Ikävöintiä jo nyt?

Äh, miks ei sitä voi tajuta, että kymmenen päivän päästä ois lähtö? Olin toissapäivänä yötä rakkaitten serkkujeni luona Hammaslahdessa, ja yritin nauttia yhteisestä ajasta niin paljon kun vielä voin. Mutta silti oli vaan semmonen tunne, että ainahan mie siellä käyn, ja että ei se voi olla mahollista, että yhtäkkiä vierailu vaan loppuis vuodeks. Noh, ehkä mie sitten siellä Saksassa muistan ikävissäni jokaisen halauksen ja jokaisen hauskan jutun, mitä meille on tapahtunu.

Hauskoista jutuista tuli tietysti ekana mieleen viime Tivolireissu. :)



Tässä kuvassa siis mie ja serkkutyttöni Martta. Muistan nii elävästi sen naurunkätkätyksen mikä Martasta kuulu koko sen laitteen kieputuksen ajan. :D

Mainihinkin jo joskus aiemmin, että miulla on kummityttö. Sellainen suloinen, pieni ja pirteä Vilma, jolla on jo monta hammasta, kuten kuvista voi päätellä. :)





Yritin Vilmaakin rutistella ja hoivailla ja vaihella vaippoja koko vuoden edestä. Ja seurailin uimarannalla, kun Vilma koitti saaha hiekalla kipittävää muurahaista kiinni. Oli muuten aika sulosta katseltavaa. :) Seki pieni on sitten jo melkeen kaks vuotias kun tuun takasi. Hmm, voisinkohan olla ovela, ja ottaa Vilman matkalaukkuun mukaan? Painorajotushan oli vaan sen 20kg! :)



Enää kaks työpäivää edessä, sitten kovasti pakkailemaan. Lisää tekstiä tulossa myöhemmin! :)

Ps.
Siellä Hammaslahdessa vieraili muuten eräs tyttö, joka oli asunut Berliinissä jo ties miten pitkään. Juteltiin sitten hänen kanssaan kaikkee mahollista, liittyen tietysti Berliiniin ja ylipäätään Saksaan. Puhuttiin muummoassa Saksalaisten käsityksestä Suomalaisuudesta. Se nyt ei varmaan poikkea kamalasti muiden maiden käsityksistä, tai näin ainakin veikkaisin. :D Eli suomalaisuus= Mökki keskellä metsää, sekä viinaa ja kaljamaha-ukkoja :D Voisin ehkä yrittää muuttaa heiman heidän käsityksiä :D Ja Saksassa tuskin pääsee kuulema uimaan järveen. :(

Maailman ihanimmat ystävät!

Oikeesti, näin ihania ystäviä ei kyllä muualta löydy!

Menivät järjestämään miulle kunnon läksiäis partyt, ja liikutuin ihan kyyneliin! Noh, kukapa ei liikuttuis moisesta.

Eli iltahan meni suunnilleen sitä rataa, että tarkoitus oli mennä Käyhkölle iltaa viettämään, tai näin miulle uskoteltiin. Siinä sitten laittauduin, ja hoputin Hennaa laittautumaan nopeempaa, ettei mee yöhön, ennenku päästään lähtemään. Olin oikeesti repiä hiukset päästäni, ku Hennalla taas kesti niitten hiustensa kanssa.. (vaikka oikeeestihhan se oli vaan hämäystä, että sais miut pysymään vielä hetken kotonani..)


Noh lopulta Henna vastas, ja sain kipittää heille.

Pimpotin ovikelloa.

Henna tuli avaamaan, hiukset ja kaikki laitettuna, leveä hymy huulilla.

..Aloin vahvasti epäillä et nyt on jotain vialla..

Sitten henna talutti miut olohuoneeseen, jossa oli iso seinävaate, missä luki: '' WIR LIEBEN DICH ANNI! '' ja ilmapalloja ja serpentiiniä joka puolella.




Eikä siinä vielä kaikki..

Henna aukas pienen huoneen oven, josta ryntäs ihan jumalaton ihmismassa pihalle, kaikki minuu halaamaan. Siinä samassa rupesinki jo itkemään, enkä tajunnu enää mistään mitään. Miten onni voikaan sekottaa pään silleen?

Sitten vielä kaiken kukkuraks, ne oli väsänny miulle paidan, jossa oli kaikkien nimet! Aaaoooh! Niin ylisulosta.

Sulosuudesta puheen ollen, Henna tyrkkäs miun käteen myös pienen paketin, jossa odotti ihana läksiäislahja: pieni hopeinen sydämen puolikas. :) tottakai Hennalla oli jo se toinen puoli kaulassa.



Jotain parasta?




Iso kiitos kaikille!

One month?

Niin se aika viilettää, enää tasan kuukaus lähtöön. En voi vaan uskoo tätä. Tänään kävin rakkaan kummitätini luona, ja tippalinssissä keskusteltiin miten 'pikku-anni' on lähdössä..

Eli lähtöhän siis on 2.8 klo 16:40, Helsingistä, lentokoneella. Ensin lennän Hampuriin, jossa on vielä viikon mittainen 'alustus' leiri. :) Onneks, niin ei tarvii ihan kylmiltään suoraan perheeseen tupsahtaa. :)

Koulu.

Unohdin kertoa, että sain perheeltäni lisätietoa tulevasta koulustani! Perheenjäsenet muuten vaikuttavat erittäin huolehtivaisilta, mikä saa oloni heti tuntumaan turvalliselta ja odotetulta! :) Mukavaa. Eli tässä linkki kouluni nettisivulle: http://www.feg.cidsnet.de/
Sekä kuva koulusta, jonne on tulevasta kodistani noin muutama sata metriä matkaa. :D Täällä peruskouluuni oli matkaa kolme kilometriä, ja lukioon ainakin 5km! :)

Panikointia.

''Tuliaiset, pakkaaminen. Uudet perheenjäsenet, kaverit, koulu, ympäristö, paikkakunta, kulttuuri ja tavat..'' Näitä oon yrittäy pohdiskella tässä muutaman viikon verran, mutta ei siltikkään ajatus kulje. Vuosi Saksassa? Ilman perhettä, sukulaisia, kavereita? Ilman tuttuja tuoksuja ja makuja ja ylipäätään Suomea? Jaa, turha jankutttaa, kun ei mee jakelun niin ei mee. Alan varmaan luultavimmin pillittää ja panikoida vasta lentokoneessa.. :D Mutta toiselta kantilta ajatellen, miks ihmeessä panikoida ollenkaan? Sinne vaan renosti ja pidetään lippu korkeella, että Suomipaita pälle ja menoks. :) Kun ainahan sieltä pois pääsee, jos pakottava tarve tulee? Ja sitä tuskin tulee. Miun ainoo tavote on pysyä siellä koko vuosi, uutta oppien ja niin hyvät, kun huonot päivät kohdaten. Ja takasin en tule ennen sovittua päivämäärää. Tällä mielellä on hyvä jatkaa. :)

Eli tuliaiset. Ajattelin viedä perinteisen tuohikorin, johon kerään kaikkea perus suomalaista, esim: kahvia, suklaata, salmiakkia, villasukat, marimekkoa, muumimukin, juustohöylän, kotikaupungistani kertovan kirjasen... Mitään suomalaisia desing-tuotteita en meinannut viedä, sillä miten he tietäisivät suomalaisesta muotoilusta, jos mekään emme ole niinkään kuulleet saksalaisesta? :D Host- äitini pyysi minua ottamaan mukaan pari perus suomalaista reseptiä. Millekköhän kielelle ne pitäisi vääntää, kun joku suomenkielinen keittokirja tuskin kamalasti ilahduttaa.. :DD

Sitten omat tavarat. Oon alkanu jo erottelemaan Saksaan lähteviä vaatteita Suomeen jäävistä vaatteista. Valkkasin niistä ne n. 20kg, kunnes muistin kengät ja talvivaatteet ja.. :D oivoi.

Jonkunverran oon kuitenki saanut tätä tilannetta käsiteltyä henkisestikin. Esimerkiks tänään olin pikkusiskojeni kanssa uimassa, ja tuli semmonen tunne, että nyt pitää nauttia näistä hetkistä. Samoin tietysti myös muidenkin läheisteni kohdalla. Marsuistakin alkaa tulla kova huolenaihe, että miten ne nyt pärjää täällä ilman henkilöä, joka on huolehtinut nistä viimeiset viisi vuotta. Oonkin antanu nyt siskojeni paijailla ja hoidella niitä mahdollisimman paljon, että tottuisivat hoitamaan niitä. (: Mietin myös kaikenmaailman juhlia. Esim. synttärit? En oo mukana viettämässä kenenkää läheisten synttäreitä. Ajattelinkin jo rueta väsäämään kummitytölleni synttärilahjaa, kun en ole paikalla hänen 1v- syntymäpäivillä. Surullista, mutta onneksi on noita synttäreitä vielä hällä jäljellä.. :D Ja voishan sieltä saksastakin löytyä jotain kivaa lähetettävää. :)

Yhtenä päivänä sain muuten Saksalaisia asiakkaita! (työskentelen jäätelökioskilla..) Kuulin ensin kun vanhempi pariskunta alkoi keskustelemaan jäätelöistä saksaksi, ja miettivät millaisen annoksen haluaisivat. Nainen alkoi pohdiskelemaan jumboannoksen ottamista, ja tokaisin siihen saksaksi, ettei meillä valitettavasti ole saatavilla jumbovohveleita. Molemmat olivat suu auki, tekivät tilauksen saksaksi ja kun aloin kyhäilemään annoksia, he alkoivat ihan innoissaan selittämään, miten ihanaa oli törmätä saksaa puhuvaan myyjään. Siinä sitten juteltiin jonkun aikaa, mm. mistä he olivat kotoisin, kuinka monta vuotta olen opiskellu saksaa ja sen sellasta. Kun he lähtivät, olin ihan innoissani, kun tajusin, että olin pystynyt kommunikoimaan saksalaisten kanssa! Eli saksani ei ole ihan niin tönkköä, etteikö siitä mitään selvää saisi. Osaan siis siellä ainakin jäätelöä myydä, jos ei mikään muu tunnu onnistuvan! :D .. parin päivän päästä tulikin ruotsalaisia asiakkaita, enkä muistanut aluksi edes kiitosta, siitä en ollut kovinkaan ylpeä.. :D great!

Mutta tällaisissa tunnelmissa jatketaan, ja lisää on luvassa!( Yritän ryhdistäytyä hieman tässä blogin kirjoituksessa.. )

Bis bald!

Valmennusleiristä..

Sori, tulee hieman myöhässä.. (:


Elikkäs, valmennusleiri tuli ja meni, ja kivaa oli! Oli ihana jakaa omia tunteita muiden samassa tilanteessa olevien kanssa. Ja sain myös moniin kysymyksiin vastauksia. Parasta leirillä varmaan oli se hyväntuulisuus ja uteliaisuus mikä ihmisistä huokui. Tuli turvallinen olo, varsinkin kun sain jutella vaihtovuodelta palanneiden kanssa! Toivoin kuitenkin, että siellä tapahtuis se herääminen, että mitä sitä ollaan oikeen tekemässä, lähdössä vuodeksi pois rakkaasta kotikaupungista.. KOTIMAASTA? Valitettavasti tilanne on vieläkin käsittämätön. :D

Sain myös uusia kavereita joa kahden päivän leirilta, mikätuntuu uskomattomalta. :D Kaksi päivää, ja itkun kanssa lähdettiin? :)

Ps. Huomasin tuolla muuten senkin, miten oli jo vaikeuksia kommunikoida eri puolelta SUOMEA tulleiden ihmisten kanssa, kun murteet vaihtuu, ja ihmiset puhuu niin nopeesti :D Great!

Isäntäperheuutisia.

Vihdoin! Vaikka minulle oltiinkin jo aiemmin mainittu, että jotkut saavat tiedon isäntäperheestä vasta kesälomalla, olin silti joka päivä postiluukulla kädet täristen, että joko sieltä joku kirje tulisi. Noh, eilen sitten menin sähköpostiani lukemaan, ja kaikkien feisbook viestien keskeltä löytyikin postia otsikolla:''Grüße von deiner Gastfamilie aus Berlin!'' eli terveisiä isäntäperheeltäsi Berliinistä. Aloin jo hyppiä ja kiljua ennenkuin olin saanut edes selvää koko tekstistä, ja yritin sulatella ajatusta, että olisin vuoden kolmen miljoonan asukkaan kaupungissa, sen sijaan että olisin täällä, Savonlinnassa, jossa on vajaat 30 tuhatta asukasta! Jännitys eikun tiivistyy.


Tulevaan perheeseeni kuuluu isä Joachim, äiti Kristine sekä kaksi siskoa Anna (16v) sekä Katharina (14v). Annaan en kerkeä pahemmin tutustua, sillä hän lähtee itse vaihto-oppilaaksi Uruguayyn, kun olen kerennyt olemaan Saksassa pari viikkoa. Kristine pelaa vapaa-ajalla jalkapalloa ja jotain muuta kiekkopeliä, jolle en ole vielä löytänyt suomenkielistä vastinetta. :D Mutta näillä eväillä pärjäilen näin aluksi. Sain siskojen messenger osotteita, joten pääsen tutustumaan heihin vielä paremmin.

Olen myös siitä tosi iloinen, että perhe otti itse yhteyttä, eikä se järjestö mitä kautta perheeseen menen. Tuli oikeasti toivottu olo. :)

Nyt vielä vain vastailen perheelle, että tulossa ollaan ilomielin!