkkiä rueta selittelemään, että ei ne joulupiparit oikeesti suomesta oo, vaan hää oli käyny eilen ne IKEAsta hakemassa.. Maistuuvat kuulemma melkein samalta :D )


Markkinat Scharlottenburgin linnalla. Puhutaan, että tuolla on koko kaupungin kauneimmat joulumarkkinat, mikä kyllä tosissaan pitää paikkansa!


Miusta saksan joulumarkkinat on aina nii hellyyttäviä niitten jouluvalojen määrällä ja karuselleillä ja vohveleitten makealla tuoksulla. Ihanku olis jossain satumaassa.


CITY-joulumarkkinat

Satumaasta puheenollen.. siltä tää koko kaupunki kyllä näin joulun aikaan näyttää! Keskusta pursuaa jouluvaloista ja koristeista ja joulupukeista ja joulukuusista! (ja niistä joululahjoja ostelevista ihmisistä puhumattakaan.. joita voisi kyllä olla vähän vähemmän!)


Jouluvaloin koristeltu KaDeWe.


Berliinin keskustaa. Valoja siellä täällä, kaunista! Ja kerrostalotkin on ihanan näkösiä, kun niin monesta ikkunasta loistaa jouluvalot pihalle.

Samaan aikaan kun siellä Suomen puolella juhlistettiin Suomen itsenäistymispäivää ja kateltiin linnanjuhlia, oli täällä Nikolaus-päivä. Nikolaus oli joskus muinoin herra, joka antoi köyhille lapsille lahjaksi mm. karkkia ja muuta ruokaa, jonka lapset löysivät aamulla kengistään. Niinpä tänne on jäänyt tavaksi puhdistaa joulukuun viidentenä iltana kengät Nikolausta varten. Niin tehtiin myös tässä perheessä ja aamulla kengät oli pullollaan mm. suklaata ja karkkeja sekä myös pieniä yllätyksiä, kuten huivi, lahjakortti, kirja.. Lapset täällä mielissään, kun joulukuussa saa kahtena päivänä lahjoja! ;) Mitenköhän on aikuisten laita.. :D hihi



Mikä muu kuuluisikaan joulun valmisteluun sen paremmin, kuin joulukuusen haku! Täällä sen pystyy ostamaan ihan valmiiksi hakattuna/pakattuna, Tanskasta lennätettynä, taikka sitten mennä joulukuusimessuille ja hakata mieleisensä puun itse talteen (maksua vastaan tietenkin). Myö käytettiin tuota viimeistä vaihtoehtoa. Tunnin verran aidatussa metsässä tallusteltua löydettiin lopulta jokaista perheenjäsentä miellyttävä yksilö.


Itsekkin ilmaisin mielipiteeni, mutta ihme kyllä toiveitani ei tahdottu toteuttaa. Olohuoneen katto ottaa kuulemma vastaan?

Kuusi pääsee koristeltavaksi 24. päivä, niinku kotona Suomessakin. Täällä ei kuulemma kuitenkaan tule pukki käymään, vaan lahjat löytyy iltapäivällä kuusen alta.

Eurooppa on joutunut kärsimään paljon runsaasta lumentulosta tässä viimeaikoina. Berliini ei ole poikkeus, täälläkin kärsitään pienestä kaaoksesta. (Ite kyllä nautin kovasti, lumesta tulee niin kotonen olo!) Toisaalta oon vähän huvittunu, tai kun miten lumesta voi tulla niin paljon ongelmia? Niinno tottakai, täällähän ei olla näin runsaisiin lukemiin totuttuja, joten aura-autoja ja muita häkkyröitä löytyy täältä paljon vähemmän. Ymmärrettävää. Ja onhan niitä ongelmia lumen myötä varmasti Helsingissäkin! Kuitenkin hymy nous pakosti huulille alkutalvesta, kun pakkasta oli -3 ja lehden otsikko oli: '' talvi jatkuu, kaaos myös!''.

Toisaalta kyllähän sen älyn käyttökin ihan sallittua ois.. Kattelin tässä yks päivä, kun naapurit harjaili/lapioi lumia pois omilta etupihoilta (kasvit kun ei tykkää jos on niin paljon lunta kukkapenkissä). Ja kun sitä tilaa rivitalojen etupihalla ei ihan riittävästi tuolle lumimäärälle ole, työntivät he kaiken lumen keskelle autotietä. Sitten ihmetellään/kirotaan miten sillä autolla on vaikee ajella, kun keskellä tietä kauhee lumivuori.. :D:D Voisin tietysti vihjasta, että meilläpäin ne penkat kasataan tien reunoille, mikä helpottaa huomattavasti auton hallintaa ajettaessa. Tjaah. :D

Sitten kun näin vihdoin aura-auton, ei sillä ollukkaan nokassa aura, vaan semmonen pyörivä harja, vähän niinkun auton pesulassa. (sellaset oikeet aura-autot ajelee vissiin vaan noilla isoilla teillä) Voitte sitten kuvitella, kun semmonen jyllää sen tien vaan yhen kerran läpi ja lähtee sitten muualle. Yhen kerran jälkeen se lumi on vaan möyräytetty kerran ympäri, eli on semmonen kuohkee ja upottava sohjomössö. :D ja sitten siihen kun autolla työntää.. Nojaa, ehken kommentoi asiaa, kun en sillä autolla täällä ajele.

Osataan täällä tietysti sitä lunta nyt hyväksikin käyttää, kun sitä kerta on. Käytiin nimittäin kelkkailemassa! :)



Ja mikä parasta, olin siellä miun molempien isäntäperheitten kanssa! Nautin kovasti kun sain viettää oikeesti YHTEISTÄ aikaa perheitteni kanssa. :) Naurettiin muuten, kun miulle kerrottiin, että tuon mäen lähialueella asuu 25 tuhatta ihmistä. (Siellä oli vaan semmonen läntti täynnä isoja kerrostaloja. ) Ja sitten muistutin, että eihän siellä savonlinnassakaan asu kun se 30 tuhatta... alue on vaan himpun verran isompi :D

Oon jotenkin tosi helpottunu siitä, ettei ikävä oo joulun lähestyessä kasvanu niinkun pelkäsin. Oon nyt vaan nähny enemmän unia suomesta mitä yleensä. Monissa unien tapahtumissa lensin takasin suomeen, mutta jostain kumman syystä, en tykänny siitä yhtään! Siis minuu vaivas koko sen unen ajan, että nyt jäi sitä ja tätä vielä tekemättä, haluun takasin! Oon nyt viimeistää sisäistäny kokonaan tän miun vaihdon. Siis tottakai miulla on vielä ikävä, mutta osaan siirtää sen nyt jonnekkin nurkkaan piiloon (ja hakea sen helposti tarvittaessa esille) ajattelemalla, että kohtahan mie kuitenkin takasin lennän! Ja mie oon niin innoissani kaikesta mitä miulla on vielä eessä, oon ihan tehny listaa mm. paikoista, joissa haluun vielä käydä.

Mietiskelin tuossa yks päviä miun pelkoja, mitä miulla suomessa oli ennen lähtöä. Yks oli esim. pelko siitä, että jään jostain paitsi, tai että tulee kauhee ikävä kun kuulen että kaikki miun kaverit tai sukulaiset on yhessä jossain, vaikka synttäripippaloissa tai muuta. Ja että kun tuun takasin oon ihan ulkona kaikesta. Ja niinhän mie tuun vähän olemaankin! Mutta nyt nauran miun ajatukselle ääneen! :D Tai kun miulla on tasan muuta ajateltavaa, mitä muitten tekemiset suomessa. Siis en millään pahalla tätä tarkota, sehän on van hyvä juttu, että osaan ajatella ja tehä muita juttuja. Sitäpaitsi kun oon vuoden poissa, haluun, että miulla on myös semmonen tunne, että oon jääny jostain välistä ja ollu oikeesti sen vuoden POISSA! Koska ois varmaan aika pahasti joku pieleen menny, jos tietäisin koko ajan kaiken mitä suomessa tapahtuu! Ja muistan, että tää oli monen muunkin vaihtarin huoli, joten niille tuleville sitten tiedoksi, että ei huolta, niitä pirskeitä kun tulee ja menee! :P

Joskus muuten saattaa varmaan tulla 'yksinäinen' olo suomessa, kun kerron aina miun vaihtovuoden jutuista yksin. Tarkotan siis, ettei kukaan oo miun kanssa sitten suomessa muistelemassa kaikkia juttuja mitä täällä on tapahtunu. Tai se tulee ainakin olemaan taas jotain uutta johon pitää sitten totutella. :)

Tässä tämmönen sekamelska blogipostaus, jossa kaikki tapahtumat yhdellä kertaa.. :D
Jouluaatosta tulee sitten vielä yksin oma blogiteksti..

So bis dann!

Suomalainen.. vai sittenkin ihan saksalainen sauna?

Uudessa perheessä on lähtenyt tosi hyvin arki liikkeelle. Tällä hetkellä pientä stressiä joulujutuista, mutta niinhän se aina tuppaa joulukuussa olemaan.. :)

Nyt en ehi hirveesti henkeviä kirjottelemaan, tuo englannin kirjotelmakin kun tuossa vieressä odottaa.. Mutta uuden uudesta elämyksestä on pakko päästä tänne heti raportoimaan kun kaikki on vielä tuoreessa muistissa, kävin nimittäin täällä ''SUOMALAISESSA SAUNASSA''.

Kyseinen elämysmatkailukohde löytyy siis tästä ihan parin kadun päästä, normaalista uimahallisa. Perus juttuja täkäläisessä kylpemiskulttuurissa: Uimahalliin meneminen maksaa paljon! (aikuinen 15 e). Niinpä silloin kun kylvetään, niin se ei ihan tunnissa ohi ole.. Naiset ja miehet ovat niin uimassa kuin saunassa, suihkussa ja pukuhuonetiloissa sekoitettuna. Täällä ollaan niin suihkussa, saunassa kuin UIMASSA ALASTI. Kaikki siis käppäilee ympäri uimahallia porealtaasta toiseen alasti.

Myö sitten kuitenkin päätettiin mennä kylpemään ihan naisten päivänä, niinkun olin gast-äidille toiveeni esittänyt. Tuntu muuten tosi oudota mennä esim. suihkuun, kun miulla oli semmosen läpsikäs kengät jalassa. Mie usein unohtelinki ne aina jonnekkin päin uimahallia. (kengät siis jalkasienien ja muitten ihanuuksien ehkäisemisen takia) Sitten päästiin jo altaitten ja saunojen puolelle. Saunan oven yläpuolella oli kyltti ''suomalainen sauna, 85 astetta'' Mentiin sisään ja istahettiin lauteille. Eka eroavaisuus minkä huomasin, oli lauteitten sijainti. Ne oli jotenki hirmu matalalla! Tai kun kotonahan lauteet menee aina tosi ylös asti, että korkeimmilla lauteilla voit vaan istua, koska katto ottaa muuten vastaan. Nojaa, istahin mukavasti ja aloin nauttimaan lämmöstä.

Neljä kuukautta ilman saunaa, ja VIHDOIN. Kohta ilma alko jotenki tuntumaan tosi kuivalta ja aloin sitten tietysti ettimään sitä vesiämpäriä kauhan kera. Huppista, täälläkun vettä saa heittaa kiukaaalle vain tietty henkilökunnan jäsen! Ja vielä vaan tasatunnein! Se kun on tietysti niin vaarallista hommaa se.. Onneks meillä kävi tuuri ja kello näytti just sen verran, että kohta pitäs jonkun tulla. Sitten yhtäkiä ovi pölähti auki ja sisälle asteli semmone viiksekäs MIES. :D Että ''SCHÖNEN GUTEN TAG'' pärähti vaan ilosesti. Oli miulla varmaan ilme aikamoinen..

No jaa, enimmikseen minuu vaan vähän huvitti, enkä oikee tienny että mites sitä nyt pitäis oikeen olla. Kohta alko kumminkii hymy yltymään nauruks, kun se mies kohotti pyyhkeen ilmaan ja alko pyörittämään sitä ku jotakin helikopterin ropelia. Piti kato raikasta ilmaa saunaan saaha. Sitten ku se vihdoin uskaltautu innostumaan ja heitti vettä kiukaalle, niin ilokseni löylyveteen oli lurautettu sitten ihan reilusti eukalyptusta, tai jotain muuta vastaavaa, mikä kirveli ihan silmissä asti.

Oli siellä sitten onneks kuumempikin sauna, mutta sielläkään ei sitä löylyä heittää saaanut.. Porealtaassakin istuskeltiin, mutta jotenkin se tietoisuus, ettei kenelläkään ollu uikkareita päällä.. En jotenkaan osannu rentoutuu. Ja niinku tätikin tuossa totesi, että löytyyköhän niitä sattumia sieltä altaasta sitten useemmin, kun ei oo uikkarit niitä kiinni ottamassa... IIIYYÄÄ, en haluu ajatella:D

Siis tervetuloa rentoutumaan, uimahalli Paracelsus-bad, Berliini!

Ps. joulusta paljon juttua myöhemmin.. (:

Valaistuminen!

Olin eilen taas vaihteeks semmosessa vaihto-oppilas tapaamisessa. Juttelin siellä sitten tietysti paljon muitten vaihtareitten kokemuksista ja erityisen pitkään rupattelin yhen Sofian kanssa, joka on viettäyt vaihtovuoden liettuassa. Ja herranjumala miten paljon asioita miulle valkeni!

Oon jotenki tähän asti pelänny, että voi ei, mitä jos tästä vaihtovuodesta ei tuukkaan ikimuistonen, tuntuu että kaikilla muilla on ollu hauskempaa ja enemmän koettavaa ja enemmän kavereita. Mitä jos tästä ei tuuukkaan paras vuosi miun elämässä, niinku kaikki muut vaihtarit on aina blogiinsa kirjottanu? Mitä mie oonkaan taas itelleni menny tuommosia odotuksia tekemään! Oon tähän asti kokenu jo niinpaljon kaikkee uutta ja mukavaa, että voisin kirjottaa kirjan. Ja Sofia anto miulle ihan eri näkökulman koko vuoteen, esim: Eikö oiskii surullista, jos mie eläisin näin nuorena miun elämäni parhaan vuoden? :D Miten järkevä kysymys! Ajattelin, että en oo luonu itelleni hirveitä odotuksia, että mikä minuu nyt vaivaa, enhän mie voi pettyä, jos ei oo isoja osotuksia? Mutta tajusinkin, että perhana miehän oon jotenki ajatellu tuon asian ytimen ihan väärin.

Ja monet entiset vaihtarit on kertoillu niistä ihanista hetkistä, miten ne on ajatellu, että JES, miten siistii että oon täällä. Miten rohkee olin, ja miten hieno paikka tää täysin uus kaupunki on. Ja mie voin jo kertoo, että tämmösen elämyksen miekin oon käyny täällä läpi:

Seisoin S-bahnissa, jossain keskustassa, menossa paikasta A paikkaan B, oli jo pimeetä, ja kaupungin valot loisti ihanasti. Sitten näin televisiotornin kaikkien kerrostalojen yli. Menin ihan kananlihalle, kun ajattelin, miten hienoo, että oon just nyt täällä. Vaikka kaikki ei ookkaan menny ihan ilman propleemia, niin silti. Ja näitä hetkiä tulee miulle varmasti toistamiseen, niinkun niitä huonompiakin päiviä.

Tässä lähiviikkoina oon myös huomannu miten oon esim koulussa yhtyny luokkatovereitten keskusteluihin ilman viiden minuutin mietintätaukoo: '' hmm.. miten mie nyt tän lauseen muotoilisin silleen, että nää ymmärtäis tän miun palikkasaksan oikein...'' (ja lause on sitten yleensä loppujen lopuks menny mönkään, tai oon jättäny kokonaan sanomatta) Ja joka kerta kun huomaan tuosta noin vaan puhuneeni, tunne on melko sanoin kuvaamaton.

Hehheh, ja lihomisestakaan en oo enää jaksanu stressiä vääntää. Mitä sitten ku housut ei mahu enää jalkaan, saanpahan ostaa uusia vaatteita? Ja sitäpaitsi oon kuullu, että useinmiten nuo pienet lisäkilot karisee melkeinpä kokonaan pois, kun menee kotiin. (että se on sitten sen ajan murhe) Kuulin myös, että painon nousulle ei voikkaan oikeesti tehä täällä mitään, koska se voi johtuu jo jopa kraanavedestä. Ihan vaan siks, että se on erilaista mitä kotona. Miun hiuksetkii on jaksanu kasvaa vallan mainoisti, mistä iloitsenkin melko lailla. Niinkin kun on kuulemma miun kohtalotovereille käyny, että hiukset on lopettanu kokonaan kasvamisen vaihtovuotena ja jatkanu kasvua normaalisti heti kotiin palattua. ::D jotenki uskomatonta.

Oon vaan tässä neljän kuukauden aikana tullu jotenkin siiihen tulokseen, ettei kukaan vaihtari oo oikeesti ihan tervejärkinen. Ai mitenniin? No miettikääpä! Tyypit vaan ottaa ja lähtee vuodeks heipparallaa vähän maailmalle ja vielä yksin. Joo. Kun meen suomeen en varmaan pelkää enää mitään, mikään e oo pahempaa kun vaihtovuosi. Okei, jos vaikka muotoilisin tuon lauseen toisella tavalla.. :D Mikään muu ei opeta niin paljoa uusia juttuja tai mistään muusta et saa kerättyy niin paljoo rohkeutta

(mikä vielä riittää varmasti koko loppu elämäks)

mitä vaihtovuodesta. :)

Asiasta kolmanteen, tänään pakkasin sitten tavarat kasaan. Tuntuu tällä hetkellä ihan samalta, niinkun sillon kun suomessa pakkasin. Tiesin että lähen, mutta en jotekaa tajunnu sitä. Se tulee sitten taas vähän jälessä, kun oon asunu uudessa perheessä sen kaks kuukautta. Leivoin muuten entiselle perheelle läksiäislahjaks ja uudelle perheelle tuliaiseks korvapuusteja. Ja tuli muuten hienoja ja hyviä! =D


Meitsi ja korvapuustit :)


Pakko nyt kirjottaa ihan tänne, ennenku tää tunne menee ohi:

Oon onnellinen.

Joulua odotellessa..

Se ois sitten tasan kuukaus jouluun!

Täällä on pyöriny kyllä jo jouluhässäkät kaupoissa pitemmän aikaa ja alexanderplatzillekkin on noussu semmonen huvipuisto maailman pyörineen ja vuoristoratoineen ja joulumarkkinoista puhumattakaan! Kunhan satun seuraavan kerran ohi kulkemaan, niin räppäsen pari kuvaa..

Oon tähän asti jotenki oottanu joulua hirveesti. Tai kun kaikki entiset vaihto-oppilaat aina sanoo, että jouluna osaatte jo täydellisesti puhua ja kaikki sujuu vallan mainiosti. Ja muutenkin, oon tosi kiinnostunu miten erilainen tuleva joulu tulee olemaan. Olin kyllä yhtenä päivänä kaupungilla, ja jossain kaupassa oli jo jotain joulun tuoksusia kynttilöitä, niin sillon vihlas kyllä aika syvällä sydämessä.. kun jouluhan se vasta sitä perheen yhteistä aikaa onkin.

Oon jo joitain eroavaisuuksia saksalaisen ja suomalaisen joulun valmisteluissa huomannu. Esimerkiks joulupiparit.. Oltiin siis leipomassa 'pipareita' jotka tehtiin perus vaaleasta voitaikinasta, mistä oon itse normaaleita keksejä kotona leiponu. Eihän ne semmoset mitään joulupipareita ole! :D No ihan sama, hauskaa meillä ainakin oli!



Täällä juhlittiin myös 11. maraskuussa 'Martin päivää' jolloin kaikki lapset käveli hämärän tullen itse askartelemansa lyhdyt kädessä ja laulelivat lyhtylauluja. (Martti on siis kuuluisa herra sitä, että hän puolitti miekalla viittansa ja antoi toisen puolen köyhälle miehelle vaatteeksi.) Luulin aluks, että kyseinen juhla ois ihan pienimuotonen. Kun sitten yhtäkkiä katu täytty ihmisistä juomaan glühviiniä ja lämmintä mehua, tajusin, että tää onkin ihan reilun kokonen festivaali. Paistettiin tikkuleipää (joka ei kyllä miellyttäny minuu ei sitten ollenkaan! se ei maistunu oikeestaan millekkään hyi :D ) ja tikun pääähän tökättyä omenaa (mikä taas maistu ihan omenamuhennokselta) ja tunnelma oli mukava.





Ja ens viikonloppuna oiskin sitten ensimmäinen adventti. Ja muutto.. Vahdan siis perhettä mutta en onneksi kauaksi lähde. Ihan tässä samalla kadulla pysyn, nii ei tarvii koulua tai ystäväpiirejä muuttaa. Ja tuo uusi perhe ja miun alkuperäinen isäntäperhe on tuntenu toisensa jo 14 vuotta, joten yhteys alkuperäiseen perheeseen pysyy varmasti. Oudointa/epämukavinta muutossa on se, että joudun pakkaamaan tavaroita, mutta tiedän etten lähdekkään vielä omaan kotiin, suomeen..

Tänään muuten Berliiniin satoi ensilumi! (tai noh, lumi ja lumi.. Plus asteita oli vielä sen verran, että räntää se taisi enimmäkseen olla..) Joka tapauksessa olin jotenkin erityisen innoissani lumisateesta! Olin just kerenny mietiskelemään, että tuntuu siltä, että täällä olis jopa pimeämpää mitä suomessa, koska lumi ei ole tietä valaisemassa! Mutta niin se harmaus täällä vielä jonkin aikaa pysyy, koska satanut lumi suli tietysti heti maahan päästyään pois.. Olin myös reipas ja kävin ostamassa itelleni lapaset (semmosen ohuet, perus mustat lapaset), ettei sormia ala kylmämään. (kesällä pakattuani kun ei lapasia tullut mukaan otettua..) Moni on nyt sitten tullut heittämään mm. koulussa kommenttia tyyliin: '' hehheh, kivat lapaset!'' ja muutaman toiston jälkeen alko minuu pikkuhiljaa ihmetyttämään: Eikö nää täällä muka talvella lapasia käytä? Menin sitten ihan suoraan luokkatoveriltani kysymään, että mikä tässä mättää, vai ihanko muuten vaan ihmiset jakelee tuommosia huvittuneita kohteliasuuksia. Kaveri katto miun lapasia, ja tokas sitten naureskellen, että no jaa, itse hän omisti tuollaiset, kun oli ykkös luokalla.. Isot ihmiset kun käyttävät sormikas mallia. :D Kummallista porukkaa.

Kummallisuudesta puheen ollen, tuli taas juteltua pöydän ääressä ruokailutavoista. Saksalaiset sanoo, että kaikki mitkä lentää, saa syödä käsin. ( käsin= siis ilman haarukkaa ja veitseä) En kuitenkaan jotenkaan osaa ottaa semmosta isoaisoa kanan jalkaa vaan kätöseen ja rueta pistämään massuun. Varsinkin sillon kun se on kuuma, se on paljon kätevämpää ensin pilkkoa lautasele ja sitten alkaa syömään. (ja ihan btw. syökö suomalaiset sen kanan nahkan myös? Mie nimittäin närpin senkin siitä päältä tietysti pois, ja olin taas monen kummallisesti toljottavan silmäparin tähtäämänä..) Ja täällä taas sitten esim. makkara pilkotaan AINA lautaselle ja sitten syödään. Meillä kun se on taas toisinpäin: jos ostat grilliltä makkaran, saat sen ihan suoraan pikkupaperiin käärittynä käteen. Että ruokailu olisi helpompaa..

Mutta tämmöstä tällä kertaa! Viimestään jouluna sitten lisää! :)

PS. KIRJOTIN FYSIIKAN KOKEESTA 1- !! ja olin ihan puulla päähän lyöty. (1 = paras)

Koulua ja vaikeita valintoja.

Minuu pelottaa, että toistan itteeni kauheesti tänne miun blogiin. :D Kirjotanko mie aina samoja juttuja? Nojaa, kohan tänne jotain mukavuuksia höpöttelen. :)

Koulun käynnistä ei oo kyllä tarvinnu ottaa tässä vähään aikaan minkäänlaisia paineita. Miusta tuntuu, etten oo käyny kouluu tyyliin vielä ollenkaan. Tai kun miettii, että kohtahan on jo joululoma.. Vuoden alussa meni tietysti läksyihin aikaa paljon enemmän, kun piti kääntää saksasta suomeks niin paljon uusia sanoja. Mutta nyt kun oon kaikki perus jutut opetellu, niin koulu sujuu melkein mutkitta. Ja tähän asti oon vaan kertaillu koulussa aiheita, jotka oon jo viimevuonna suomessa käsitelly. (paitsi tietysti se matikka..)

En tiiä oonko jo aiemmin maininnu, miten paljon täällä oppilaat jää luokalleen? Kysyin miun luokkalaisilta, että eiks se sitte oo täällä niin vakavaa, jos joku joutuu kertaamaan vuoden? Vastaukseks tuli, että ei sen yhen vuoden kertaaminen nyt nii kauheeta ois. Mut jos joutus sitten jo kolmannen kerran saman luokan kertaamaan, nii saattais ne samat aiheet alkaa tylsistyttämään. Nauroin: sehän se suurin ongelma siinä oiskin, kun alkais koulussa tylsää olemaan.. :D

Myös senki takia tuntuu yheltä lomailulta, kun miulta tippuu aina hirveesti koulutunteja pois. Viime torstaina ja perjantaina miulla oli vaan kaks tuntia kouluu. Sitte juttelin miun gast-äidin kanssa tuosta luokallejäämisestä ja puuttuvista koulutunneista, nii se kerto, että ongelma on saksan koulujärjestelmässä. Nimittäin puuttuvat koulutunnithan jothuu siitä, että opettajia on täällä liian vähän. Jos joku opettaja on poissa, sille ei löydetä sijaista. Ja opettajien vähäisyys taas johtuu siitä, että niille maksetaan palkkaa vaihtelevasti kaupungista riippuen. Eli hyvät opettajat muuttaa siihen kaupunkiin työskentelemään, missä tietysti maksetaan parempaa palkkaa. Niimpä sinne, missä palkka on huonompi, jää vähän vähemmän motivaatiota omistavat opettajat. Ja jos opettajan motivaatio on alhaalla, myös oppilasta ei kiinosta opiskella... Siinähän se sitten menee niinku dominoradassa, kun yks palkki kaatuu, alkaa kaikki muutkin pikkuhiljaa kaatumaan peräkkäin.

Asiasta kukkaruukkuun..

Vaihto-oppilasvuodelle lähteminenhän oli iso valinta. Mut ei sitä sillon miettiny, että ehkä sitä vielä itse vaihtovuoden aikana joutuu isojen päätösten keskelle. Miun gast-isällä todettiin vakavampi sairaus. Nyt olis sitten valinnan paikka, että vaihdanko uuteen perheeseen vai jäänkö? Kun mietin vaihtovuottani, valitsisin tietysti toisen perheen. Että saisin varmasti viettää mukavan ja ikimuistoisen vuoden, eikä tarvitsis elää sairauden keskellä. Mutta toisaalta.. oon just oppinu tuntemaan kaikki perheenjäsenet, ja alkanu tykkäämään kakista ja kaikesta. Mutta päivä kerrallaan edetään jatukihenkilön kanssa vaihetaan tiuhaan tahtin ajatuksia. :)

Että tällasta tänne Berliinin sateiseen lauantai-iltaan. :)

Bis bald!

Kolmas luku ja kulttuurishokkia?

Olin just kerenny kattomaan kalenteria voiton hymy huulilla huomatessani, että edellisestä itku/ikävä-päivästä oli mennyt kokonainen kuukaus. Nytkö ne huonot päivät on ohi? Jes.

Sitten mentiin illalla perhetuttavien luokse syömään. Kuuntelin tietysti koko illan kaiken maailman juttuja, mitä oli joskus muinoin kullekkin tapahtunu. Kuka oli työntäny kenenkin pizzan lavuaariin ja missä ja millon on yhessä reissailtu. Samalla tuli sitten tietysti omat muistot mieleen, mitä kaikkee sitä on suomessa tullu tehtyy. Karkailtu ja juostu ilman kenkiä toisten pihamaitten halki ja yritetty vahingossa kidnapata naapurin aliravittu kissa.. Nukkumaan mennssä tuli sitten tippa linssiin.

Sitten vaihtu päivä toiseen..

En saanu yöllä nukuttuu, heräilin koko ajan. Kun sitten pääsin kouluun, en saanu sanaa suustani, tuntu ettei kukaan kuunellu minuu, enkä tajunnu edelleenkään mistään mitään. Enkä väsyneenä jaksanu keskiittyy opetukseenkaan. Opettajatki tuntu valittavan joka asiasta. Manasin kaikki maan rakoon, ja kävin jo päässäni läpi miten vaihdan luokkaa tai koulua, tai jotakin, joku tässä nyt mättää! Pääsin koulusta ja itkeskelin kotimatkan.

Mietin, että ehkä mie olinkii liian pieni lähtemään maailmalle. Suurin osa vaihtareista kun on minuu vuoden tai kaks vanhempia. Mietin kaiken maailman asiat päässäni läpi, ihan kaikki. Jossain vaiheessa alotin uuden itkukohtauksen, kun tajusin, että huomenna pitää mennä uudestaan kouluun? Sitten pääsin kotiin, enkä tiiä mitä tapahtu. Aloin nauramaan! Nauroin miun kaiken maailman tyhmille ajatuksille. Sitten muistin, miten niillä vaihto-oppilaiden valmennus kursseilla kerrottiiin, että meidän mieli tulee olemaan niin täynnä ylä ja alamäkiä että huhhuh. Tuli sitten huomattua sekin :D Ja äiti mainitsi siitäkin, että nyt alkaa olemaan sen kulttuurishokin aika. Kaikki ei oo enää niin uutta, mutta tähän puhumiseen alkaa väsymään, kun onhan sitä jo kolme kuukautta pyristelty melkein kokonaan ilman rakasta suomenkieltä.

Nyt kun järkevästi mietin, niin koulussa on alkanu menemään paljon paremmin! Oon jopa vähän jyvällä kaikesta, missä mennään ja mitä tapahtuu. Yritin yks päivä kysellä suomesta apuja miun matikan tehtäviin, kukaan miun ikänen ei kuitenkaa tuntunu tietävän mitään kyseisestä aiheesta. Sitten juttelin jo kohta 19 täyttävän kaverin kanssa, joka oli just käyny LUKION KOLMOSELLA saman teeman läpi? hienoo! Kokeista on tullu suunnileen samoja numeroita mitä luokkatovereillekkin, eli samalla linjalla mennään. :)

Eli ei miulla täällä ihan hirmusta itkeskelyä tää elämä pelkästään oo, tulee vaan aina huonojen päivien jälkeen tää blogi kirjoteltuu.. :D Mutta niinhän se on, sellasten päivien jälkeen on aina eniten sanottavaa, kun on miettiny kaikki asiat puhki. :)

Ja luokkatovereittenki kanssa menee oikeesti tosi hyvin. Joskus on vaan vähän semmone olo, että ois tiellä. Tai kun opettajat sanoo aina miun vieressä istuvalle, että minuu vois sitten vähän auttaa. Mut tietystihän se miun luokkatoveri haluis varmaan tehä välillä juttuja ilman että pitää aina miulle selostaa. Ja eikös se opettaja oo opettamista varten? :D Nojaa.. Ja kun oon saanu koulusta jo ihan hyviäkin kavereita niin haluisin tietysti viettää niitten kanssa enemmän aikaa, esim koulun jälkeen. Se on kuitenki tosi vaikeeta, kun kaikilla on hirveesti koulujuttuja ja harrastuksia. Sitten mietin, että onkohan kavereitten löytäminen suomessakin sitten näin raskasta, kun alotan uudessa koulussa. Mutta tajusin, että kotona savonlinnassa miun ei tarvii väkisin ettimällä ettii kavereita, koska omistan sellaset jo. :D Tietysti uudet tuttavuudet on tervetulleita, mutta miulla on jo valmiiks hyviä kavereita, joitten kanssa voin vapaa-aikani viettää.

Ja onneks täällä Berliinissä on muitakin vaihto-oppilaita, joitten kanssa oon tullu tosi hyvin toimeen. Viimeks oltiin yhessä kattomassa koripallo-ottelua! En ollu ollu kertaakan aiemmin koripalloo kattomassa, enemmän on tullu jääkiekkoo seurailtuu. Sen takia oliki tosi outoo, miten koripallossa niitä pisteitä tulee nii että ropisee! Peli oli tosi jännä, ottelu päätty eka tasapistein, joten sitä piti jatkaa 5 minuutin jatkoajalla. Meidän mahtavan kannustuksen voimin Berliinin joukkue tietysti voitti pistein 77-75!




Kuvassa: Juan (Argentiina), Luis (Meksiko), Clemens (Juanin gast-veli), Elise (Sveitsi)

Syysloma.

Eli nyt sitä ois syysloma vietelty ja kuukausikin vaihtuu kohta! Ja oon ollu niin ahkera, että tää on jopa kolmas blogiteksti tältä kuulta.. Voisin kai vähän ryhdistäytyä. =D Mutta tässä tälleen mukavasti ja lyhyesti mitä oon touhunnu..

Filmpark

Käytiin siis ensimmäisenä viikonloppuna Filmparkissa perheen kanssa. Sää oli loistava ja mieli pirteä. Pääsin kokeilemaan siellä 4D elokuvateatteria, eli katottiin videopätkä vuoristoradasta kolmiulotteisena ja sitten vielä penkit täris tilanteen mukaan. Elokuvan lisäks nähtiin myös mm..



^..stunt show ja..



^ ..saksalainen, aito ja alkuperäinen nukkumatti. :)

Festival of lights

Elikkä Berliinissä on järjestetty jo muutaman kerran aiemminkin Festival of lights-juhla, jolloin n. 60 eri kohdetta, yleensä rakennusta, on valaistu eritavoin suunnilleen kahden viikon ajaks. Miun mahtavalla digikameralla ei oikeen pimeellä nuo kuvat onnistunu, mikä on tosi sääli, koska kyseiset nähtävyydet olis niin näkemisen arvosia!


^ Fernsehturm/ Televisiotorni


^ Weltuhr, Fernsehturm / Maailmankello, Televisiotorni


^ Kävelykatu jota pitkin pääsee Brandenburgin portille. Tää oli miun ehdoton suosikki näistä valaisukohteista! Kaikki kävelykadun puut oli siis valaistu eri värein.


^ Brandenburger tor / Brandenburgin portti


^ Joku kävelykatu jossain jonkun kauppakeskuksen vierellä, kauppakeskuksia kun Berliinissä riittää, en voi kaikkea muistaa.. ==D


Wald Hoch Seil Garten

Sitten kerkesin myös kiipeilemässä käymään ja tykkäsin kyllä kovasti! Kyseinen kiipeilypuisto oli rakennettu metsään, tosi korkeisiin puihin. Niitten puitten väliin oli vaan tehty erilaisia ramppeja ja tehtäviä mitä piti suorittaa, esim. monesti piti laskeutuu vaijeria pitkin tasolta toiselle. Kävin korkeimmillaan 7m korkeella. Oisin kyllä voinu ylemmäskin mennä, kun ei korkean paikan kammoa ole, mutta olin sitten noitten tehtävien jälkeen niin poikki, etten kehannu enää vaikeempiin tehtäviin lähteä. Ois ollu aika nolo roikkua jossain 15m korkeudessa, ja huudella joku autttamaan, kun ei enää ite jaksaiskaan enempää.. :D





Oon myös viettäny tosi paljon aikaa (siis aikasempaan verrattuna) kavereitten kanssa. Kerkesin käymään loman aikana kolme kertaa elokuvissa ja tietysti shoppailemassa ja mitäs muuta.. Löhöilemään sohvalla ja olemaan tekemättä mitään. :) Oli muuten ihana huomata, että miulla on täällä jo sellasiakin ystävia, joille voin vaan yksinkertasesti soittaa jos on tylsää, eikä tarvii aina viikon verran tapaamisia suunnitella.

Maanantaina pitäs siis jaksaa taas kouluun herätä.. Mutta kohtahan on jo joululoma, hiphei! :)

Heidepark 2.10

Hieman tulee taas tekstiä myöhässä, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan.. :)

Eli muutama viikonloppu taakseppäin vietin mukavan päivän Heideparkissa. Heidepark on huvipuisto Soltaussa, jonne ajettiin noin 5h autolla. Mukana oli miun siskon lisäks muita nuoria, joitten kanssa oon tässä lähiaikoina vapaa-aikaani vietelly. :)


Sisäänkäynti Hideparkkiin^

Päivä oli tosi mukava, ja myös tosi tärkee miulle, koska opin tuntemaan lähellä asuvia nuoria paljon paremmin. Oli huvittavaa mennä aina vaan muitten mukana laitteesta toiseen tietämättä yhtään mihin sitä ollaan menossa. Kävin kaikki laitteet muitten mukana läpi (paitsi joskun hullun vapaapudotuslaitteen sain onneks skipattua, toivotin muille vaan hauskaa matkaa ja menin ite syömään jäätelöä ja kattomaan kun muut putoo 70 metriä kahessa sekunnissa alas).

Ja huomasin taas etten vieläkään ihan kaikkea ymmärrä. Istuttiin nimittäin siskon kanssa jo vuoristoradan vaunussa, joka oli hitaasti hinautumassa ylös päin (eli pois en voinut enää lähteä), ja kysyin tietysi, että jännittääkö. (vitsillä, koska ajattelin, että ei tietenkään voinut jännittää normaali vuoristorata, jos kerta oltiin vasta tultu jostain hullun myllysyä) Mutta yllätykseks Katharina rupeskin selittämään, että häntä kieltämättä pelottaa vähän, koska oltiin parhaillaan ainoossa normaalissa vuoristoradassa jossa on lenkkejä. En ymmärtänyt sanaa 'lenkki' ja pyysin tarkennusta. Katharinan silmät vaan pyöristy ja hymy levis kasvoille, kun se tajus, etten ymmärtäny. Sitten se vaan piirti sormella ilmaan ison lenkin ja miulle iski kauhee paniikki, enhän päässy enäää ees vaunusta pois. :D Mutta hauskaa oli!


Tuossa näkyy vähän noita häkkyröitä ^ ((:



Päätettiin, kun vettä sato jo muutenkin, että lähetään vesivuoristorataan. Vedettiin kaikki maholliset vaatteet päälle mitä laukusta löyty ja huput päähän ja varustauduttiin oikeen kunnon suihkuun. Yllä oleva kuva otettiin nopeesti, kun istuttiin tukin kyydissä joka hianutu jo hitaasti ylöspäin.. (: (Katharina, mie, Isabel)



Kun pääsin illalla kotiin olin tietysti ihan loppu. Mutta ilonen ihanasta päivästä! Seuraava matka samalla porukalla onkin sitten varmaan Tanskaan, jota odotan innolla! (:

Toinen luku.

Toinen kuukausi on siis täällä saksanmaalla päässy vierähtämään. Myönnettävä on, että nopeesti tää meni, ainakin ensimmäiseen kuukauteen verrattuna..

Kerkesin siis mm. kokemaan eläintarhaelämyspäivän, synttärit, tutustumaan syvemmin koulunkäyntiin ja oppilaisiin sekä opettajiin ja vielä näkemään palan Ranskaa ja Luxemburgin kymmenet bensa-asemat. (Luxemburgissa oli siis yks katu täynnä pelkkiä bensa-asemia, kun monet ihmiset tulee ulkomailtakin hakemaan sieltä bensaa, ja se oli melko koomisen näköstä.. :D )

Olin myös vihdoin, kahden kuukauden tauon jälkeen Skypen kautta näköyhteydessä myös rakkaisiin serkkuihini. Olin sillon niin innoissani, että tirautin ihan onnenkyyneleet. Oli mukava puhua 'melkein kasvotusten' ja nähdä miten koko poppoo istu kameran edessä kuulumisia kyselemässä. :)

Mutta nyt meen nukkumaan, oon ihan poikki. Tän päivän tapahtumista kerron sitten huomenna.. :)

Palat Saksaa, Luxemburgia ja Ranskaa.

Viikonloppu meni kyllä nopeesti! Oltiin miun äidin isän syntymäpäivillä Igelissä. Lennettiin ensin Berliinistä Frankfurt hahn- lentokentälle ja ajettiin sitten bussilla Trieriin, josta sitten isovanhemmat haki meidät autolla Igeliin. Törmäsin muuten kyseisellä bussimatkalla suomalaisiin turisteihin! Oli outoo alkaa yhtäkkä papattamaan suomeks ilman puhelinta tai skypeä. :D

Igel on siis pieni kylä ihan Luxemburgin vieressä (4km). Läheltä löytyy myös kaupunki nimeltä Trier, joka on erittäin kuuluisa, koska se on luultavasti Saksan vanhin kaupunki. Itse Trierissä meillä ei valitettavasti ollu aikaa kierrellä, koska oli niin paljon muuta ohjelmaa. Mutta onneks mennään vielä jossain vaiheessa vuotta tuonne takasin, niin pääsen sitten kunnolla tutustumaan ja kuvia räpsimään sun muuta.

Viimeviikonloppuna tutustuin hirveesti miun perheen sukulaisiin. Mm. serkkuihin ja molempiin isovanhempiin. Kun miun isovanhemmat haki meidät bussipysäkiltä, oli ihanaa astuu ulos bussista, ja kuulla, kun isoäiti huuti: ''HYVVEE PÄIVVEE'', ihanku oisin suomessa ollu. :D ( saksassa 'ää' äännetään enemmän 'ee'nä, nii sen takia tuo toivotus tuli niinku savoks viännettynä :D ) Ja miusta oli tosi ihana kuunnella kun isoisä selitti hirveesti kaikkia tarinoita Trieristä ja Igelistä, ja minuu ei yhtää haitannu vaikka en kaikkee aina ihan ymärtänykkään, musta oli vaan tärkeetä, että se halus kertoo miulle kaikkia juttuja. :)Ja miusta vanhat ihmiset on ihania, kun ne selittää kaikkia niille tärkeitä asioita ja kokemuksia omasta nuoruudestaan ja kaikesta mahollisesta.

Perjantai meni siis suurimmaks osaks matkusteluun. Oltiin vasta joskus tosi myöhään illasta perillä.

Lauantaina oli itse juhlapäivä, jolloin käytiin koko porukalla (=serkut ja enot ja muut) syömässä hienoo ruokaa hienossa ravintolassa, ja illasta kahviteltiin vielä isovanhempien luona.
Huvittavinta koko päivässä oli se, että juhlimassa oli tietysti myös Luxenburgista ja ihan Ranskan rajalta tulevia sukulaisia ja tuttuja, ja että Annin elämästä tulis vähän helpompaa, on joka paikassa tietysti totuttu tervehtimään eritavalla. :)
¤ Saksassa tervehditään yleensä antamalla yksi poskisuudelma..
¤ ..Rankassa antamalla kaksi poskisuudelmaa..
¤ .. ja Luxemburgissa kolme..

Että arvoppa siinä sitten, että kuka tulee mistäkin päin, että mitenkä paljon sitä pitää kutakin pussailla? :D Yhtä nykimistä koko tervehtimiset. :D ja jotkut taas kun tiesivät, että oon Suomesta, tyytyvät pelkkään kättelyyn? :D

Mutta pienistä ongelmista huolimatta ilta suju erittäin mukavasti. Yhessä vaiheessa tehtiin silleen, että joku sano miulle lauseen saksaks, mie toistin saman suomeks, ja joku vielä mumis saman luxemburin kielellä. :D Hauskaa oli.

No sitten koitti sunnuntai. Ja kerta meillä oli aikaa vielä iltaan asti, päätettiin lähtee autolla Luxemburgin puolelle. Rajan ylitystä ei oikeestaan ees huomannu, kyltit vaan kerto, että nyt on maata vaihettu.



Ajettiin koko ajan ihan Saksan ja Luxemburgin rajalla, Luxemburgin puolella. Vaan Mosel- joki oli välissä.



^ eli yllä olevassa kuvassa näkyy Mosel-joki ja toisella puolella Saksa.

Ja ympärillä näky talojen lisäks hirveesti viinirypäleviljelmiä. Ja jotkut viinirypäleviljelmät oli istutettu hirmu jyrkkään rinteeseen!



^ tuo kuva on kyllä saksan puolelta, mutta tuossa erottuu tuo jyrkkyys parhaiten.

Ja kun kerta oltiin Luxemburgissa, jossa äiti on syntyny, näin myös ohimennen sen lapsuuden kodin.



^ Eli ajettiin suunnilleen Trierin kohdalta rajan yli Luxemburgiin ja siitä sitten etelään Schengeniin asti. Schengenissä kirjotettiin joskus sopimus, joka säätelee ihmisten liikkumista euroopassa. (eli lähinnä, ettei tarvii aina passia näytellä, kun liikkuu maasta toiseen) Ja käytiin sitten siellä paikan päällä, missä tää allekirjotus on tehty.



Schengen^

Ja sitten kun ajettiin tarpeeks pitkään etelään, tuli tietysti vastaan Ranskan raja, mikä ylitettiin silleen mukavasti pikaisesti. :)



Oli outoo vaan seisoo keskellä kaikkea, kääntää vaan vähän päätä, ja sanoo että tuolla on Ranska, ja sitten kääntää vähän enemmän ja näkyy jo Luxemburg, ja sitten vielä Saksa. :)

Sitten myö kipitettiin takasin Saksan puolelle ja käytiin Isän lapsuuden kylällä ja kodilla. Ja viinitarhoja riitti pilvin pimein ja pelot kumpuili, ja oli kaunista, vaikkei aurinko hirveesti paistanukkaan. Metsääkin näky, muttei niin paljoo kuusia, niinku meillä suomessa. Sitten heitin puoliks vitsillä, että mistäs nää sitten joulukuuset jouluna hakee? Vastaukseks kuulinki, että ne lennätetään sinne Tanskasta asti. Hassua, myö kun haetaan kuuset tyyliin takapihalta. :D





^ *mumsmums* viinirypäleitä. Luulin, että viinirypäleet kasvaa jossain paljon lämpimämmässä?

Mutta tämmönen normaali viikonloppu taas takana, katellaan mitä myö seuraavaks keksitään.. :)

Tosissaan tylypahka.

Nyt ois kyllä taas NIIIN hirveesti juttua, että ei tiiä mistä päin sitä alottas.

No ekana tietysti koulu..

Löysin nyt syyn (tai ainakin yhen vaikuttavan tekijän) miun pieniin tutustumis ongelmiin. Olin takertunu yhteen henkilöön miun luokalla, jolla ei oikeestaan ollu kontaktia muihin ihmisiin, joten sen takia en itekkään tietenkää jutellu muitten kanssa. Maanantaina päätin, että nyt saa riittää, en suostu viettämään koko vuotta vaan yhden henkilön kanssa,vaan haluun myös tutustuu muihin luokkatovereihini paremmin. Menin normaaliin tapaan kouluun, kyselin ihmisiltä kuulumisia, mutta en menny luokkaan istumaan sille samalle paikalle minne olin viimeset 2viikkoa aina seilannu. Ja hyvä etten menny. Kuulin yhen päivän sisällä enemmän juttua meidän luokasta, mitä olin koko kahen viikon sisällä kuullu.

Ja samaa rataa jatku sitten koko loppuviikkokin, juttelin ja juttelin ja kuuntelin. Miulle kerrottiin esim. että en tosiaankaa oo ainoo ihminen meidän luokalla, jonka kotimaa ei ole Saksa. Miun luokallahan on siis 25 henkee, joista 11 puhuu äidinkielenään muuta kieltä ku saksaa. :D Oishan tuo pitäny miun jo arvata, koska oon Berliinissä, kaupungissa, jossa on muita kulttuureita pilvin pimein. Mutta kun ei kaikki päällepäin aina näy. Kymppi seeltä löytyy siis Mm. Filippiineiltä, Puolasta, Turkista ja Venäjältä kotoisin olevia nuoria.

Perjantaina oli ihana lähtee viikonlopun viettoon. Oli ensimmäistä kertaa semmonen olo, että oon 10C luokalla. Aina aikasemmin kävin vaan koulussa, ja tuntu siltä, että se on muille ihan sama oonko siellä vaiko en. Ja kun esim. aina perjantaisin lähen kotiin ja muut jää vielä espanjan tunnille, niin ei ne oo varmaan ees pistäny merkille, että joku puuttuu. Viime perjantaina oli kuitenkin ihan erilaista. Kun lähin koulusta, niin koko luokka vilkutti ilosesti ja toivotti hyvät viikonloput. Ah, miten hyvä olo siitä tulikaan. :)

Perjantaista puheen ollen... Meillä vaihtu historian opettaja. (Mikä on miusta tosi outoo; kesken kaiken vaihtaa opettajaa, kun nyt tää uus on ihan sekasin, että mitä ollaan käyty, ja mitä ei..?) Ensimmäisen tunnin jälkeen, huokailin, koska kyseinen mies opettaja oli puhunu niin hiljaa, etten ollu oikeen saanu mitään selvää. (Ihanku ei ymmärtämis vaikeuksia jo valmiiks ois.) Kun toinen tunti alko, se kaivo repustaan pienen, himmeenkultasenkukertavan värisen metallikulhon, jonka reunoilla oli kaiverrettuja koristeita. Vähän niinku jonkun noidan tai shamaanin myrkkykupissa.. Sitten se kaivo vielä pienen puukapulan, jota se sitten piteli toisessa kädessään. Ekana tietysti aattelin, että kyseiset esineet on jotain historiallisia AIHEESEEN LIITTYVIÄ kappaleita, joista se sitten kertoo meille jotain. Mutta yllätyksekseni se nosti ojennetuin käsin tuon kulhon ja kapulan oman päänsä korkeudelle, siristi tarkkaavaisesti silmiä (tai sulki ne, en oo ihan varma, kun olin sillon niin häkeltyny) ja KILAUTTI sitten sillä puukapulalla siihen kupin reunaan. Ja siitähän lähti semmonen heleä kaikuva kumina. Siinä vaiheessa olin varma, että tän on nyt pakko olla vitsi. Mutta opettajan keskittyneestä ilmeestä päättelin, että nyt ei saa nauraa. Sitten se kerto, että hää kilauttelee tuota kupin reunaa aina, kun tarve iskee: jos luokka höpisee liikaa, kun alotetaan jotain uutta, tai kun lopetetaan tunti. Ai että ette arvaa, miten oli naurussa pitelemistä. :D

Nyt kun oon vähän pitempään koulua käyny, nii alan huomaamaan paremmin asioita, jotka on täällä eritavalla. Esim. miusta on tosi hassua ja ärsyttävää, miten vähän tunneilla käytetään koulukirjoja. Kysyin luokkatovereilta, että omistaako ne ollenkaan kemian kirjoja, kun niitä ei oo ikinä tunneilla näkyny. Vastaus oli, että kyllähän tuo kotonta löytyy, mutta ei sitä tunneilla tarvita. Ei tarvita? Miulle se on vaan vähän huonompi juttu, koska miun on vaikeempi seurata opetusta, kun en voi kirjojen sivuja seurata tai aiheen kuvia katella.. Miusta myös tuntuu, että täällä vaaditaan monesti oppilaalta kysymykseen vaan oikee vastaus. Ei kysytä, että ootko oikeesti ymmärtäny asian? Koska joo, kyllähän aina kaiken voi ulkoo opetella, mutta se on ihan eri asia, että ymmärtääkö oppilas sen asian, vaiko ei. Ja opettajalle ei yleensä voi sanoo mitään vastaan, esim. huomauttaa jostain virheestä, että opettaja on väärässä. Koska ihmisiähän nekin on, ei nekään voi aina kaikkee tietää? Myös etiikan tunneilla on välillä hankaluuksia ilmaista omia mielipiteitä, koska monet opettajat on sitä mieltä, että vaan heidän mielipide on se oikea.

Mutta ei tähän koulumaailmaan liittyvää tän enempää tänään.. Pitää vielä viikonlopustakin keretä kirjottelemaan. :)

Ps. Toivon ettei meidän historian opettaja osaa taikoo itelleen suomenkielen lukutaitoa..

I'm a survivor.

Niinhän mie aluks kuvittelin, että oppitunneilla istuminen ois helppoo. Helpointa. Koulussa kaikki muu ois vaikeeta: yrittää pysyy välitunneilla muitten mukana, ja puhua ja ymmärtää, ja sitten ehtiä oikee luokka huone ja vielä ajoissa. Mutta sitten ku pääsis luokkaan istumaan, niin alkais helpotus. Ei tarvii kun kirjottaa pari hassua juttua taululta vihkoon ja kuunnella opettajaa joka höpisee jotain kummallista luokan eessä. Eikä tarvii ees ymmärtää mitään, kukaan ei vaadi miulta vastauksia tai valita, jos en oo jostain syystä lukenu saksantunnille 273 sivua pitkää opusta viikon sisällä. Eli ei se nyt niin vaikeeta voi olla?

Mutta huuhaata taisin taas mennä itelleni lupailemaan. Totuushan on ihan toisenlainen.

Joo, kyllä ne välitunnit on raskaita, en sitä kiellä. Mutta siis ne oppitunnit. Se vaatii niin paljon, ettette voi uskoa. Ekaks: aika käy tosi äkkiä pitkäks, kun en yhtäkkiä jaksakkaan keskittyä siihen mitä se opettaja siellä luokan eessä keikkuu. Sitten kun päätän, että nyt kuuntelen ja keskityn tosi tarkkaan joka ikiseen sanaan, mitä opettajan suusta pääsee.. menee puol minuuttia, niin yllätän itteni mietiskelemästä, mitäs sitä tänään koulunjälkeen söis, tai onpas opettajalla outo asuvalinta tänään. Ja sitten kun haluisin ottaa jotain kontaktia muihin, tehä jotain, sanoo jotain, ihan mitä vaan muuta kun kattoo vaan kelloo ja kysyy vierustoverilta, että mitenköhän äskeinen sana oikeen kirjotetaan, tajuun, etten voi. En vaan vielä voi, kun en kieltä vielä sillä tavalla osaa. Seuraava joka kirjottaa facebookkiin, ettei tajunnu lukion fysiikan oppitunnista mitään, saa olla varma että perästä kuuluu.

No tästä päästäänkin sitten aiheeseen roolit. Nyt sitä vasta tajuaa, mistä sitä ollaan koulussa puhuttu, kun joku selittää, miten ryhmissä jakaudutaan rooleihin. Ja siihen rooliin mihin totut, myös yleensä jäät, koska siitä on tosi vaikee yrittää pois. Nimittäin täällä tulee just kyseinen ongelma esille. En osaa vielä kunnolla kieltä, enkä tunne kunnolla paikallisia ihmisiä, joten jos meen vaikka jonnekkin nuorten iltoihin, oon vaan ihan hiljaa, ja kuuntelen muitten juttuja, ja puhun vaan jos joku kysyy jotain. Ja se riitti sillon alussa miulle, olin vaan tyytyväinen, että oon päässy ihmisten ilmoille, ja että tutustun uusiin tyyppeihin. Noh, sitten tapaan samoja ihmisiä uudestaan ja uudestaan, ja oon ollu koko ajan saksassa kauempaan ja haluisin ja osaisin puhua enemmän.. mutta sitten huomaan, että kun yritän sanoo jotain, en uskallakkaan ja se tuntuu oudolta, koska oon aina ennenki ollu vaan hiljaa ja tyytyny pelkästään kuuntelemaan muitten juttuja. Ja ehkä muutkin on alkanu tottumaan siihen, etten puhu, vaan kuuntelen ja kattelen. Onneks nää ihmiset on kuitenki täällä tosi mukavia ja ymmärtäväisiä, että ei sen kannalta oo pelkoo puhumisen kanssa. Mutta silti.

Ikävä alkaa onneks helpottaa. Se ei tuu enää semmosena ylitsepääsemättömänä kipuna ja itkuna. Voin ihan rauhassa kattoo valokuvia suomesta (ilman että tarvii purra huulta ettei itku pääse) ja puhuu tuttujen ja perheen kanssa. Tottakai miulla on ikävä, mut se tuntuu enää semmosena haikeena tunteena siellä jossain miun sisällä ja pystyn paremmin keskittymään kaikkeen muuhun täällä. Ja ehkä vähän sekin vaikuttaa, että oon jo tottunu tilanteeseen että oon saksassa, enkä enää joka aamu herää tunteeseen: ' mitä ihmettä mie täällä teen, eikö se saksa juttu ollukka unta? '. Oon jo nähny pari saksankielistä untakin.

Ei tää kyllä oo tälle isäntäperheellekkään varmasti helppoo. Kun heidän oma tytär on toisella puolella maapalloa ja joku ihme hiippari suomesta tääällä lymyilemässä. Sitten ne joutuu ensin kuuntelemaan ja lohduttamaan omaa tyttöä, jolla on koti-ikävä ja sitten minuu, kun miulla on joku hätänä.

Mutta silti kaikki ollaan ilosia ja kiitollisia tästä tilanteesta ja nautitaan uusista kokemuksista huonoista päivistä huolimatta. :)

Ja niinhän se tais olla, että miulla oli synttäritkin tässä jokupäivä? Oli kyllä melko erikoinen kokemus sekin. Ei jotenkin tuntunu yhtään synttäreiltä, mikä johtu varmaan vaan siitä, ettei äiti ollu tavalliseen tapaan leipomassa perinteistä kakkua ja läheiset halaamassa ja onnittelemassa. :D Noh, miut sitten kumminkin revittiin klo 06:15 aamulla sängystä ylös avaamaan lahjoja. :) (hieman erilaista tää juhlakulttuuri täällä..) Sain hirmusesti kaikkia maalaus systeemeitä, ja sitten lahjakortin H&M:ään ja ihanan laukun miun isäntävanhemmilta. Parasta sain kuitenkin odottaa vähän pitempään, nimittäin pakettia rakkaasta kotimaasta. Ruisleipä oli valitettavasti päässy homehtumaan, mutta kaikki muu oli säilyny terveenä tänne asti. Pelkäsin että alan nyyhkyttämään kauheesti ku aukasen paketin, mutta yllätykeks miulle tuli ihanan turvallinen ja rakastettu olo. Tuli semmonen tunne, että kaikki on hyvin, ja että enhän mie ees kaukana oo? :)



Mutta niin se vaan on ettei se aurinko aina Berliinissäkään paista. :D Ja elämäähän se vaan on, eikä ilman huonoja päivä osaa sitten niistä hyvistä nauttia. :)


'' Leben ist wie Zeichnen ohne Radiergummi. ''

'' Elämä on kuin piirtämistä ilman pyyhekumia. ''

Lyhyt katsaus uusille kotikulmilleni.

Eli pitäis varmaan kertoilla minkälaista koulutietä sitä täällä tallataan ja minkälaisessa talossa sitä oleskellaan... :)



^Tässä kuvassa näkyy miun talo. :) Normaali rivitaloasunto neljässä kerroksessa.

Miun huone (mikä on oikeasti siis Annan, joka on Uruguayssä) on ihan ylimmässä kerroksessa.



^ rakastan sitä valon määrää, mikä huoneeseen pääsee noista ihanista katto ikkunoista <3 :)

Ja etten vaa unohtas suomee (niinku se muka ois mahollista), oon tehny itelleni semmosen pienen muistelu/itku-nurkkauksen :D



^ Eli oon laittanu miun yöpöydälle kuvan perheestä, Anskulta saadun läksiäislahjan, halinallen, postimerkkejä kirjeitä varten, ja paljon nenäliinoja. :)



Ja nykyään siis en käytä oikeestaan ikinä linja-autoo, vaan ajelen U-bahneilla joka paikkaan. :p Kätevää ja nopeeta; Täällä jos myöhästyt junasta, nii seuraava tulee yleensä 3 minuutin sisällä.. Savonlinnassa oottelisit linja-autoo sen 30 minuuttia =D hehheh. (yllä kuva lähimmän U-bahn aseman sisäänkäynnistä)



Tuommosilla käytävillä sitä junaa sitten odotellaan. ^

Ja tässä vielä kuva meidän kadun päästä, jota pitkin kuljen joka päivä kouluun. :)



Tästä aiheesta teksti jääkin sitten melko lyhyeen.. :D

In the jungle, the lion sleeps tonight.

Se ois sitten taas yks viikonloppu täynnä menoa ja meininkiä vierähtäny ohi. Perjantai meni mukavasti perheen kanssa biljardia pelatessa ja viikonloppua suunnitellessa. Katharina lähti nimittäin lauantai aamuna Bremeniin peleihin, joten päätimme viettää 'turisti' viikonlopun isäntävanhempien kanssa.



Ja olin tosi taitava, kuten kuvasta voi päätellä.. ^

Heitettiin Katharina Spandaun juna-asemalle ja kierreltiin hieman paikallisilla kaduilla, ja lähettiin siitä sitten ajelemaan Outlet-sentteriin. (Spandau on yksi osa Berliiniä.)



Ihania ristikkotaloja. (Spandau)^

Outlet-sentteri on vähänniinkun kauppakeskus, mutta ''kylämuodossa'' ja suunnilleen kaikki kaupat on täynnä pelkkiä ale tuotteita. Suosittelen lämpimästi merkkivaatteita (nike, adidas, lacoste...) käyttäville shoppailijoille!



Jokaisella kaupalla oli oma talo, ja talot oli rakennettu ihan vieri viereen niinku pienessä kylässä. :) ^

Pienen shoppailukierroksen jälkeen ajeltiin Charlottenburgin linnalle ja käppäiltiin sitten linnan puistoissa ja otettiin paljon kuvia auringosta nautiskellen. Kävästiin myös viereisellä katukirpputorilla.



SITTEN tuli sunnuntai, ja päätettiin kauniin sään kunniaks lähtee eläintarhaan. Täällä ihmisten on vaikee ymmärtää, ettei Suomen eläintarhassa oo norsuja, kirahveja, virtahepoja, sarvikuonoja, pandakarhuja tai ees jääkarhuja. Kun täältä ne kaikki löytyy.



Elehvantti^



Virtahepo ^



Jääkarhu, joka makoili oikein rennosti, eikä tahtonu millään namaansa näyttää. ^

Illalla meillä oli vielä sen verran puhtia, että jaksettiin elokuva kattoo. Katottiin 'Keinohrhase', joka oli ihan älyttömän hyvä! Ymmärsin jopa kaikki tärkeimmät kohtaukset vaikka elokuva oli saksaksi puhuttu ja näytelty. (ei siis typeriä dubbauksia) :D

Että tällasta tälläkertaa, nyt alko taas uus viikko ja uudet kujeet. :) Lisää juttua luvassa myöhemmin. :P