Valaistuminen!

Olin eilen taas vaihteeks semmosessa vaihto-oppilas tapaamisessa. Juttelin siellä sitten tietysti paljon muitten vaihtareitten kokemuksista ja erityisen pitkään rupattelin yhen Sofian kanssa, joka on viettäyt vaihtovuoden liettuassa. Ja herranjumala miten paljon asioita miulle valkeni!

Oon jotenki tähän asti pelänny, että voi ei, mitä jos tästä vaihtovuodesta ei tuukkaan ikimuistonen, tuntuu että kaikilla muilla on ollu hauskempaa ja enemmän koettavaa ja enemmän kavereita. Mitä jos tästä ei tuuukkaan paras vuosi miun elämässä, niinku kaikki muut vaihtarit on aina blogiinsa kirjottanu? Mitä mie oonkaan taas itelleni menny tuommosia odotuksia tekemään! Oon tähän asti kokenu jo niinpaljon kaikkee uutta ja mukavaa, että voisin kirjottaa kirjan. Ja Sofia anto miulle ihan eri näkökulman koko vuoteen, esim: Eikö oiskii surullista, jos mie eläisin näin nuorena miun elämäni parhaan vuoden? :D Miten järkevä kysymys! Ajattelin, että en oo luonu itelleni hirveitä odotuksia, että mikä minuu nyt vaivaa, enhän mie voi pettyä, jos ei oo isoja osotuksia? Mutta tajusinkin, että perhana miehän oon jotenki ajatellu tuon asian ytimen ihan väärin.

Ja monet entiset vaihtarit on kertoillu niistä ihanista hetkistä, miten ne on ajatellu, että JES, miten siistii että oon täällä. Miten rohkee olin, ja miten hieno paikka tää täysin uus kaupunki on. Ja mie voin jo kertoo, että tämmösen elämyksen miekin oon käyny täällä läpi:

Seisoin S-bahnissa, jossain keskustassa, menossa paikasta A paikkaan B, oli jo pimeetä, ja kaupungin valot loisti ihanasti. Sitten näin televisiotornin kaikkien kerrostalojen yli. Menin ihan kananlihalle, kun ajattelin, miten hienoo, että oon just nyt täällä. Vaikka kaikki ei ookkaan menny ihan ilman propleemia, niin silti. Ja näitä hetkiä tulee miulle varmasti toistamiseen, niinkun niitä huonompiakin päiviä.

Tässä lähiviikkoina oon myös huomannu miten oon esim koulussa yhtyny luokkatovereitten keskusteluihin ilman viiden minuutin mietintätaukoo: '' hmm.. miten mie nyt tän lauseen muotoilisin silleen, että nää ymmärtäis tän miun palikkasaksan oikein...'' (ja lause on sitten yleensä loppujen lopuks menny mönkään, tai oon jättäny kokonaan sanomatta) Ja joka kerta kun huomaan tuosta noin vaan puhuneeni, tunne on melko sanoin kuvaamaton.

Hehheh, ja lihomisestakaan en oo enää jaksanu stressiä vääntää. Mitä sitten ku housut ei mahu enää jalkaan, saanpahan ostaa uusia vaatteita? Ja sitäpaitsi oon kuullu, että useinmiten nuo pienet lisäkilot karisee melkeinpä kokonaan pois, kun menee kotiin. (että se on sitten sen ajan murhe) Kuulin myös, että painon nousulle ei voikkaan oikeesti tehä täällä mitään, koska se voi johtuu jo jopa kraanavedestä. Ihan vaan siks, että se on erilaista mitä kotona. Miun hiuksetkii on jaksanu kasvaa vallan mainoisti, mistä iloitsenkin melko lailla. Niinkin kun on kuulemma miun kohtalotovereille käyny, että hiukset on lopettanu kokonaan kasvamisen vaihtovuotena ja jatkanu kasvua normaalisti heti kotiin palattua. ::D jotenki uskomatonta.

Oon vaan tässä neljän kuukauden aikana tullu jotenkin siiihen tulokseen, ettei kukaan vaihtari oo oikeesti ihan tervejärkinen. Ai mitenniin? No miettikääpä! Tyypit vaan ottaa ja lähtee vuodeks heipparallaa vähän maailmalle ja vielä yksin. Joo. Kun meen suomeen en varmaan pelkää enää mitään, mikään e oo pahempaa kun vaihtovuosi. Okei, jos vaikka muotoilisin tuon lauseen toisella tavalla.. :D Mikään muu ei opeta niin paljoa uusia juttuja tai mistään muusta et saa kerättyy niin paljoo rohkeutta

(mikä vielä riittää varmasti koko loppu elämäks)

mitä vaihtovuodesta. :)

Asiasta kolmanteen, tänään pakkasin sitten tavarat kasaan. Tuntuu tällä hetkellä ihan samalta, niinkun sillon kun suomessa pakkasin. Tiesin että lähen, mutta en jotekaa tajunnu sitä. Se tulee sitten taas vähän jälessä, kun oon asunu uudessa perheessä sen kaks kuukautta. Leivoin muuten entiselle perheelle läksiäislahjaks ja uudelle perheelle tuliaiseks korvapuusteja. Ja tuli muuten hienoja ja hyviä! =D


Meitsi ja korvapuustit :)


Pakko nyt kirjottaa ihan tänne, ennenku tää tunne menee ohi:

Oon onnellinen.

Joulua odotellessa..

Se ois sitten tasan kuukaus jouluun!

Täällä on pyöriny kyllä jo jouluhässäkät kaupoissa pitemmän aikaa ja alexanderplatzillekkin on noussu semmonen huvipuisto maailman pyörineen ja vuoristoratoineen ja joulumarkkinoista puhumattakaan! Kunhan satun seuraavan kerran ohi kulkemaan, niin räppäsen pari kuvaa..

Oon tähän asti jotenki oottanu joulua hirveesti. Tai kun kaikki entiset vaihto-oppilaat aina sanoo, että jouluna osaatte jo täydellisesti puhua ja kaikki sujuu vallan mainiosti. Ja muutenkin, oon tosi kiinnostunu miten erilainen tuleva joulu tulee olemaan. Olin kyllä yhtenä päivänä kaupungilla, ja jossain kaupassa oli jo jotain joulun tuoksusia kynttilöitä, niin sillon vihlas kyllä aika syvällä sydämessä.. kun jouluhan se vasta sitä perheen yhteistä aikaa onkin.

Oon jo joitain eroavaisuuksia saksalaisen ja suomalaisen joulun valmisteluissa huomannu. Esimerkiks joulupiparit.. Oltiin siis leipomassa 'pipareita' jotka tehtiin perus vaaleasta voitaikinasta, mistä oon itse normaaleita keksejä kotona leiponu. Eihän ne semmoset mitään joulupipareita ole! :D No ihan sama, hauskaa meillä ainakin oli!



Täällä juhlittiin myös 11. maraskuussa 'Martin päivää' jolloin kaikki lapset käveli hämärän tullen itse askartelemansa lyhdyt kädessä ja laulelivat lyhtylauluja. (Martti on siis kuuluisa herra sitä, että hän puolitti miekalla viittansa ja antoi toisen puolen köyhälle miehelle vaatteeksi.) Luulin aluks, että kyseinen juhla ois ihan pienimuotonen. Kun sitten yhtäkkiä katu täytty ihmisistä juomaan glühviiniä ja lämmintä mehua, tajusin, että tää onkin ihan reilun kokonen festivaali. Paistettiin tikkuleipää (joka ei kyllä miellyttäny minuu ei sitten ollenkaan! se ei maistunu oikeestaan millekkään hyi :D ) ja tikun pääähän tökättyä omenaa (mikä taas maistu ihan omenamuhennokselta) ja tunnelma oli mukava.





Ja ens viikonloppuna oiskin sitten ensimmäinen adventti. Ja muutto.. Vahdan siis perhettä mutta en onneksi kauaksi lähde. Ihan tässä samalla kadulla pysyn, nii ei tarvii koulua tai ystäväpiirejä muuttaa. Ja tuo uusi perhe ja miun alkuperäinen isäntäperhe on tuntenu toisensa jo 14 vuotta, joten yhteys alkuperäiseen perheeseen pysyy varmasti. Oudointa/epämukavinta muutossa on se, että joudun pakkaamaan tavaroita, mutta tiedän etten lähdekkään vielä omaan kotiin, suomeen..

Tänään muuten Berliiniin satoi ensilumi! (tai noh, lumi ja lumi.. Plus asteita oli vielä sen verran, että räntää se taisi enimmäkseen olla..) Joka tapauksessa olin jotenkin erityisen innoissani lumisateesta! Olin just kerenny mietiskelemään, että tuntuu siltä, että täällä olis jopa pimeämpää mitä suomessa, koska lumi ei ole tietä valaisemassa! Mutta niin se harmaus täällä vielä jonkin aikaa pysyy, koska satanut lumi suli tietysti heti maahan päästyään pois.. Olin myös reipas ja kävin ostamassa itelleni lapaset (semmosen ohuet, perus mustat lapaset), ettei sormia ala kylmämään. (kesällä pakattuani kun ei lapasia tullut mukaan otettua..) Moni on nyt sitten tullut heittämään mm. koulussa kommenttia tyyliin: '' hehheh, kivat lapaset!'' ja muutaman toiston jälkeen alko minuu pikkuhiljaa ihmetyttämään: Eikö nää täällä muka talvella lapasia käytä? Menin sitten ihan suoraan luokkatoveriltani kysymään, että mikä tässä mättää, vai ihanko muuten vaan ihmiset jakelee tuommosia huvittuneita kohteliasuuksia. Kaveri katto miun lapasia, ja tokas sitten naureskellen, että no jaa, itse hän omisti tuollaiset, kun oli ykkös luokalla.. Isot ihmiset kun käyttävät sormikas mallia. :D Kummallista porukkaa.

Kummallisuudesta puheen ollen, tuli taas juteltua pöydän ääressä ruokailutavoista. Saksalaiset sanoo, että kaikki mitkä lentää, saa syödä käsin. ( käsin= siis ilman haarukkaa ja veitseä) En kuitenkaan jotenkaan osaa ottaa semmosta isoaisoa kanan jalkaa vaan kätöseen ja rueta pistämään massuun. Varsinkin sillon kun se on kuuma, se on paljon kätevämpää ensin pilkkoa lautasele ja sitten alkaa syömään. (ja ihan btw. syökö suomalaiset sen kanan nahkan myös? Mie nimittäin närpin senkin siitä päältä tietysti pois, ja olin taas monen kummallisesti toljottavan silmäparin tähtäämänä..) Ja täällä taas sitten esim. makkara pilkotaan AINA lautaselle ja sitten syödään. Meillä kun se on taas toisinpäin: jos ostat grilliltä makkaran, saat sen ihan suoraan pikkupaperiin käärittynä käteen. Että ruokailu olisi helpompaa..

Mutta tämmöstä tällä kertaa! Viimestään jouluna sitten lisää! :)

PS. KIRJOTIN FYSIIKAN KOKEESTA 1- !! ja olin ihan puulla päähän lyöty. (1 = paras)

Koulua ja vaikeita valintoja.

Minuu pelottaa, että toistan itteeni kauheesti tänne miun blogiin. :D Kirjotanko mie aina samoja juttuja? Nojaa, kohan tänne jotain mukavuuksia höpöttelen. :)

Koulun käynnistä ei oo kyllä tarvinnu ottaa tässä vähään aikaan minkäänlaisia paineita. Miusta tuntuu, etten oo käyny kouluu tyyliin vielä ollenkaan. Tai kun miettii, että kohtahan on jo joululoma.. Vuoden alussa meni tietysti läksyihin aikaa paljon enemmän, kun piti kääntää saksasta suomeks niin paljon uusia sanoja. Mutta nyt kun oon kaikki perus jutut opetellu, niin koulu sujuu melkein mutkitta. Ja tähän asti oon vaan kertaillu koulussa aiheita, jotka oon jo viimevuonna suomessa käsitelly. (paitsi tietysti se matikka..)

En tiiä oonko jo aiemmin maininnu, miten paljon täällä oppilaat jää luokalleen? Kysyin miun luokkalaisilta, että eiks se sitte oo täällä niin vakavaa, jos joku joutuu kertaamaan vuoden? Vastaukseks tuli, että ei sen yhen vuoden kertaaminen nyt nii kauheeta ois. Mut jos joutus sitten jo kolmannen kerran saman luokan kertaamaan, nii saattais ne samat aiheet alkaa tylsistyttämään. Nauroin: sehän se suurin ongelma siinä oiskin, kun alkais koulussa tylsää olemaan.. :D

Myös senki takia tuntuu yheltä lomailulta, kun miulta tippuu aina hirveesti koulutunteja pois. Viime torstaina ja perjantaina miulla oli vaan kaks tuntia kouluu. Sitte juttelin miun gast-äidin kanssa tuosta luokallejäämisestä ja puuttuvista koulutunneista, nii se kerto, että ongelma on saksan koulujärjestelmässä. Nimittäin puuttuvat koulutunnithan jothuu siitä, että opettajia on täällä liian vähän. Jos joku opettaja on poissa, sille ei löydetä sijaista. Ja opettajien vähäisyys taas johtuu siitä, että niille maksetaan palkkaa vaihtelevasti kaupungista riippuen. Eli hyvät opettajat muuttaa siihen kaupunkiin työskentelemään, missä tietysti maksetaan parempaa palkkaa. Niimpä sinne, missä palkka on huonompi, jää vähän vähemmän motivaatiota omistavat opettajat. Ja jos opettajan motivaatio on alhaalla, myös oppilasta ei kiinosta opiskella... Siinähän se sitten menee niinku dominoradassa, kun yks palkki kaatuu, alkaa kaikki muutkin pikkuhiljaa kaatumaan peräkkäin.

Asiasta kukkaruukkuun..

Vaihto-oppilasvuodelle lähteminenhän oli iso valinta. Mut ei sitä sillon miettiny, että ehkä sitä vielä itse vaihtovuoden aikana joutuu isojen päätösten keskelle. Miun gast-isällä todettiin vakavampi sairaus. Nyt olis sitten valinnan paikka, että vaihdanko uuteen perheeseen vai jäänkö? Kun mietin vaihtovuottani, valitsisin tietysti toisen perheen. Että saisin varmasti viettää mukavan ja ikimuistoisen vuoden, eikä tarvitsis elää sairauden keskellä. Mutta toisaalta.. oon just oppinu tuntemaan kaikki perheenjäsenet, ja alkanu tykkäämään kakista ja kaikesta. Mutta päivä kerrallaan edetään jatukihenkilön kanssa vaihetaan tiuhaan tahtin ajatuksia. :)

Että tällasta tänne Berliinin sateiseen lauantai-iltaan. :)

Bis bald!

Kolmas luku ja kulttuurishokkia?

Olin just kerenny kattomaan kalenteria voiton hymy huulilla huomatessani, että edellisestä itku/ikävä-päivästä oli mennyt kokonainen kuukaus. Nytkö ne huonot päivät on ohi? Jes.

Sitten mentiin illalla perhetuttavien luokse syömään. Kuuntelin tietysti koko illan kaiken maailman juttuja, mitä oli joskus muinoin kullekkin tapahtunu. Kuka oli työntäny kenenkin pizzan lavuaariin ja missä ja millon on yhessä reissailtu. Samalla tuli sitten tietysti omat muistot mieleen, mitä kaikkee sitä on suomessa tullu tehtyy. Karkailtu ja juostu ilman kenkiä toisten pihamaitten halki ja yritetty vahingossa kidnapata naapurin aliravittu kissa.. Nukkumaan mennssä tuli sitten tippa linssiin.

Sitten vaihtu päivä toiseen..

En saanu yöllä nukuttuu, heräilin koko ajan. Kun sitten pääsin kouluun, en saanu sanaa suustani, tuntu ettei kukaan kuunellu minuu, enkä tajunnu edelleenkään mistään mitään. Enkä väsyneenä jaksanu keskiittyy opetukseenkaan. Opettajatki tuntu valittavan joka asiasta. Manasin kaikki maan rakoon, ja kävin jo päässäni läpi miten vaihdan luokkaa tai koulua, tai jotakin, joku tässä nyt mättää! Pääsin koulusta ja itkeskelin kotimatkan.

Mietin, että ehkä mie olinkii liian pieni lähtemään maailmalle. Suurin osa vaihtareista kun on minuu vuoden tai kaks vanhempia. Mietin kaiken maailman asiat päässäni läpi, ihan kaikki. Jossain vaiheessa alotin uuden itkukohtauksen, kun tajusin, että huomenna pitää mennä uudestaan kouluun? Sitten pääsin kotiin, enkä tiiä mitä tapahtu. Aloin nauramaan! Nauroin miun kaiken maailman tyhmille ajatuksille. Sitten muistin, miten niillä vaihto-oppilaiden valmennus kursseilla kerrottiiin, että meidän mieli tulee olemaan niin täynnä ylä ja alamäkiä että huhhuh. Tuli sitten huomattua sekin :D Ja äiti mainitsi siitäkin, että nyt alkaa olemaan sen kulttuurishokin aika. Kaikki ei oo enää niin uutta, mutta tähän puhumiseen alkaa väsymään, kun onhan sitä jo kolme kuukautta pyristelty melkein kokonaan ilman rakasta suomenkieltä.

Nyt kun järkevästi mietin, niin koulussa on alkanu menemään paljon paremmin! Oon jopa vähän jyvällä kaikesta, missä mennään ja mitä tapahtuu. Yritin yks päivä kysellä suomesta apuja miun matikan tehtäviin, kukaan miun ikänen ei kuitenkaa tuntunu tietävän mitään kyseisestä aiheesta. Sitten juttelin jo kohta 19 täyttävän kaverin kanssa, joka oli just käyny LUKION KOLMOSELLA saman teeman läpi? hienoo! Kokeista on tullu suunnileen samoja numeroita mitä luokkatovereillekkin, eli samalla linjalla mennään. :)

Eli ei miulla täällä ihan hirmusta itkeskelyä tää elämä pelkästään oo, tulee vaan aina huonojen päivien jälkeen tää blogi kirjoteltuu.. :D Mutta niinhän se on, sellasten päivien jälkeen on aina eniten sanottavaa, kun on miettiny kaikki asiat puhki. :)

Ja luokkatovereittenki kanssa menee oikeesti tosi hyvin. Joskus on vaan vähän semmone olo, että ois tiellä. Tai kun opettajat sanoo aina miun vieressä istuvalle, että minuu vois sitten vähän auttaa. Mut tietystihän se miun luokkatoveri haluis varmaan tehä välillä juttuja ilman että pitää aina miulle selostaa. Ja eikös se opettaja oo opettamista varten? :D Nojaa.. Ja kun oon saanu koulusta jo ihan hyviäkin kavereita niin haluisin tietysti viettää niitten kanssa enemmän aikaa, esim koulun jälkeen. Se on kuitenki tosi vaikeeta, kun kaikilla on hirveesti koulujuttuja ja harrastuksia. Sitten mietin, että onkohan kavereitten löytäminen suomessakin sitten näin raskasta, kun alotan uudessa koulussa. Mutta tajusin, että kotona savonlinnassa miun ei tarvii väkisin ettimällä ettii kavereita, koska omistan sellaset jo. :D Tietysti uudet tuttavuudet on tervetulleita, mutta miulla on jo valmiiks hyviä kavereita, joitten kanssa voin vapaa-aikani viettää.

Ja onneks täällä Berliinissä on muitakin vaihto-oppilaita, joitten kanssa oon tullu tosi hyvin toimeen. Viimeks oltiin yhessä kattomassa koripallo-ottelua! En ollu ollu kertaakan aiemmin koripalloo kattomassa, enemmän on tullu jääkiekkoo seurailtuu. Sen takia oliki tosi outoo, miten koripallossa niitä pisteitä tulee nii että ropisee! Peli oli tosi jännä, ottelu päätty eka tasapistein, joten sitä piti jatkaa 5 minuutin jatkoajalla. Meidän mahtavan kannustuksen voimin Berliinin joukkue tietysti voitti pistein 77-75!




Kuvassa: Juan (Argentiina), Luis (Meksiko), Clemens (Juanin gast-veli), Elise (Sveitsi)

Syysloma.

Eli nyt sitä ois syysloma vietelty ja kuukausikin vaihtuu kohta! Ja oon ollu niin ahkera, että tää on jopa kolmas blogiteksti tältä kuulta.. Voisin kai vähän ryhdistäytyä. =D Mutta tässä tälleen mukavasti ja lyhyesti mitä oon touhunnu..

Filmpark

Käytiin siis ensimmäisenä viikonloppuna Filmparkissa perheen kanssa. Sää oli loistava ja mieli pirteä. Pääsin kokeilemaan siellä 4D elokuvateatteria, eli katottiin videopätkä vuoristoradasta kolmiulotteisena ja sitten vielä penkit täris tilanteen mukaan. Elokuvan lisäks nähtiin myös mm..



^..stunt show ja..



^ ..saksalainen, aito ja alkuperäinen nukkumatti. :)

Festival of lights

Elikkä Berliinissä on järjestetty jo muutaman kerran aiemminkin Festival of lights-juhla, jolloin n. 60 eri kohdetta, yleensä rakennusta, on valaistu eritavoin suunnilleen kahden viikon ajaks. Miun mahtavalla digikameralla ei oikeen pimeellä nuo kuvat onnistunu, mikä on tosi sääli, koska kyseiset nähtävyydet olis niin näkemisen arvosia!


^ Fernsehturm/ Televisiotorni


^ Weltuhr, Fernsehturm / Maailmankello, Televisiotorni


^ Kävelykatu jota pitkin pääsee Brandenburgin portille. Tää oli miun ehdoton suosikki näistä valaisukohteista! Kaikki kävelykadun puut oli siis valaistu eri värein.


^ Brandenburger tor / Brandenburgin portti


^ Joku kävelykatu jossain jonkun kauppakeskuksen vierellä, kauppakeskuksia kun Berliinissä riittää, en voi kaikkea muistaa.. ==D


Wald Hoch Seil Garten

Sitten kerkesin myös kiipeilemässä käymään ja tykkäsin kyllä kovasti! Kyseinen kiipeilypuisto oli rakennettu metsään, tosi korkeisiin puihin. Niitten puitten väliin oli vaan tehty erilaisia ramppeja ja tehtäviä mitä piti suorittaa, esim. monesti piti laskeutuu vaijeria pitkin tasolta toiselle. Kävin korkeimmillaan 7m korkeella. Oisin kyllä voinu ylemmäskin mennä, kun ei korkean paikan kammoa ole, mutta olin sitten noitten tehtävien jälkeen niin poikki, etten kehannu enää vaikeempiin tehtäviin lähteä. Ois ollu aika nolo roikkua jossain 15m korkeudessa, ja huudella joku autttamaan, kun ei enää ite jaksaiskaan enempää.. :D





Oon myös viettäny tosi paljon aikaa (siis aikasempaan verrattuna) kavereitten kanssa. Kerkesin käymään loman aikana kolme kertaa elokuvissa ja tietysti shoppailemassa ja mitäs muuta.. Löhöilemään sohvalla ja olemaan tekemättä mitään. :) Oli muuten ihana huomata, että miulla on täällä jo sellasiakin ystävia, joille voin vaan yksinkertasesti soittaa jos on tylsää, eikä tarvii aina viikon verran tapaamisia suunnitella.

Maanantaina pitäs siis jaksaa taas kouluun herätä.. Mutta kohtahan on jo joululoma, hiphei! :)

Heidepark 2.10

Hieman tulee taas tekstiä myöhässä, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan.. :)

Eli muutama viikonloppu taakseppäin vietin mukavan päivän Heideparkissa. Heidepark on huvipuisto Soltaussa, jonne ajettiin noin 5h autolla. Mukana oli miun siskon lisäks muita nuoria, joitten kanssa oon tässä lähiaikoina vapaa-aikaani vietelly. :)


Sisäänkäynti Hideparkkiin^

Päivä oli tosi mukava, ja myös tosi tärkee miulle, koska opin tuntemaan lähellä asuvia nuoria paljon paremmin. Oli huvittavaa mennä aina vaan muitten mukana laitteesta toiseen tietämättä yhtään mihin sitä ollaan menossa. Kävin kaikki laitteet muitten mukana läpi (paitsi joskun hullun vapaapudotuslaitteen sain onneks skipattua, toivotin muille vaan hauskaa matkaa ja menin ite syömään jäätelöä ja kattomaan kun muut putoo 70 metriä kahessa sekunnissa alas).

Ja huomasin taas etten vieläkään ihan kaikkea ymmärrä. Istuttiin nimittäin siskon kanssa jo vuoristoradan vaunussa, joka oli hitaasti hinautumassa ylös päin (eli pois en voinut enää lähteä), ja kysyin tietysi, että jännittääkö. (vitsillä, koska ajattelin, että ei tietenkään voinut jännittää normaali vuoristorata, jos kerta oltiin vasta tultu jostain hullun myllysyä) Mutta yllätykseks Katharina rupeskin selittämään, että häntä kieltämättä pelottaa vähän, koska oltiin parhaillaan ainoossa normaalissa vuoristoradassa jossa on lenkkejä. En ymmärtänyt sanaa 'lenkki' ja pyysin tarkennusta. Katharinan silmät vaan pyöristy ja hymy levis kasvoille, kun se tajus, etten ymmärtäny. Sitten se vaan piirti sormella ilmaan ison lenkin ja miulle iski kauhee paniikki, enhän päässy enäää ees vaunusta pois. :D Mutta hauskaa oli!


Tuossa näkyy vähän noita häkkyröitä ^ ((:



Päätettiin, kun vettä sato jo muutenkin, että lähetään vesivuoristorataan. Vedettiin kaikki maholliset vaatteet päälle mitä laukusta löyty ja huput päähän ja varustauduttiin oikeen kunnon suihkuun. Yllä oleva kuva otettiin nopeesti, kun istuttiin tukin kyydissä joka hianutu jo hitaasti ylöspäin.. (: (Katharina, mie, Isabel)



Kun pääsin illalla kotiin olin tietysti ihan loppu. Mutta ilonen ihanasta päivästä! Seuraava matka samalla porukalla onkin sitten varmaan Tanskaan, jota odotan innolla! (:

Toinen luku.

Toinen kuukausi on siis täällä saksanmaalla päässy vierähtämään. Myönnettävä on, että nopeesti tää meni, ainakin ensimmäiseen kuukauteen verrattuna..

Kerkesin siis mm. kokemaan eläintarhaelämyspäivän, synttärit, tutustumaan syvemmin koulunkäyntiin ja oppilaisiin sekä opettajiin ja vielä näkemään palan Ranskaa ja Luxemburgin kymmenet bensa-asemat. (Luxemburgissa oli siis yks katu täynnä pelkkiä bensa-asemia, kun monet ihmiset tulee ulkomailtakin hakemaan sieltä bensaa, ja se oli melko koomisen näköstä.. :D )

Olin myös vihdoin, kahden kuukauden tauon jälkeen Skypen kautta näköyhteydessä myös rakkaisiin serkkuihini. Olin sillon niin innoissani, että tirautin ihan onnenkyyneleet. Oli mukava puhua 'melkein kasvotusten' ja nähdä miten koko poppoo istu kameran edessä kuulumisia kyselemässä. :)

Mutta nyt meen nukkumaan, oon ihan poikki. Tän päivän tapahtumista kerron sitten huomenna.. :)